188. Ja kun nyt laivasto liikkeelle lähdettyään purjehti vesille ja laski Kasthanaian kaupungin ja Sepias-niemen väliseen rantaan, kiinnitettiin ensimäiset laivat maahan, mutta muut näitten eteen ankkureihin. Sillä koska rannikko ei ollut laaja, olivat laivat asetetut, keula merelle päin, kahdeksaan riviin. Sen yön he viettivät täten, mutta varhain aamulla alkoi, ilman oltua selkeä ja tyyni, meri kohista, ja nousi ankara myrsky ja raju itätuuli, jota näitten seutujen asujamet sanovat "Hellespontoksen tuuleksi". Kaikki ne miehistöstä, jotka huomasivat tuulen yltyvän ja joitten ankkuripaikka sen salli, vetivät ennen myrskyn tuloa laivansa maihin ja pelastuivat siten itse, samoinkuin heidän laivansa. Mutta kaikki ne laivat, jotka myrsky ulapalla yllätti, se ajoi osaksi niinsanottuun Ipnoihin, Pelionin äärelle, osaksi rannikkoa kohti. Toiset ajautuivat itse Sepias-nientä vastaan, toiset Meliboian kaupunkiin, toiset taas viskautuivat Kasthanaiaan. Ja myrskyä oli kerrassaan mahdoton kestää.
189. Mutta kerrotaan sellainen tarina, että atenalaiset erään ennuslauseen nojalla olivat kutsuneet avukseen Boreaan [s.o. Pohjatuulen], koska heille aikaisemmin oli tullut toinen oraakelineuvo, joka käski heidän kutsua avukseen vävynsä. Helleenien kertomuksen mukaan on näet Boreaalla attikalainen vaimo, Erekhtheuksen tytär Oreithyia. Tämän lankouden nojalla siis, kuten maine käy, atenalaiset päättivät Boreaan olevan heidän vävynsä. Ja kun he, ollessaan laivaleirissä Euboian Khalkiissa, huomasivat myrskyn kiihtyvän tai jo sitä ennen, he kutsuivat avuksi Boreasta ja Oreithyiaa, rukoillen näitä auttamaan heitä itseään sekä tuhoamaan barbarien laivat, kuten ennenkin olivat Athoksen luona tehneet. Tämänkö vuoksi Boreas kävi barbarien kimppuun heidän ollessaan ankkurissa, sitä en saata sanoa. Mutta ainakin atenalaiset kertovat Boreaan, joka jo ennen oli heitä auttanut, nytkin tämän teon aikaansaaneen. Ja palattuaan kotiin he pystyttivät Boreaalle pyhätön Ilisos joen partaalle.
190. Tässä onnettomuudessa kertovat ne, jotka vähimmän määrän mainitsevat, tuhoutuneen ainakin neljäsataa laivaa ja miehiä suunnattoman luvun sekä äärettömän paljon tavaraa. Niinpä tämä haaksirikko koitui erinomaisen hyödylliseksi eräälle Ameinokles nimiselle magnetille, Kretineen pojalle, joka omisti maata Sepias-niemen seuduilla. Hän korjasi näet haltuunsa paljon kultaisia juoma-astioita, jotka myöhemmin ajautuivat maihin, ja niinikään paljon hopea-astioita; löysipä hän persialaisten sotarahastonkin ja anasti suunnattomat määrät tavaraa. Mutta vaikka hän löydöstään suuresti rikastuikin, ei hän muissa kohdin ollut onnellinen. Sillä hänelle tuotti surua muuan tuskallinen tapaus, hän kun joutui oman poikansa surmaajaksi.
191. Mutta tuhoutuneitten viljankuljetus- ja muiden alusten määrää ei laskettukaan. Niinpä laivaston päälliköt, peloissaan että tessalialaiset heitä ahdistaisivat, kun heidän oli käynyt näin huonosti, laittoivat itselleen korkean suoja-aitauksen laivahylyistä. Sillä myrskyä kesti kolme päivää. Lopuksi maagit toimittivat teurasuhreja ja koettivat loitsuilla tyynnyttää tuulta, jonka ohella he myös uhrasivat Thetiille ja nereideille. Ja neljäntenä päivänä he taltuttivat tuulen, taikka sitten se muuten itsestään asettui. Mutta Thetiille he uhrasivat, kuultuaan ioonilaisilta sen tarinan, että hänet oli tästä paikasta ryöstänyt Peleus ja että koko Sepias-niemen rannikko oli hänen ja muiden nereidien oma.
192. Niinpä tuuli neljäntenä päivänä asettui. Mutta seuraavana päivänä, ensimäisenä siitä, kun myrsky oli päättynyt, juoksivat päivävahdit alas Euboian kukkuloilta ja ilmoittivat helleeneille kaikki, mitä haaksirikossa oli tapahtunut. Saatuaan siitä tiedon nämä rukoilivat Poseidon pelastajaa ja valoivat juomauhrin, jonka jälkeen he kiireimmän kautta riensivät takaisin Artemisioniin, toivoen tapaavansa vain aniharvoja laivoja vastassansa.
193. Tultuaan nyt toisen kerran Artemisionin kohdalle he asettuivat sinne laivaleiriin. Ja helleenit ovat siitä perin käyttäneet Poseidon "pelastajan" nimitystä aina näihin saakka. Mutta tuulen taltuttua ja laineiden asetuttua barbarit työnsivät laivansa vesille ja lähtivät purjehtimaan manteren rantaa myöten. Ja kierrettyään Magnesian niemen kärjen he oikopäätä purjehtivat Pagasaihin johtavaan poukamaan. Tässä Magnesian poukamassa on se paikka, mihin Iasonin tovereineen kerrotaan jättäneen Herakleen, silloin kun tämä, heidän ollessaan matkalla kolkhilaiseen Aiaan noutaakseen oinaantaljan, oli Argo-laivasta lähetetty hakemaan vettä. Sieltä oli heidän määrä, otettuaan vettä, laskea ulapalle. Tämän johdosta paikka sai nimen Afetai. [Nimi muistuttaa erästä kreikkalaista verbiä, joka merkitsee: lähettää pois t. liikkeelle.] Siihen siis Xerxeen väki asettui ankkuriin.
194. Mutta viisitoista näistä laivoista sattui lähtemään vesille paljoa myöhemmin kuin muut, ja ne nähtävästi huomasivat Artemisionin luona olevat helleenien laivat. Tällöin barbarit luulivat näitä omikseen, mutta purjehtiessaan niitä kohti he joutuivatkin helleenien käsiin. Niitten päällikkönä oli Aiolian Kymen käskynhaltija Sandokes, Thamasioksen poika, jonka Dareios kuningas ennen näitä tapauksia tällaisesta syystä oli otattanut kiinni ja käskenyt ristiinnaulita. Sandokes, joka oli kuninkaallisia tuomareita, oli ottanut lahjoja ja langettanut väärän tuomion. Mutta kun hän parhaillaan ristissä riippui, havaitsi Dareios punnitessaan, että Sandokeen kuninkaallista huonetta kohtaan tekemät hyvät työt olivat suuremmat kuin hänen hairahduksensa. Sen havaittuaan ja käsittäen itse menetelleensä suuremmalla pikaisuudella kuin viisaudella Dareios päästi hänet vapaaksi. Mutta vaikka siis Sandokes täten oli pelastunut Dareios kuninkaan määräämästä kuolemanrangaistuksesta ja jäänyt henkiin, ei hänen nyt, helleenejä vastaan purjehtiessaan, ollut sallittu toistamiseen pelastua ja jäädä eloon. Sillä nähtyään barbarien purjehtivan päin, helleenit, jotka huomasivat heidän tekemänsä erehdyksen, laskivat heitä vastaan ja vangitsivat heidät huokeasti.
195. Yhdessä näistä laivoista purjehti ja joutui vangiksi Aridolis, Kaarian Alabandan itsevaltias, toisessa pafolainen sotapäällikkö Penthylos, Demonooksen poika, joka toi kaksitoista laivaa Pafoksesta, mutta, Sepias-niemen luona vallinneessa myrskyssä kadotettuaan niistä yksitoista, purjehti ainoalla jälellejääneellä laivallaan, silloin kun hän Artemisionin luona joutui vangiksi. Näiltä utelivat helleenit, mitä tahtoivat saada tietää Xerxeen sotajoukosta, ja lähettivät heidät sitten sidottuina Korintoksen kannakselle.
196. Barbarien laivasto, lukuunottamatta niitä viittätoista, joita mainitsin Sandokeen johtaneen, saapui siis Afetaihin. Mutta Xerxes ynnä maasotajoukko matkasi Tessalian ja Akhaian kautta ja oli jo kolme päivää sitten tunkeutunut Malis-maakuntaan. Sitä ennen hän oli Tessaliassa pannut toimeen ratsukilpailun, missä koetteli omaansa ja tessalialaista hevosväkeä, koska hän oli kuullut tämän olevan helleenien kesken parhaimman. Mutta siinä jäivät helleeniläiset hevoset toisista paljon jälelle. Ja Tessalian joista oli Onokhonos ainoa, joka ei riittänyt sotaväelle, kun sen vettä juotiin. Mutta Akhaiassa virtaavista joista yksin sekin, joka niistä on suurin, nimittäin Epidanos, riitti vain töin tuskin.
197. Xerxeen saavuttua Alokseen Akhaiassa kertoivat hänelle oppaat, jotka tahtoivat kaikkea selittää, Zeus Lafystioksen pyhättöä koskevan paikallistarun, jonka mukaan Athamas, Aioloksen poika, oli, yksissä neuvoin Inon kanssa, keksinyt Frixoksen pään varalle salajuonen ja kuinka sittemmin akhaialaiset oraakelinlauseen johdosta ovat säätäneet tämän jälkeläisille tämmöiset tehtävät. Sitä, joka tästä suvusta on vanhin, he käskevät pysyttelemään poissa "Leiton'ista" (s.o. kansantalosta) ja vartioivat sitä itse. "Leiton'iksi" sanoivat näet akhaialaiset prytaneionia. Mutta jos hän käy siihen sisälle, ei hän millään keinoin pääse sieltä ulos, ennenkuin hänen on määrä joutua uhrattavaksi. Jo monet näistä, joitten täytyy joutua uhrattaviksi, ovat, tätä peläten, lähteneet karkuun toiseen maahan; mutta jos he ajan vierittyä palaavat takaisin ja saadaan kiinni, toimitetaan heidät prytaneioniin. Sitten viedään mies ylt'yleensä seppeleiden peittämänä ja juhlasaatossa uhrattavaksi. Tämä kohtalo on tullut Kytissoroksen, Frixoksen pojan, jälkeläisten osaksi, siitä syystä, että kun akhaialaiset oraakelinlauseen johdosta aikoivat tehdä Athamaasta, Aioloksen pojasta, sovitusuhria maan puolesta ja juuri olivat uhraamaisillaan hänet, tämä Kytissoros saapui kolkhilaisesta Aiasta ja pelasti hänet. Mutta tämän tekonsa kautta hän nostatti jumalan vihan omiin jälkeläisiinsä. Vaan kun Xerxes tämän kuultuaan saapui pyhän lehdon läheisyyteen, pysytteli hän itse aina siitä syrjässä ja käski koko sotajoukon tehdä samoin; ja Athamaan jälkeläisten taloa hän piti kunniassa samalla tavoin kuin temppelialuettakin.