132. Marathonin tappelun jälkeen Miltiades, joka jo ennenkin oli nauttinut suurta arvoa atenalaisten kesken, varsinkin kohosi kunniassa. Hän pyysi nyt atenalaisilta seitsemänkymmentä laivaa, sotajoukon ja rahaa, ilmoittamatta heille, mitä maata vastaan hän aikoi lähteä sotaretkelle, vaan sanoen ainoastaan, että he tulisivat rikastumaan, jos häntä seuraisivat. Hän oli näet vievä heidät semmoiseen maahan, mistä he helposti voisivat saada suunnattomasti kultaa. Näin sanoen hän pyysi laivoja. Ja sen toivon kiihoittamina atenalaiset antoivatkin laivat.
133. Saatuaan sotajoukon hän purjehti Parosta vastaan siitä syystä muka, että parolaiset ensiksi olivat alottaneet loukkaukset lähtiessään kolmisouduillaan Marathoniin yhdessä persialaisten kanssa. Se oli kuitenkin vain näennäinen syy, sillä hän kantoi kaunaa parolaisia kohtaan Lysagoraan, Teisiaan pojan vuoksi, joka syntyperältään oli parolainen ja oli panetellut häntä persialaisen Hydarneen edessä. Saavuttuaan määräpaikkaansa Miltiades tunki parolaiset muurin sisälle, piiritti heitä ja lähetti kuuluttajan vaatimaan sata talenttia, uhaten että, jolleivät antaisi, hän ei tulisi viemään sotajoukkoa pois, ennenkuin oli valloittanut heidän kaupunkinsa. Mutta parolaiset eivät ajatelleetkaan antaa mitään rahaa Miltiadeelle, vaan miettivät vain, millä keinoin voisivat suojella kaupunkiaan; ja muiden keksintöjen muassa he myös laittoivat niin, että se osa muuria, mistä kulloinkin saattoi parhaiten hyökätä, yön tullen kohosi kahta vertaa korkeammaksi entisestään.
134. Niin pitkälle kertomustani pitävät kaikki helleenit yhtä, mutta tästä alkaen kertovat parolaiset tapahtuneen seuraavalla tavalla. Miltiadeen ollessa neuvotonna tuli hänen puheilleen muuan sotavangiksi joutunut nainen, joka syntyperältään oli parolainen ja nimeltään Timo ja jonka sanotaan olleen Manalan jumalten alipapittaren. Tämä oli muka tullut Miltiadeen eteen ja ilmoittanut, että jos hän piti Paroksen valloitusta tärkeänä, tuli hänen tehdä, mitä nainen neuvoi. Senjälkeen papitar antoi neuvonsa ja Miltiades meni kaupungin edessä olevalle kummulle. Sitten hän hyppäsi Demeter Thesmoforoksen pyhätön aitauksen yli, kun ei voinut avata ovia, ja sen tehtyään hän meni temppelisalia kohti ties mitä siellä sisällä tehdäkseen joko sitten koskettaakseen jotakin niistä esineistä, joita ei saa koskettaa tai tehdäkseen jotakin muuta. Ja jo oli hän päässyt ovelle saakka, kun yht'äkkiä hänet valtasi kauhu, ja hän riensi takaisin samaa tietä, mutta hänen hypätessään aidan yli meni häneltä reisiluu sijoiltaan; toiset taas kertovat hänen satuttaneen polvensa.
135. Tässä huonossa tilassa Miltiades nyt purjehti takaisin, viemättä atenalaisille rahoja ja olematta hankkinut Parosta, vaan ainoastaan piiritettyään sitä kuusikolmatta päivää ja hävitettyään saarta. Mutta saatuaan tietää, että jumalain alipapitar Timo oli opastanut Miltiadesta, lähettivät parolaiset, rangaistakseen häntä siitä, neuvonkysyjiä Delfoihin, niin pian kuin pääsivät piirityksestä. He lähettivät kysymään, tuliko heidän ottaa hengiltä jumalain alipapitar, koska hän oli isänmaan vihollisille kertonut, miten kaupunki voitaisiin valloittaa, ja oli Miltiadeelle ilmaissut semmoisia pyhiä asioita, joita miespuolisille ei saa puhua. Mutta Pytia ei sitä sallinut, sanoen että Timo ei ollut syypää siihen, mitä oli tapahtunut, vaan koska oli niin määrätty, että Miltiadeen piti saada huono loppu, oli Timon haamu näyttäytynyt Miltiadeelle, johtaakseen hänet turmioon.
136. Niin julisti Pytia parolaisille. Mutta kun Miltiades oli palannut Paroksesta, oli hänen nimensä kaikkien huulilla, ja muiden muassa moitti häntä varsinkin Xanthippos, Arifronin poika, joka haastoi Miltiadeen kansan tuomittavaksi ja syytti häntä Atenan kavaltamisesta. Miltiades ei itse ollut läsnä puolustautumassa. Hän oli näet heikkona, reitensä kun oli alkanut mädätä. Hänen levätessään kantovuoteella oikeuspaikassa puolustivat häntä hänen ystävänsä, muistuttamalla paljon Marathonin taistelusta ja siitä, kuinka hän oli valloittanut Lemnoksen ja sen tehtyään sekä pelasgeille kostettuaan jättänyt saaren atenalaisille. Ja kansa asettui hänen puolelleen mitä tuli kuolemasta vapauttamiseen, mutta hänen rikoksensa vuoksi he määräsivät hänelle viidenkymmenen talentin sakot. Vaan senjälkeen Miltiades kuoli, kun reiteen tuli vihat ja se mätäni; ja nuo viisikymmentä talenttia suoritti hänen poikansa Kimon.
137. Lemnoksen sai Miltiades, Kimonin poika, haltuunsa seuraavalla tavalla. Atenalaiset olivat Attikasta karkoittaneet pelasgit, joko sitten oikeudella taikka vääryydellä. Sillä siitä minä en saata ilmoittaa muuta kuin mitä kerrotaan, että nimittäin Hekataios, Hegesandroksen poika, kertomuksissaan on sanonut "vääryydellä". Kun näet atenalaiset huomasivat, että se Hymettoksen juurella oleva maa, jonka he olivat antaneet pelasgeille asuttavaksi palkaksi näiden, linnan ympäri kerran laittamasta muurista, — että siis tämä maa, joka ennen oli ollut huonoa ja aivan arvotonta, oli hyvin viljeltyä, valtasi heidät kateus ja himo tuohon maahan; ja niin atenalaiset ajoivat heidät pois, esittämättä sen enempää syytä siihen. Mutta niinkuin atenalaiset itse sanovat, he oikeudella ajoivat heidät maasta. Asuessaan näet Hymettoksen juurella pelasgit sieltä käsin tällaisella tavalla loukkasivat atenalaisia. Viimemainittujen tyttäret kulkivat nimittäin aina hakemassa vettä Enneakrunos-lähteestä, syystä että heillä, yhtä vähän kuin muillakaan helleeneillä, siihen aikaan ei vielä ollut kotiorjia. Mutta joka kerta kun neidot tulivat, niin pelasgit röyhkeydestä ja halveksumisesta tekivät heille väkivaltaa. Eikä siinäkään ollut kyllin, että he tekivät niin, vaan lopulta heidät tavattiin itse teostaan, kun suunnittelivat päällekarkausta itse kaupunkia vastaan. Ja silloin olivat atenalaiset esiintyneet siihen määrään jalompina miehinä kuin pelasgit, että vaikka he olisivat voineet tappaa pelasgit, kun olivat tavanneet heidät vehkeilemästä, eivät he sitä tahtoneet, vaan käskivät heidän ainoastaan lähteä pois. Ja siten olivat pelasgit väistyneet maasta ja ottaneet haltuunsa muiden paikkojen muassa myös Lemnoksen. Edellisellä tapaa on Hekataios kertonut, jälkimäisellä taas kertovat atenalaiset.
138. Mutta mainitut pelasgit, jotka silloin asuivat Lemnoksessa, tahtoivat kostaa atenalaisille. Ja koska he hyvin tunsivat atenalaisten juhlat, niin he hankkivat itselleen viisikymmensoutuja, virittivät väijytyksiä atenalaisten vaimoille, jotka Brauronissa viettivät juhlaa Artemiin kunniaksi, ryöstivät sieltä useita heistä, ja purjehtivat tiehensä. Ja vietyään naiset Lemnokseen he pitivät heitä jalkavaimoinaan. Mutta kun nämä vaimot saivat yhä enemmän lapsia, opettivat he pojilleen Attikan kieltä ja atenalaisten tapoja. Nämä pojat eivät tahtoneet seurustella pelasgilaisnaisten poikien kanssa, ja jos joku jälkimäisistä löi jotakin heistä, riensivät kaikki avuksi ja puolustivat toisiaan. Katsoivatpa nämä pojat olevansa toisten herroja ja vallitsivatkin heitä. Huomattuaan sen pelasgit neuvottelivat keskenään. Ja heidän tuumiessaan heräsi heissä pelko siitä, mitä nuo pojat miehiksi vartuttuaan tulisivat tekemään, kun he nyt jo ryhtyivät auttamaan toisiaan laillisten vaimojen poikia vastaan ja nyt jo koettivat vallita näitä. Heistä näytti tällöin parhaalta tappaa attikalaisten vaimojen pojat. He tekivätkin niin ja surmasivat vielä lisäksi heidän äitinsä. Tämän teon johdosta sekä siitä aikaisemmasta, jonka tekivät lemnolaisnaiset, kun tappoivat miehensä yhdessä Thoaan kanssa, on kautta Hellaan tullut tavaksi nimittää kaikkia hirmutekoja "lemnolaisiksi".
139. Mutta senjälkeen kuin pelasgit olivat tappaneet omat lapsensa ja vaimonsa, ei heidän maansa kantanut hedelmää, eivätkä heidän vaimonsa ja karjalaumansa synnyttäneet enää niinkuin ennen. Nälän ja lapsettomuuden rasittamina he lähettivät Delfoihin avunpyytäjiä anomaan vapautusta niistä onnettomuuksista, joihin olivat joutuneet. Ja Pytia käski heidän antaa atenalaisille ne hyvitykset, joita atenalaiset itse heille tuomitsisivat. Niinpä pelasgit tulivat Atenaan ja selittivät suostuvansa antamaan hyvitystä kaikesta vääryydestä, jota olivat tehneet. Mutta atenalaiset järjestivät prytaneionissa lepovuoteen niin kauniisti kuin saattoivat ja asettivat esille pöydän täynnään kaikkia hyvyyksiä sekä käskivät pelasgeja jättämään heille maansa yhtä oivallisessa tilassa. Vaan heidät keskeyttäen virkkoivat pelasgit: "Silloin kun laiva pohjatuulella yhdessä päivässä suorittaa matkan teidän maastanne meidän maahamme, tahdomme jättää maamme." He näet pitivät sen aivan mahdottomana. Sillä Attika on Lemnoksesta kaukana etelässä.
140. Niin tapahtui siihen aikaan. Mutta hyvin monta vuotta myöhemmin, kun Hellespontoksen ääressä sijaitseva Khersonesos oli joutunut atenalaisten valtaan, suoritti Miltiades, Kimonin poika, asuntatuulten vallitessa laivallaan matkan khersonesolaisesta Elaius-kaupungista Lemnokseen ja vaati pelasgeja lähtemään saaresta pois, muistuttaen heille tuota sanaansa, jonka pelasgit eivät luulleet milloinkaan käyvän toteen. Niinpä hefaistialaiset tottelivatkin, mutta myrinalaiset eivät myöntäneet Khersonesoksen olevan attikalaista aluetta, jonka vuoksi he joutuivat piiritykseen ja lopulta antautuivat. Täten siis atenalaiset ja Miltiades saivat haltuunsa Lemnos-saaren.
End of Project Gutenberg's Herodotoksen historia-teos III-VI, by Herodotus