10. Nähdessään helleenien harvalukuisilla laivoillaan purjehtivan päin pitivät Xerxeen sekä sotamiehet että päälliköt heitä kerrassaan mielettöminä ja laskivat hekin laivansa ulapalle, toivoen huokeasti saavansa heidät valtaansa. Heidän toivonsa olikin vallan oikeutettu, kun he näkivät toisaalla helleenien harvat laivat, toisaalla omat lukuisat ja parempikulkuiset laivansa. Tässä vakaumuksessa he koettivat saartaa helleenit, muodostaen piirin heidän ympärilleen. Tällöin kaikki ne ioonilaiset, jotka olivat hyvänsuopia helleenejä kohtaan ja vastahakoisesti ottivat osaa sotaretkeen, olivat suuresti murheissaan, huomatessaan nämä saarretuiksi, sillä he eivät luulleet kenenkään heistä palajavan. Niin heikolta näytti heistä helleenien asema. Kaikki ne sitävastoin, jotka iloitsivat tapauksesta, kilpailivat keskenään siitä, kuinka itsekukin ensi maisena voisi vallata attikalaisen laivan ja saada kuninkaan lupaamat lahjat. Sillä atenalaisista oli heidän leirissään enimmin puhetta.
11. Mutta niin pian kuin merkki oli annettu, asettuivat he ensin, kokka barbareja vastaan, ja tunkivat peräkeulat keskustaa kohti; toisen merkin jälkeen he, vaikka olivat suljetut tiukkaan tilaan, kävivät käsiksi työhön, keula vasten keulaa. Siinä he valtasivat kolmekymmentä barbarien laivaa sekä vangitsivat salaminilaisten kuninkaan Gorgoksen veljen, Filaonin, Khersiin pojan, joka sotajoukossa oli huomattava mies. Ensimäisenä helleenien joukosta valloitti vihollislaivan atenalainen Lykomedes, Aiskhraioksen poika, ja hän sai voitonpalkinnon. Mutta heidän kamppaillessaan vaihtelevalla onnella tässä meritaistelussa yllätti ja hajoitti heidät yö. Niinpä helleenit purjehtivat takaisin Artemisioniin, barbarit taas Afetaihin, taisteltuaan aivan toisella menestyksellä kuin olivat odottaneet. Tässä meritaistelussa meni kuninkaan myötä tulleista helleeneistä ainoastaan lemnolainen Antidoros helleenien puolelle, ja atenalaiset lahjoittivat palkinnoksi siitä hänelle maatilan Salamiissa.
12. Mutta yön tultua syntyi, vaikka oli keskikesän aika, suunnaton sade. jota kesti läpi yön, ja kuului kumeita ukkosenjyrähdyksiä Pelionin puolelta. Ja ruumiit ja laivan hylyt ajautuivat Afetaihin, missä ne sotkeutuivat laivankeuloihin ja särkivät airojen lavat. Ja tämän kuullessaan sikäläiset sotamiehet joutuivat pelon valtaan, luullen kokonaan hukkuvansa, kun olivat moisiin onnettomuuksiin joutuneet. Sillä ennenkuin he vielä olivat toipuneet Pelionin kohdalla sattuneesta haaksirikosta ja myrskystä, oli heidän kestettävä ankara meritaistelu, ja meritaistelun jälkeen seurasi raju rankkasade ja voimakkaat tulvavedet, jotka syöksyivät mereen, sekä kumeat ukkosenjyrähdykset.
13. Sellaiseksi muodostui heidän yönsä. Mutta niille heistä, joitten oli määrä purjehtia Euboian ympäri, oli tämä sama yö vielä paljoa kauheampi, koska se yllätti heidät, heidän ajelehtiessaan ulapalla, ja heidän loppunsa koitui surkeaksi. Sillä kun myrsky ja rankkasade tapasi heidät Koilan kohdalla Euboiassa, ajelehtivat he tuulen varassa, ja tietämättä, minne kulkivat, he viskautuivat vasten kallioita. Kaiken tämän matkaansai jumala, jotta persialainen sotavoima tulisi tasaväkiseksi helleeniläisen kanssa eikä olisi sitä niin paljoa suurempi.
14. Niinpä nämä tuhoutuivat Koilan kohdalla Euboiassa. Mutta Afetaissa olevat barbarit pitivät, sittenkuin päivä heidän ilokseen oli valjennut, laivansa liikkumatta, ja heidän oli huonossa tilassaan tyytyminen pysymään alallaan toistaiseksi. Vaan helleeneille tuli avuksi viisikymmentäkolme attikalaista laivaa. Näiden tulo lisäsi heidän voimiaan, ja samalla saapui sanoma, että kaikki Euboian ympäri purjehtineet barbarit olivat heitä kohdanneessa myrskyssä tuhoutuneet. Ottaen taas vaaria samasta ajasta päivää kuin viimeksikin he läksivät vesille ja hyökkäsivät kilikialaisten laivojen kimppuun. Tuhottuaan nämä purjehtivat he yön tultua jälleen Artemisioniin.
15. Mutta kolmantena päivänä barbarien päälliköt, jotka panivat pahakseen, että niin vähäinen luku vihollislaivoja häpäisi heidän laivansa, ja myös pelkäsivät Xerxeen nuhteita, eivät enää odottaneet, kunnes helleenit alkaisivat taistelun, vaan rohkaisten toinen toistaan he laskivat laivansa keskipäivällä ulapalle. Ja sattui niin, että nämä meritaistelut ja Thermopylain maataistelut tapahtuivat samoina päivinä. Ja merellä olevien koko kamppailu tarkoitti Euriposta, samoinkuin Leonidaan ja hänen seuralaistensa taistelun tarkoitus oli vartioida pääsyä Hellaaseen. Toisella puolen oli kannustimena estää barbareilta pääsy Hellaaseen, toisella puolen tuhota helleeniläinen sotajoukko ja vallata Hellaaseen vievä kulkupaikka.
16. Järjestäydyttyään purjehtivat Xerxeen miehet vihollisiaan kohti, mutta helleenit pysyivät liikkumatta Artemisionin edustalla. Vaan barbarit asettivat laivansa puolikuun muotoon saartaakseen heidät. Vihdoin helleenit purjehtivat päin ja ryhtyivät käsikähmään. Tässä meritaistelussa joutuivat molemmat tasaväkisiksi. Sillä suuruutensa ja lukuisuutensa vuoksi Xerxeen laivasto vahingoitti itseään, kun laivat joutuivat hämmennyksiin ja syöksyivät toisiansa vasten. Kuitenkin se piti puoliaan eikä väistynyt. Sillä barbareja sydämystytti, että muutamien harvojen laivojen piti ajaa heidät pakoon. Niinpä monet helleenien laivat tuhoutuivat ja myös monet miehistä, mutta vielä useampia barbarien laivoja ja miehiä. Näin taisteltuaan he erkanivat toisistaan, kumpikin taholleen.
17. Tässä meritaistelussa kunnostautuivat Xerxeen sotilasten joukosta enimmin egyptiläiset, jotka useiden muiden suorittamiensa suurtöiden ohella myös valtasivat viisi helleeniläistä laivaa miehineen päivineen. Helleeneistä taas kunnostautuivat sinä päivänä atenalaiset, ja atenalaisten joukosta varsinkin Kleinias, Alkibiadeen poika, joka omalla kustannuksellaan otti osaa sotaretkeen, asettaen kaksisataa miestä ja oman laivan.
18. Erottuaan toisistaan molemmat laivastot kiiruhtivat ilomielin ankkuripaikkaansa. Ja helleenien erottua sekä meritaistelusta poistuttua oli heillä tosin hallussaan ruumiit ja laivanhylyt, mutta he olivat saaneet kokea kovia, erittäinkin atenalaiset, joitten laivoista puolet oli vioittunut. Sen vuoksi helleenit siis aikoivat vetäytyä pakoon Hellaan sisävesille.
19. Mutta Themistokles käsitti, että jos ioonilaiset ja kaarilaiset saataisiin erkanemaan barbarien sotavoimasta, niin he kyllä kykenisivät pääsemään voitolle muista. Senvuoksi hän, kun euboialaiset parhaiksi ajoivat karjansa samalle merenrannalle, kutsui kokoon sotapäälliköt ja lausui heille, että hän luuli tietävänsä keinon, jolla toivoi saavansa parhaimmat kuninkaan liittolaiset hänestä luopumaan. Niin pitkälle hän siis sillä kertaa paljasti tuumansa. Mutta asiain silloisessa tilassa hän sanoi, että heidän oli tehtävä näin: heidän tuli teurastaa euboialaisten elukoita, niin paljon kuin kukin tahtoi, sillä oli parempi, että ne sai heidän oma sotajoukkonsa kuin viholliset. Ja hän kehoitti itsekutakin päällikköä käskemään miestensä sytyttää tulia. Mutta lähtöhetkestä hän oli itse pitävä huolta, niin että he vahingoittumatta pääsisivät Hellaaseen. He suostuivat tekemään näin, ja kohta he sytyttivät tulet sekä kävivät karjan kimppuun.