158. Näin he puhuivat. Mutta Gelon vastasi kiivaasti näin sanoen: "Hellaan miehet, te pidätte julkeata puhetta, kun olette uskaltaneet tulla pyytämään minua liittolaiseksi barbaria vastaan. Silloin kun oli syttynyt sota minun ja karkhedonilaisten välillä ja minä pyysin teitä kerallani käymään barbari-sotajoukon kimppuun sekä panin sydämellenne, että kostaisitte egestalaisille Dorieuksen, Anaxandrideen pojan surman, ja lupasin avustaa teitä kauppapaikkojen vapauttamisessa, joista teille on koitunut suurta hyötyä ja voittoa, silloin te itse ette tulleet auttamaan minua ja kostamaan Dorieuksen surmaa. Ja, teidän varaanne jääden, olisi nyt kaikki tämä barbarien vallassa. Mutta asiat ovat kääntyneet meille onneksi ja parempaan päin. Vaan nyt vasta, kun sota on tehnyt kiertokulkunsa ja saapunut teillekin, muistuu mieleen Gelon. Mutta vaikka teidän puoleltanne olen kohdannut halveksumista, en tahdo olla teidän kaltaisenne, vaan olen valmis auttamaan ja asettamaan kaksisataa kolmisoutua, kaksikymmentätuhatta raskasaseista, kaksituhatta hevosmiestä, kaksituhatta jousimiestä, kaksituhatta linkoojaa ja kaksituhatta kevytaseista ratsastajaa. Ja minä sitoudun hankkimaan viljaa koko helleenien sotajoukolle siksi ajaksi, minkä sota kestää. Ja tämän minä lupaan sillä ehdolla, että minä pääsen helleenien ylipäälliköksi ja johtajaksi barbaria vastaan. Mutta muulla ehdolla en tahtoisi itse tulla enkä lähettää muitakaan."

159. Tämän kuultuaan ei Syagros voinut itseään hillitä, vaan lausui näin: "Kyllä tosiaan pelopidi Agamemnon kovasti vaikeroisi, jos kuulisi Gelonin ja syrakusalaisten riistäneen spartalaisilta johdon. Mutta älä enää mainitse mitään siitä ehdoituksesta, että meidän tulisi sinulle luovuttaa ylijohto. Vaan jos tahdot auttaa Hellasta, niin tiedä, että olet oleva lakedaimonilaisten johdon alaisena. Jos siis et tahdo alistua hallittavaksi, niin älä tule avuksikaan."

160. Kun Gelon kuuli Syagroksen tylyt sanat, lausui hän lopuksi näin: "Oi spartalainen vieras, kun ihmistä kohtaan syydetään herjauksia, joutuu tavallisesti hänen mielensä kuohuksiin. Mutta vaikka puheesi on osoittanut röyhkeyttä, et kuitenkaan ole saattava minua vuorostani esiintymään sopimattomasti. Vaan koska te niin kiivaasti pidätte kiinni ylijohdosta, olisi luonnollista, että minä, vielä enemmän kuin te, siitä pitäisin kiinni, minä, joka olen paljoa suuremman sotajoukon ja monta vertaa lukuisampien laivojen johtaja. Mutta koska tämä ehdoitus on niin kovin vastenmielinen teille, tahdomme mekin jossakin kohden peräytyä entisestä vaatimuksestamme. Jos siis te johdatte maasotajoukkoa, johdan minä laivastoa. Mutta jos teitä haluttaa johtaa merellä, tahdon minä johtaa maajoukkoa. Ja teidän täytyy joko tyytyä tähän tai mennä matkoihinne, vailla tämmöisiä sotatovereita."

161. Tämän esityksen siis Gelon teki. Mutta atenalaisten sanansaattaja ehätti lakedaimonilaisen edelle ja vastasi näin: "Oi syrakusalaisten kuningas, ei johtajan, vaan sotajoukon tarpeessa on Hellas meidät luoksesi lähettänyt. Mutta näyttää siltä kuin et sinä tahtoisi lähettää sotajoukkoa muulla ehdolla, kuin että itse pääset Hellaan ylijohtajaksi, ja että vain halusta tähän olet tuova sotajoukkosi. Niin kauan kuin nyt pyysit johtaa koko helleeniläistä sotajoukkoa, oli meille atenalaisillo kyllin pysyä alallamme, koska ymmärsimme lakonilaisen jaksavan puhua meidän molempienkin puolesta. Mutta koska luovut koko sotajoukon johdosta ja pyydät vain laivaston päällikkyyttä, niin on asianlaita tämä. Vaikkakin lakonilainen sallisi sinun olla sen päällikkönä, niin me emme kuitenkaan ole sitä sallivat. Sillä se on meidän, jos nimittäin eivät lakedaimonilaiset itse sitä halua. Jos siis nämä tahtovat sitä johtaa, emme me pane vastaan, mutta kenenkään muun emme aio sallia olla laivaston päällikkönä. Suottahan olisimme silloin itsellemme hankkineet suurimman merivoiman helleenein kesken, jos myöntäisimme johdon syrakusalaisille — me atenalaiset, jotka muodostamme vanhimman kansan ja olemme ainoat helleenit, jotka emme ole muualta siirtyneet. Atenalaisten keskuudestahan runoilija Homeroskin sanoi sen miehen tulleen Ilioniin, joka parhaiten osasi asettaa taistorintamaan ja järjestää sotajoukon. Niinpä ei meitä ollenkaan voi moittia, kun näin puhumme."

162. Gelon vastasi näin: "Atenalainen vieras, näyttää siltä kuin teillä olisi käskijöitä, mutta ei tulisi olemaan käskettäviä. Koska nyt kuitenkin, missään kohden myöntymättä, tahdotte kaikkea, niin lähtekää, kuta pikemmin, sitä parempi, takaisin ja ilmoittakaa Hellaalle, että sen vuodelta on riistetty kevät." Sen lausunnon merkitys on tämä. Samoinkuin on selvää, että vuodessa kevät on arvokkain, samoin oli helleenien sotajoukossa Gelonin sotavoima arvokkain. Hän oli siis sitä mieltä, että kun Hellaalta oli riistetty liitto hänen kanssaan, oli ikäänkuin jos vuodelta olisi riistetty kevät.

163. Näin siis Gelonin kanssa neuvoteltuaan helleenien sanansaattajat purjehtivat tiehensä. Senvuoksi Gelon, joka pelkäsi, että helleenit eivät voisi päästä voitolle barbarista, ja piti kovana ja sietämättömänä tulla Peloponnesokseen ja joutua lakedaimonilaisten hallittavaksi, vaikka itse oli Sikelian itsevaltias, heitti sikseen sen tien ja kääntyi toiselle. Sillä heti saatuaan tietää persialaisen astuneen Hellespontoksen yli, hän lähetti erään Kos-saaren miehen, Kadmoksen, Skytheen pojan, kolmella viisikymmenairokkaalla Delfoihin, mukanaan paljon rahaa ja huulillaan ystävällisiä sanoja, odottamaan, mille puolelle taistelu kallistuisi; ja jos barbari voittaisi, tulisi hänen antaa tälle rahat sekä maata ja vettä niiden puolelta, joita Gelon hallitsi, mutta jos helleenit voittaisivat, tuli hänen tuoda ne takaisin.

164. Mainittu Kadmos oli ennen näitä tapauksia isältään vastaanottanut Kos-saaren vahvaksi lujitetun itsevaltiuden, mutta vapaaehtoisesti, eikä minkään vaaran pakosta, vaan oikeamielisyydestä, hän oli luovuttanut hallituksen Kos-saarelaisten omiin käsiin ja lähtenyt Sikeliaan, missä hän samolaisilta oli ottanut Zanklen kaupungin, joka sittemmin on saanut nimen Messene, ja sinne asettunut. Tämän Kadmoksen, joka sillä tavoin oli Sikeliaan saapunut, siis Gelon lähetti matkaan hänen oikeamielisyytensä takia, minkä hän muistakin seikoista tunsi. Ja muitten oikeamielisten tekojensa lisäksi Kadmos jätti muistoksi myös tämän, joka ei ollut vähimpiä. Vaikka hän olisi voinut jäädä pitämään niitä suuria rahasummia, jotka Gelon hänen huostaansa oli uskonut, ei hän sitä tahtonut tehdä, vaan senjälkeen kuin helleenit olivat meritaistelussa päässeet voitolle ja Xerxes lähtenyt matkoihinsa, saapui hänkin Sikeliaan, tuoden takaisin kaikki rahat.

165. Sikelian asukkaat kertovat myös näin, että vaikkakin Gelon olisi joutunut olemaan lakedaimonilaisten päällikkyyden alaisena, hän kuitenkin olisi auttanut helleenejä, ellei Terillos, Krinippoksen poika ja Himeran itsevaltias, akragantilaisten yksinvaltiaan, Theronin, Ainesideraoksen pojan, Himerasta karkoittamana olisi tähän samaan aikaan tuottanut maahan kolmeasataatuhatta foinikialaista, libyalaista, iberiläistä, ligyiläistä, elisykiä, sardolaista ja kyrnolaista heidän päällikkönsä Amilkaan, Annonin pojan, karkhedonilaisten kuninkaan johdolla, jonka Terillos oman kestiystävyytensä nojalla ja varsinkin Anaxilaoksen, Kretineen pojan alttiuden avulla oli siihen taivuttanut. Tämä, joka oli Rhegionin itsevaltias, oli antanut omat lapsensa panttivangeiksi Amilkaalle ja sitten, appeansa auttaakseen, tuonut Amilkaan Sikeliaan. Anaxilaos oli näet nainut Terilloksen tyttären, jonka nimi oli Kydippe. Tästä syystä ei muka Gelon kyennyt auttamaan helleenejä ja siksi hän lähetti rahat Delfoihin.

166. Tähän he vielä lisäävät senkin, että samana päivänä, jolloin Gelon ja Theron voittivat karkhedonilaisen Amilkaan Sikeliassa, myös helleenit voittivat persialaisen Salamiin luona. Mutta Amilkaasta, joka isän puolelta oli karkhedonilainen, vaan äidin puolelta syrakusalainen, ja miehuutensa vuoksi oli päässyt karkhedonilaisten kuninkaaksi, olen kuullut, että hän hävisi heti taistelun jälkeen, jouduttuaan siinä tappiolle. Sillä häntä ei näkynyt missään, ei elävänä eikä kuolleena, vaikka Gelon antoi etsiä häntä järjestänsä kaikkialta.

167. Mutta karkhedonilaiset itse kertovat tällaisen tarinan, joka onkin todennäköinen, että nimittäin barbarit taistelivat helleenejä vastaan Sikeliassa, alkaen aamunkoitosta iltamyöhään saakka — niin pitkälle kerrotaan näet ottelun venyneen —, mutta että Amilkas sill'aikaa viipyi leirissä uhraten ja poltti suurella roviolla kokonaisia teuraanruumiita. Ja kun hän parhaillaan valellessaan uhriteuraita, näki omaistensa pakenevan, heittäytyi hän tuleen. Ja siten hän paloi poroksi ja hävisi. Mutta Amilkaan kunniaksi, hävisipä hän sitten sillä lailla, kuin foinikialaiset kertovat, tai jollakin muulla tavoin, he edelleen uhraavat, ja lisäksi he ovat siirtolain kaikkiin kaupunkeihin tehneet hänestä muistomerkkejä, mutta varsinkin itse Karkhedoniin.