4. Nimitettyään Xerxeen persialaisten kuninkaaksi alkoi Dareios varustella sotaanlähtöä. Mutta tämän tapauksen sekä Egyptin kapinan jälkeisenä vuotena kohtasi kuolema Dareioksen. kesken hänen sotavalmistuksiaan, hänen hallittuaan kaikkiaan kuusineljättä vuotta; eikä hänen ollut onnistunut kostaa egyptiläisille enempää kuin atenalaisillekaan.
5. Dareioksen kuoltua siirtyi kuninkuus hänen pojalleen Xerxeelle. Aluksi Xerxes ei lainkaan ollut halukas käymään Hellaan kimppuun, vaan kokosi sotajoukkoa Egyptiä vastaan. Mutta hänen luonaan oleskeli Gobryaan poika Mardonios, joka oli Xerxeen serkku ja Dareioksen sisarenpoika sekä nautti suurinta arvoa persialaisten kesken, ja tällä oli aina tapana lausua näin: "Herra, ei ole kohtuullista, että atenalaiset, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa persialaisille, eivät saa mitään rangaistusta teoistaan. Vaan pane nyt toimeen se, mikä sinulla juuri on käsillä. Mutta jahka olet suistanut Egyptin röyhkeyden, niin vie sotajoukkosi Atenaa vastaan, jotta saavuttaisit hyvän maineen ihmisten kesken ja jokainen vastedes kavahtaisi ryhtyä sotaan sinun valtakuntaasi vastaan." Tämä hänen puheensa siis tarkoitti kostoa. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että Europa on erittäin kaunis maa, joka kantaa kaikenlaisia istutettuja puita, on erinomaisen hedelmällinen ja sen arvoinen, että kaikkien kuolevaisten joukosta vain kuninkaan tulee saada se omakseen.
6. Näin Mardonios puhui, koska hän halusi valtiollisia seikkailuja ja itse tahtoi päästä Hellaan käskynhaltijaksi. Ja aikaa myöten hänen onnistuikin taivuttaa ja suostuttaa Xerxes tähän. Oli myös muita seikkoja, jotka osaltaan auttoivat häntä siinä. Ensiksikin näet saapui Tessaliasta aleuadien lähettämiä sanansaattajia, jotka vakuuttivat näiden täydellistä alttiutta ja kutsuivat kuningasta Hellaaseen. Nämät aleuadit olivat Tessalian kuninkaita. Toiseksi pitivät ne peisistratidit, jotka olivat tulleet Susaan, samaa puhetta kuin aleuaditkin ja kärttivät Xerxestä vielä enemmän kuin edelliset. Sinne tullessaan he olivat ottaneet mukaansa Onomakritos nimisen atenalaisen ennuslauseitten selittäjän ja Musaioksen oraakelivastausten järjestäjän, jonka kanssa he sitä ennen olivat tehneet sovinnon. Peisistratoksen poika Hipparkhos oli näet karkoittanut Onomakritoksen Atenasta, syystä että hermionelainen Lasos oli todistanut hänen liittäneen Musaioksen oraakelilauseisiin ennustuksen, jonka mukaan Lemnoksen edustalla sijaitsevat saaret kerran vajoaisivat meren pohjaan. Siitä syystä oli Hipparkhos karkoittanut hänet, vaikka hän ennen kyllä oli paljon tämän kanssa seurustellut. Nyt oli Onomakritos matkannut peisistratidien myötä Susaan, ja nämä puhuivat hänestä ihmeellisiä asioita. Siitä syystä hän, aina milloin saapui kuninkaan eteen, luki julki ennuslauseitaan. Ja jos ne sisälsivät jotakin, joka tiesi onnettomuutta barbarille, ei hän puhunut asiasta mitään, vaan valikoi ja luki vain onnekkaimmat kohdat ja sanoi olevan säädetyn, että persialainen mies oli tekevä sillan Hellespontoksen yli, sekä kuvaili, kuinka ylimeno oli tapahtuva. Niinpä hän, lukemalla julki ennustuksiaan, ahdisti kuningasta, samoinkuin myös tekivät peisistratidit ja aleuadit esittämällä mielipiteitään.
7. Niin pian kuin Xerxes oli päättänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, pani hän, toisena vuotena Dareioksen kuolemasta, toimeen sotaretken kapinoitsijoita vastaan. Kukistettuaan nämät ja saatettuaan koko Egyptin vielä ankarampaan orjuuteen, kuin missä se oli Dareioksen aikana ollut, hän uskoi sen veljensä Akhaimeneen, Dareioksen pojan, huostaan. Mutta Akhaimeneen hoitaessa Egyptiä surmasi hänet jonkun ajan perästä libyalainen Inaros, Psammetikhoksen poika.
8. Kun Xerxes Egyptin valloituksen jälkeen oli aikeessa ryhtyä sotaretkeen Atenaa vastaan, kutsui hän etevimmät persialaiset kokoukseen, kuullakseen heidän mielipiteensä ja itse kaikkien läsnäollessa ilmaistakseen oman tahtonsa. Heidän kokoonnuttuaan Xerxes lausui näin: "Persian miehet, en minä ensimäisenä aio keskuudessanne ottaa käytäntöön tätä tapaa, vaan noudatan tapaa, jonka itse olen vastaanottanut. Sillä niinkuin vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, emme koskaan vielä ole nauttineet lepoa aina siitä saakka kuin me, silloin kun Kyros oli kukistanut Astyageen, meedialaisilta perimme tämän vallan. Mutta näin ohjaa asioita jumala, ja meidän monet toimemme saavat onnellisen päätöksen. Mitä nyt Kyros ja Kambyses ja minun isäni Dareios ovat suorittaneet ja mitkä kansat he ovat entisten lisäksi hankkineet, sitä ei tarvinne mainita, koska sen hyvin tunnette. Mutta siitä perin kuin minä itse otin vastaan tämän valtaistuimen, olen miettinyt, millä tavoin menettelisin, jotta en jäisi jälelle niistä, jotka aikaisemmin ovat tässä arvossa olleet, enkä heitä vähemmin lisäisi persialaisten valtaa. Ja miettiessäni huomaan, että samalla kuin meille karttuu kunniaa eikä tuo maa ole pienempi tai huonompi, vaan päinvastoin tuottavampi tätä maata, jonka nyt omistamme, samalla me saamme kostaa ja rangaista. Senvuoksi olen nyt kutsunut teidät kokoon, jotta esittäisin teille, mitä aion tehdä. Minä aion rakentaa sillan Hellespontoksen yli ja marssittaa sotajoukon Europan halki Hellasta vastaan, kostaakseni atenalaisille sen, minkä he ovat tehneet persialaisille ja minun isälleni. Olettehan nähneet, kuinka isäni Dareioskin valmisti sotaretkeä näitä miehiä vastaan. Mutta hän kuoli, eikä hän saanut kostetuksi heille. Vaan minä en aio herjetä hänen enkä muiden persialaisten puolesta heille kostamasta, ennenkuin valloitan ja poltan Atenan, joka ensiksi on alkanut harjoittaa vääryyttä minua ja isääni vastaan. Ensinnäkin näet he tulivat Sardeeseen, jonne saapuivat orjamme, miletolaisen Aristagoraan kera, ja sytyttivät siellä lehdot ynnä pyhätöt. Ja mitä he sitten tekivät meille, kun me Datiin ja Artafreneen johdolla olimme heidän maahansa tunkeutuneet, sen luultavasti tiedätte kaikki. Tämän vuoksi olen nyt siis varustautunut lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, ja harkitessani huomaan tästä yrityksestä koituvan meille näin suuria etuja: jos kukistamme heidät sekä heidän naapurinsa, jotka asuvat fryygialaisen Pelopsin maassa, niin teemme Zeus jumalan ilmankannen rajaksi Persian valtakunnalle. Ei näet aurinko ole katseleva yhtään maata, joka meidän valtakuntaamme rajoittuisi, vaan kaikki ne olen minä teidän kerallanne saattava yhdeksi ainoaksi maaksi, koko Europan halki samottuani. Olen nimittäin kuullut asianlaidan olevan sellaisen, että jos meidän vain onnistuu poistaa mainitsemani kansat vihollistemme luvusta, niin ei ole jääpä jälelle mitään miesten kaupunkia eikä ihmisheimoa, joka meidän kanssamme pystyisi ottelemaan. Niin tulevat niskoilleen saamaan orjuuden ikeen sekä meitä vastaan syylliset että syyttömät. Jos te tämän teette, niin varmaan saavutatte suosioni. Kun minä teille ilmoitan ajan, jolloin on tultava, pitää kunkin teistä alttiisti saapua. Ja sille, joka tullessaan tuo mukanaan parhaiten järjestetyn sotajoukon, annan semmoisia lahjoja, joita meidän kesken pidetään arvokkaimpina. Teidän on siis tehtävä näin. Mutta jotten teistä näyttäisi tekevän tätä päätöstä omin päin, niin minä esitän asian yhteisesti keskusteltavaksi, samalla kuin käsken sitä teistä, kuka vain haluaa, lausumaan mielipiteensä." Näin sanottuaan hän lopetti puheensa.
9. Hänen jälkeensä lausui Mardonios: "Oi herra, sinä et ainoastaan ole paras kaikista tähän asti eläneistä ja elävistä persialaisista, vaan myös kaikista vastedes elävistäkin, koska kaikki, mitä olet kosketellut, on ylen oivallista ja totta, mutta varsinkin, koska et salli Europassa asuvien arvottomien ioonilaisten pitää meitä pilkkanaan. Sillä olisihan kauhea asia, jos me, vain lisätäksemme valtaamme, olemme kukistaneet ja pidämme orjinamme sakeja. indialaisia, etiopilaisia, assyrialaisia yunä monta muuta suurta kansaa, vaikka nämä eivät ole persialaisille tehneet mitään pahaa, mutta emme kosta helleeneille, jotka ensin ovat ruvenneet meitä loukkaamaan. Mitä me pelkäämme? Millaista väkijoukkoa? Minkälaisia rahavaroja? Tunnemmehan heidän taistelutapansa, tunnemmehan, että heidän valtansa on heikko. Olemmehan kukistaneet ja pidämme hallussamme heidän lapsensa, jotka asuvat maassamme ja joita kutsutaan ioonilaisiksi, aiolilaisiksi ja doorilaisiksi. Olenhan jo minä itsekin näitä miehiä koetellut, isäsi käskystä marssiessani heitä vastaan. Ja kun minä silloin olin samonnut Makedoniaan saakka ja olin vähällä päästä itse Atenaan, ei yksikään tullut vastaani taisteluun. Ja kuitenkin on, kuten olen kuullut, helleeneillä tapana ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä järjestää sotansa mitä ajattelemattomimmalla tavalla. Sillä aina milloin he julistavat sodan toisiansa vastaan, he hakevat itselleen kauniimman ja tasaisimman paikan ja menevät sinne taistelemaan, niin että voittajatkin poistuvat sieltä suurella tappiolla; voitetuista taas ei minun kannata puhuakaan, he kun kokonaan joutuvat tuhon omiksi. Ja kuitenkin pitäisi heidän, koska samaa kieltä puhuvat, ratkaista riitansa käyttämällä kuuluttajia ja sanansaattajia ja vaikka mitä keinoa tahansa mieluummin kuin taisteluita. Jos nyt kaikin mokomin täytyisi taistella toisiansa vastaan, pitäisi toki kummankin riitapuolen etsiä itselleen semmoinen paikka, missä sitä olisi vaikeampi ahdistaa, ja siinä koetella voimiaan. Mutta vaikka helleenit muuten noudattavat tätä huonoa tapaa, eivät he ajatelleetkaan taistelua silloin, kun olin marssinut Makedonian maahan saakka. Vaan kuka, oi kuningas, on sinua vastaan tuleva sotimaan, silloin kun Aasiasta tuot muassasi koko väenpaljoutesi ja kaikki laivasi. Minun luullakseni ei helleenien mahti moiseen röyhkeyteen kohoa. Mutta jos nyt minä mielipiteessäni pettyisin ja he ajattelemattomuudessaan pöyhkeinä todella käyvät meitä vastaan taisteluun, niin he kyliä saavat huomata, että me sota-alalla olemme etevimmät kaikista ihmisistä. Älköön siis jätettäkö mitään koettamatta. Sillä itsestään ei ihmisille mikään onnistu, vaan yrittämällä he ylimalkaan saavat kaikkensa toimeen."
10. Tällä tavoin suositeltuaan Xerxeen mielipidettä Mardonios lakkasi puhumasta. Kun nyt muut persialaiset olivat vaiti eivätkä uskaltaneet lausua esitetylle vastakkaista mielipidettä, virkkoi Artabanos, Hystaspeen poika, joka oli Xerxeen setä, juuri tähän asemaansa luottaen, näin: "Oi kuningas, jollei keskenään vastakkaisia mielipiteitä esitetä, ei saata valitessa ottaa parempaa, vaan täytyy noudattaa sitä, mikä kerran on lausuttu, mutta kyllä, jos on eri mielipiteitä esitetty, aivan niinkuin emme semmoisenaan saata eroittaa sekoittamatonta kultaa, vaan vasta kun hivutamme sitä rinnan muun kullan kanssa, me havaitsemme sen paremmaksi. Minä jo kielsin isääsi, veljeäni Dareiosta, lähtemästä sotaretkelle skyytejä vastaan, miehiä, joilla ei missään kohden maataan ole kaupunkia. Vaan hän, joka toivoi kukistavansa heidät, ei minua totellut. Hän läksi sotaretkelle, mutta kääntyi takaisin, kadotettuaan monta hyvää miestä sotaväestään. Vaan sinä, oi kuningas, aiot lähteä miehiä vastaan, jotka ovat paljoa etevämmät skyytejä ja joiden sanotaan sekä maalla että merellä olevan kaikista parhaimmat. Mikä vaara tässä uhkaa, se tulee minun ilmaista sinulle. Sinä väität rakentavasi sillan Hellespontoksen yli ja sitten kuljettavasi sotajoukon Europan halki Hellaaseen. Nytpä saattaa käydä niin, että sinä joko maa- tai meritaistelussa joudut tappiolle, taikka molemmissakin. Sillä noiden miesten kerrotaan olevan uljaita, ja sen saattaa myös päättää siitä, että atenalaiset yksin tuhosivat sen suuren sotajoukon, joka Datiin ja Artafreneen johdolla tuli Attikan alueelle. Mutta otaksutaanpa, että meillä ei molemmilla tahoilla ole menestystä. Jos he nyt kuitenkin laivoillaan tekevät hyökkäyksen, voittavat meritaistelussa, purjehtivat Hellespontokseen ja purkavat sitten sillan, koituu siitä sinulle, oi kuningas, suuri vaara. Enkä minä päätä tätä minkään oman viisauteni nojalla, vaan siitä onnettomuudesta, joka oli vähällä kohdata meitä, silloin kun sinun isäsi teki sillan traakialaisen Bosporoksen ja Istros-joen yli sekä astui skyytien maahan. Silloin skyytit pyytämällä pyysivät niitä ioonilaisia, joille sillan vartioiminen oli uskottu, purkamaan sen. Ja jos silloin Miletoksen itsevaltias Histiaios olisi seurannut muiden valtiasten mielipidettä eikä olisi sitä vastustanut, olisi persialaisten mahti ollut mennyttä. Ja kuitenkin, onhan kauheata kuulla mainittavankaan, että kuninkaan koko mahti kerran on riippunut yhdestä ainoasta miehestä. Älä siis huoli saattaa itseäsi mihinkään tämmöiseen vaaraan, kun ei ole mitään pakkoa, vaan tottele sinä minua. Hajoita nyt tämä kokous, harkitse ensin itseksesi ja, milloin katsot hyväksi, ilmoita sitten se, mikä sinusta näyttää parhaalta. Hyvää neuvoa näet minä pidän mitä suurimpana voittona. Sillä joskin se kohtaa vastustusta, on neuvo yhtäkaikki hyvä, ja sattumasta vain riippuu, että se joutuu tappiolle. Mutta se, joka on huonon neuvon keksinyt, on onnellisimmassa tapauksessa vain tehnyt hyvän löydön, sillä huonon neuvon hän yhtäkaikki on keksinyt. Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita ylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella, vaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina suurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä jumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi. Samaten myös saattaa lukuisan sotajoukon tuhota vähäinen, kun jumala kateellisena sotilaissa herättää pelkoa tai heihin iskee ukkosensa, niin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä jumala ei salli kenenkään muun kuin itsensä olla korkea. Hätiköiminen kaikessa synnyttää hairahduksia, joista tavallisesti aiheutuu suuria vahinkoja. Mutta maltti tuottaa, jos kohta ei heti paikalla näkyviä etuja, niin kuitenkin semmoisia, joita aikaa myöten huomataan. Tämän neuvon siis annan sinulle, oi kuningas. Mutta lakkaa sinä, Gobryaan poika Mardonios pitämästä joutavaa puhetta helleeneistä, jotka eivät huonoa mainetta ansaitse. Sillä helleenejä parjaamalla yllytät kuningasta lähtemään sotaan. Ja juuri sitä vartenhan sinä näytät ponnistavan kaikki voimasi. Vaan älköön niin käykö. Sillä parjaus on mitä kauheinta, koska siinä on kaksi väärintekijää ja yksi vääryyttä kärsivä. Parjaaja näet tekee väärin syyttäessään poissaolevaa, toinen taas tekee väärin uskoessaan, ennenkuin täsmälleen on päässyt selville asiasta. Ja se, joka ei ole läsnä tässä keskustelussa, kärsii tällöin heidän puoleltaan vääryyttä siinä, että toinen häntä parjaa ja toinen hänestä saa huonon käsityksen. Mutta jos nyt välttämättömästi täytyy näitä miehiä vastaan lähteä sotaan, no hyvä, silloin jääköön kuningas itse persialaisten kotiseuduille, me molemmat taas pankaamme lapsemme pantiksi, ja valitse sinä itse ne miehet, joita tahdot, ja lähde sotaan, mukanasi niin suuri sotajoukko kuin vain haluat. Ja jos nyt kuninkaan asioiden käy, niinkuin sinä sanot, tapettakoon minun lapseni, ja niiden lisäksi minut itsenikin. Mutta jos käy niinkuin minä ennustan, kärsikööt sinun lapsesi tämän, ja niitten mukana sinä itsekin, jos nimittäin palaat. Jos sitä vastoin et tahdo alistua tähän, vaan kaikin mokomin aiot viedä sotajoukon Hellasta vastaan, niin väitän, että moni tänne jääneistä kerran on saava kuulla Mardonioksen, jonkun suuren onnettomuuden persialaisille tuotettuaan, joutuneen koirien ja lintujen raadeltavaksi joko ehkä atenalaisten tai ainakin lakedaimonilaisten maassa, jollei jo aikaisemminkin matkalla, ja saaneen kokea, millaisia miehiä vastaan kehoitat kuningasta sotaan lähtemään."
11. Täten virkkoi Artabanos, mutta Xerxes vastasi vihastuneena näin: "Artabanos, sinä olet isäni veli. Se sinua suojelee saamasta ansaittua palkkaa tyhjänpäiväisistä sanoistasi. Sen häväistyksen toimitan kuitenkin sinulle, rangaistukseksi kehnoudestasi ja pelkuruudestasi, ettet saa seurata myötäni Hellasta vastaan, vaan että sinun täytyy jäädä tänne naisten pariin. Minä olen kyllä ilman sinuakin paneva toimeen, mitä olen lausunut. En näet soisi olevani Dareioksen poika enkä polveutuvani Hystaspeesta, Arsameesta, Ariaramneesta, Teispeestä, Kyroksesta, Kambyseestä ja Akhaimeneesta, ellen saa kostaa atenalaisille. Sillä minä ymmärrän hyvin, että joskin me pysymme rauhallisina, eivät he kuitenkaan sitä tee, vaan lähtevät toistamiseenkin maatamme vastaan, jos nimittäin voi päättää heidän alkuhankkeistaan, kun he nimittäin sytyttivät Sardeen tuleen ja samosivat Aasiaan. Ei kumpikaan siis saata vetäytyä takaisin, vaan kysymyksessä on molempien onni tai onnettomuus: joko on kaikki, mikä tällä puolen on, joutuva helleenien, tai kaikki, mikä tuollapuolen on, joutuva persialaisten valtaan, sillä meidän vihollisuutemme välillä ei ole mikään sovinto mahdollinen. On siis oikein, että me, jotka ensiksi olemme kärsineet loukkausta, nyt kostamme, yksin senkin vuoksi, jotta minä oppisin tuntemaan tuon kauhean vaaran, marssimalla näitä miehiä vastaan, jotka isieni orjakin, fryygialainen Pelops, siihen määrään kukisti, että aina näihin saakka sekä ihmiset itse että heidän maansa ovat kukistajansa mukaan kantaneet nimeään."
12. Niin pitkälle tätä puhetta jatkui. Mutta kun sitten tuli yö, vaivasi Artabanoksen tuuma Xerxestä. Ja yön varrella mietiskellessään hän huomasi, ettei hänen lainkaan ollut edullista lähteä sotaan Hellasta vastaan. Tehtyään nyt taas tämän päätöksen hän nukkui. Ja nähtävästi unessa hän, kuten persialaiset kertovat, näki tämmöisen näyn. Xerxeestä tuntui siltä, kuin olisi kookas ja kaunismuotoinen mies asettunut hänen viereensä ja lausunut: "Muutatko, oi persialainen, todella päätöksesi, niin ettet viekään sotajoukkoa Hellasta vastaan, vaikka jo annoit persialaisille käskyn kerätä sotaväkeä? Et sinä niin ollen tee oikein, jos muutat päätöksesi, enkä minä, joka tässä vieressäsi seison, ole sitä sinulle antava anteeksi. Vaan seuraa sinä sitä tietä, jota päivällä päätit kulkea."
13. Sen lausuttuaan hän Xerxeestä näytti liitävän pois. Mutta päivän valjettua ei kuningas ollenkaan välittänyt tästä unennäöstä, vaan kerättyään ne persialaiset, jotka hän edelliselläkin kertaa oli kutsunut kokoon, hän lausui heille näin: "Persian miehet, antakaa minulle anteeksi, että niin äkkiä muutan päätökseni. En ole näet vielä saavuttanut ymmärrykseni huippua, eivätkä ne, jotka kehoittavat minua tuolla tavoin tekemään, hetkeksikään jätä minua rauhaan. Kuultuani Artabanoksen mielipiteen tosin aluksi kyllä minun nuoruuteni kuohahti, niin että syydin vanhempaani miestä vastaan varsin sopimattomia sanoja, mutta nyt olen kuitenkin myöntynyt ja aion noudattaa hänen neuvoaan. Koska siis olen päättänyt olla lähtemättä Hellasta vastaan, niin olkaa te levolliset."