95. Heidän sotiessaan sattui taisteluissa kaikenmoisia kohtauksia, niinpä muun muassa Alkaios runoilija muutamassa ottelussa, missä atenalaiset voittivat, pakeni ja pelastui tosin itse, mutta kadotti aseensa, jotka atenalaiset saivat haltuunsa ja ripustivat Athenen pyhättöön Sigeionissa. Tästä sepitti Alkaios runon, jonka hän lähetti Mytileneen, kertoen siinä tapaturmastaan Melanippos nimiselle ystävälleen. Mutta mytileneläiset ja atenalaiset sovitti keskenään Periandros, Kypseloksen poika. Tämän ratkaistavaksi näet he olivat uskoneet asiansa. Ja hän sovitti heidät niin, että kumpienkin piti saada pitää, mitä heillä oli.
96. Siten joutui Sigeion atenalaisten valtaan. Mutta saavuttuaan Lakedaimonista Aasiaan Hippias pani liikkeelle kaikkensa parjatakseen atenalaisia Artafreneen edessä ja teki, mitä voi, jotta Atena joutuisi hänen oman ja Dareioksen vallan alle. Näin Hippias puuhasi. Saatuaan siitä tiedon atenalaiset taas lähettivät sanansaattajia Sardeeseen ja kielsivät persialaisia kuuntelemasta atenalaisia maanpakolaisia. Mutta Artafrenes käski heidän, jos tahtoivat ehoina säilyä, jälleen ottaa vastaan Hippiaan. Vaan atenalaisetpa eivät suostuneet moisiin esityksiin. Ja ne hyljätessään he tiesivät asettuneensa persialaisten ilmi vihollisiksi.
97. Juuri siihen aikaan, jolloin he näin ajattelivat ja riitaantuivat persialaisten kanssa, saapui miletolainen Aristagoras, lakedaimonilaisen Kleomeneen karkoittamana Spartasta Atenaan. Tämä kaupunki näet oli mahtavampi kaikkia muita. Astuttuaan kansankokoukseen Aristagoras puhui samaa, mitä hän oli puhunut Spartassa Aasian rikkauksista ja persialaisten sotatavasta, ja mainitsi, kuinka persialaiset eivät käyttäneet kilpeä eivätkä keihästä, ja kuinka helppo oli kukistaa heidät. Näin hän kertoi ja lisäksi, että miletolaiset olivat atenalaisten siirtolaisia, jonka vuoksi oli kohtuullista, että nämä, ollessaan niin mahtavia, heitä suojelivat. Ja hän lupaili jos mitä, kunnes sai heidät taivutetuiksi. Näyttääpä näet olevan huokeampi pettää useita kuin yhtä, koska hän ei kyennyt pettämään lakedaimonilaista Kleomenesta yksinään, mutta teki sen kolmellekymmenelle tuhannelle atenalaiselle. Niinpä atenalaiset taipuivat tuumaan ja päättivät äänestettyään lähettää ioonilaisten avuksi kaksikymmentä laivaa, joiden päälliköksi he nimittivät kaupunkilaisten kesken erittäin suurta arvoa nauttivan miehen nimeltä Melanthios. Näistä laivoista johtui sitten onnettomuuksia sekä helleeneille että barbareille.
98. Mutta Aristagoras purjehti edeltä ja saapui Miletokseen. Ja siellä hän keksi tuuman, josta ioonilaisille ei ollut koituva mitään hyötyä, — eikä hän tässä tarkoituksessa sitä tehnyt, vaan suututtaakseen Dareios kuningasta. Hän lähetti nimittäin miehen Fryygiaan, paionien luo, jotka Megabazos oli tehnyt orjiksi ja vienyt pois Strymon-joen varsilta; nyt he itsekseen asuivat eräässä paikassa Fryygiassa, missä heillä oli oma kylänsä. Paionien luo saavuttuaan tämä mies virkkoi näin: "Paionilaiset miehet, minut lähetti Miletoksen itsevaltias Aristagoras esittämään teille pelastuskeinon, jos nimittäin tahdotte totella neuvoani. Nyt on näet koko Ioonia luopunut kuninkaasta, ja teillä on tilaisuus pelastua omaan maahanne. Mereen saakka täytyy teidän itse pitää matkastanne huolta, mutta siitä perin me kyllä aiomme sen tehdä." Tämän kuultuaan paionit tervehtivät ehdotusta ilolla, ottivat myötänsä lapsensa ja vaimonsa ja läksivät karkuun meren rannalle; muutamat heistä kuitenkin olivat peloissaan ja jäivät paikoilleen. Meren rannalle saavuttuaan paionit kulkivat salmen poikki Khiokseen. Ja heidän jo Khiokseen päästyään tuli lukuisa persialainen ratsujoukko, ajaen kintereillä paioneja takaa. Kun he eivät siis näitä saavuttaneet, niin he lähettivät Khiokseen paioneille käskyn palata takaisin. Mutta paionit eivät suostuneet vaatimukseen, vaan Khioksesta veivät heidät khiolaiset Lesbokseen, lesbolaiset taas toimittivat heidät Doriskokseen, ja sieltä he jalan matkaten saapuivat Paioniaan.
99. Sillävälin saapuivat atenalaiset kahdellakymmenellä laivalla ja tuoden matkassaan viisi eretrialaisten kolmisoutua, jotka eivät atenalaisten vuoksi ottaneet osaa sotaretkeen, vaan miletolaisten itsensä vuoksi. Ja siinä he maksoivat vanhan velkansa. Miletolaiset olivat näet aikaisemmin auttaneet eretrialaisia sodassa khalkidilaisia vastaan, silloin kun samolaiset tulivat khalkidilaisten avuksi eretrialaisia ja miletolaisia vastaan. Sittenkuin nyt nämä olivat saapuneet, ja muutkin liittolaiset jo olivat koolla, pani Aristagoras toimeen sotaretken Sardeeseen. Itse hän ei kuitenkaan sotaretkelle lähtenyt, vaan jäi Miletokseen, mutta määräsi miletolaisten päälliköksi muita, nimittäin Kharopinos veljensä ja erään toisen, Hermofantos nimisen kaupunkilaisen.
100. Tällä laivastolla saavuttuaan Efesokseen ioonilaiset jättivät aluksensa Efesoksen alueella olevaan Koresokseen, mutta läksivät itse efesolaisten opastamina lukuisalla sotavoimalla sisämaahan. He matkasivat pitkin Kaystrios-joen vartta, astuivat sitten Tmolos-vuoren yli ja saapuivat Sardeeseen. Ja kun ei kukaan heille tehnyt vastarintaa, niin he valloittivat Sardeen kokonaan, lukuunottamatta linnaa. Mutta linnaa suojeli Artafrenes itse, jolla oli melkoinen miesvoima.
101. Mutta seuraava seikka esti heitä ryöstämästä kaupunkia, sittenkuin olivat sen vallanneet. Sardeessa olivat useimmat rakennukset kaisloista tehdyt, ja kaikissa niissäkin, jotka olivat tiilestä, oli kaislakatto. Yhden näistä sytytti muuan sotamies tuleen, ja heti levisi tuli kautta koko kaupungin, kulkien talosta taloon. Siinä nyt kaupungin palaessa lyydialaiset ja kaikki kaupungissa olevat persialaiset joka puolelta joutuivat saarroksiin, kun tuli levisi ylt'ympärinsä, eikä heidän ollut mahdollista päästä kaupungista ulos. Niinpä he juoksivat kokoon torille ja Paktolos-joelle, joka kuljettaen kultahiekkaa Tmoloksesta virtaa torin halki ja sitten yhtyy Hermos-jokeen, joka taas laskee mereen. Tämän Paktolos-joen varrelle ja torille kerääntyivät lyydialaiset ja persialaiset joukottain ja olivat siellä pakoitetut puolustautumaan. Mutta nähdessään muutamien vihollisista puolustautuvan, toisten lukuisassa joukossa rientävän päin, säikähtyivät valloittajat ja vetäytyivät niinsanotulle Tmolos-vuorelle; ja sieltä he yön tullen läksivät tiehensä laivoille.
102. Ja Sardes paloi poroksi ja siinä myös kotimaisen Kybele jumalattaren pyhättö. Tähän vedoten sytyttivät persialaiset myöhemmin kostoksi helleenien pyhätöt tuleen. Saatuaan tapahtumasta tiedon ne persialaiset, jotka tällä puolen Halys-jokea hallitsivat maaherrakuntia, kokoontuivat ja riensivät lyydialaisten avuksi. Mutta osuikin niin, että he eivät enää tavanneet ioonilaisia Sardeesta; he siis seurasivat näiden jälkiä ja yllättivät heidät Efesoksessa. Ioonilaiset kyllä asettuivat vastarintaan, mutta käsikähmässä he kärsivät suuren tappion. Ja paitsi useita muita kreikkalaisten mainioita miehiä, persialaiset surmasivat myös eretrialaisten päällikön Eualkideen, joka oli saanut voitonseppeleitä kilpailuissa ja jota keolainen Simonides paljon oli ylistänyt. Mutta ne heistä, jotka pääsivät taistelusta pakoon, hajaantuivat sinne tänne kaupunkeihinsa.
103. Näin he silloin kamppailivat. Vaan sittemmin atenalaiset kokonaan hylkäsivät ioonilaiset eivätkä enää sanoneet tulevansa näille avuksi, kun Aristagoras lähettien kautta hartaasti heitä kutsui. Mutta vaikka ioonilaiset olivatkin menettäneet atenalaisten liittouden, varustautuivat he yhtäkaikki sotaan kuningasta vastaan, koska he jo olivat niin paljon Dareiosta vihoittaneet. He purjehtivat Hellespontokseen, panivat valtansa alle Byzantionin ynnä kaikki muut sikäläiset kaupungit ja purjehdittuaan jälleen Hellespontoksesta ulos he saattoivat puolellensa enimmän osan Kaariata. Niinpä Kaunos-kaupunkikin, joka aiemmin ei tahtonut olla heidän kanssaan liitossa, yhtyi nyt heihin.
104. Ja kaikki kyprolaiset liittyivät vapaaehtoisesti heihin, paitsi amathusilaiset. Nämäkin luopuivat meedialaisista, ja se tapahtui näin. Oli muuan Onesilos, salaminiläisten kuninkaan Gorgoksen nuorempi veli, Khersiin poika, Siromoksen pojanpoika ja Euelthonin pojanpojanpoika. Tämä mies oli jo monasti ennenkin kehoitellut Gorgosta luopumaan kuninkaasta, mutta kun hän nyt kuuli ioonilaistenkin luopuneen, niin hän varsin kiihoittamalla kiihoitti häntä siihen. Mutta kun Onesilos ei saanut Gorgosta taivutetuksi, käytti hän kerran tilaisuutta, kun veli oli poistunut Salamiin kaupungista, ja sulki puoluelaistensa avulla hänet porttien ulkopuolelle. Kaupunkinsa menetettyään Gorgos pakeni Meediaan, mutta Onesilos hallitsi Salamista ja kehoitti kaikkia kyprolaisia luopumaan yhdessä hänen kanssaan. Ja muut hän saikin taivutetuiksi, mutta Amathus-kaupungin asukkaat, jotka eivät tahtoneet häntä totella, hän saartoi ja alkoi piirittää heitä.