28. Näin fokilaiset tekivät tessalialaisten jalkaväelle, kun se heidät saartoi. Ja heidän maahansa hyökänneelle ratsuväelle taas he tuottivat korvaamattoman vaurion. He tekivät näet Hyampoliin kohdalla olevaan solaan suuren kaivannon, asettivat siihen tyhjiä ruukkuja ja loivat niiden päälle maata sekä tekivät sen muun paikan näköiseksi. Sitten he asettuivat ottamaan vastaan tessalialaisten hyökkäystä. Kun nyt nämä, muka tallatakseen fokilaiset maahan, ajaa karauttivat näitä vastaan, suistuivat he ruukkuihin. Ja siinä taittoivat hevoset jalkansa.
29. Näitten molempien tapausten vuoksi siis kantaen kaunaa fokilaisia kohtaan, tessalialaiset lähettivät kuuluttajan, joka julisti näin: "Oi fokilaiset, myöntäkää nyt jo, ett'ette ole meidän vertaisiamme. Sillä jo ennenkin, niin kauan kuin meitä halutti pitää helleenien puolta, oli meillä heidän keskuudessaan aina paljoa enemmän vaikutusvaltaa kuin teillä. Ja nyt on meillä barbarin luona niin suuri valta, että meidän varassamme on, riistetäänkö teiltä maa, vieläpä joudutteko orjiksi. Mutta vaikka meillä onkin käsissämme niin suuri mahti, emme mieti kostoa. Vaan annettakoon meille korvaukseksi viisikymmentä hopeatalenttia, ja me lupaamme torjua teidän maatanne uhkaavat vaarat."
30. Tämän tessalialaiset ilmoittivat fokilaisille. Sillä nämä olivat ainoat sikäläisistä asukkaista, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta; ja sen he, kuten minä olen päätellyt ja havainnut, tekivät yksinomaan vihasta tessalialaisia kohtaan. Mutta jos tessalialaiset olisivat kannattaneet helleenien asiaa, olisivat fokilaiset minun luullakseni olleet meedialaismielisiä. Kun siis tessalialaiset ilmoittivat tämän, eivät fokilaiset sanoneet antavansa rahaa: olihan heillä itselläänkin, samoinkuin tessalialaisilla, tilaisuus pitää meedialaisten puolta, jos muuten vain sitä tahtoisivat. Mutta ehdoin tahdoin he eivät aikoneet ruveta Hellaan kavaltajiksi.
31. Ja kun tämä puhe tuotiin perille, vihastuivat tessalialaiset fokilaisille ja näyttivät barbareille tien. Niinpä nämä Trakhiniasta hyökkäsivät Doris-maahan. Doris-maasta pistäytyy näet tältä kohtaa kapea, noin kolmenkymmenen stadionin levyinen kaistale, sijaiten Malis- ja Fokis-maitten välillä. Se oli muinainen Dryopis. Ja tämä Doris on Peloponnesoksessa asuvien doorilaisten emämaa. Tätä Doris-maata siis barbarit eivät ryöstelleet, siihen tunkeuduttuaan. Sillä asukkaat pitivät meedialaisten puolta, eivätkä tessalialaiset tahtoneet sitä ryöstettävän.
32. Hyökätessään Doris-maasta Fokis-maahan he eivät saaneet käsiinsä fokilaisia itseään. Sillä osa fokilaisia oli noussut Parnassoksen kukkuloille. Ja Parnassoksen huippu, joka sijaitsee erillänsä, lähellä Neonin kaupunkia, on kyllin laaja antaakseen tilaa ihmisjoukolle. Sen nimi on Tithorea. Sinne olivat he siis toimittaneet tavaransa sekä itse nousseet. Mutta useimmat heistä olivat laittautuneet ozolilaisten lokrilaisten maahan, Krisan tasangon yläpuolella sijaitsevaan Amfissan kaupunkiin. Vaan barbarit risteilivät kautta koko Fokis-maan. Siten näet tessalialaiset opastivat sotajoukkoa. Ja kaiken, minkä vain barbarit saivat haltuunsa, he polttivat ja ryöstivät, sytyttäen sekä kaupunkeja että pyhättöjä.
33. Sillä matkaten tätä tietä, pitkin Kefisos-joen vartta, he hävittelivät kaiken, polttivat poroksi Drymos-kaupungin, polttivat Kharadran, Erokhoksen, Tethronionin, Amfikaian, Neonin, Pedieain, Triteain, Elateian, Hyampoliin, Parapotamioin ja Abain, missä oli rikas Apollonin pyhättö, täynnään aarrekammioita ja vihkilahjoja. Silloin jo, samoinkuin vielä nytkin, siellä oli ennuspaikka. Ja tämän pyhätön he ryöstivät sekä sytyttivät tuleen, jonka ohella he vuoristossa ottivat kiinni muutamia takaa-ajamiansa fokilaisia sekä raiskasivat paljoudellaan joitakuita naisia kuoliaiksi.
34. Sivuutettuaan Parapotamioi-kaupungin barbarit saapuivat panopeolaisten alueelle. Siitä alkaen heidän sotajoukkonsa jakaantui osastoihin ja hajaantui. Suurin ja vahvin osa sotajoukkoa matkasi itse Xerxeen keralla Atenaan ja hyökkäsi Boiotiaan sekä siellä orkhomenolaisten alueeseen. Koko Boiotian väestö oli meedialaismielistä, ja heidän kaupunkejaan suojelivat niihin sijoitetut makedonialaiset, jotka Alexandros oli sinne lähettänyt. Ja nämä suojelivat heitä sillä, että ilmoittivat Xerxeelle boiotilaisten olevan meedialaisten puolella.
35. Nämä barbarit siis kääntyivät sinne päin, mutta muut heistä läksivät oppaiden johdolla Delfoin pyhättöön, jättäen Parnassoksen oikealle puolelleen. Ja kaiken, minkä nämäkin Fokis-maasta ottivat haltuunsa, he hävittivät. Niinpä he polttivat panopeolaisten, daulilaisten ja aiolidien kaupungit. Ja he erosivat muusta sotajoukosta ja matkasivat tänne, ryöstääkseen Delfoin oraakelin ja tuodakseen Xerxes kuninkaan nähtäväksi sen aarteet. Ja Xerxes tunsi, kuten olen kuullut, kaikki pyhätön merkilliset kalleudet paremmin kuin kotiin jättämänsä, syystä että monet aina niistä puhuivat, ja varsinkin hän tunsi Kroisoksen, Alyatteen pojan, vihkilahjat.
36. Saatuaan tästä tiedon delfolaiset joutuivat kauhuihinsa, ja suuressa pelossaan he kysyivät oraakelilta neuvoa, mitä tehdä pyhille esineille, kaivaako ne kätköön vai viedä toiseen maahan. Mutta jumala kielsi heitä liikuttamasta niitä, sanoen itse kyllä kykenevänsä suojelemaan omaisuuttaan. Tämän kuultuaan delfolaiset huolehtivat vain itsestään. Lapsensa ja vaimonsa he lähettivät salmen poikki Akhaiaan, mutta useimmat itse miehistä nousivat Parnassoksen huipuille ja veivät omaisuutensa Korykionin luolaan; toiset väistyivät Amfissaan Lokris-maahan. Sanalla sanoen, kaikki delfolaiset jättivät kaupunkinsa kylmilleen, lukuunottamatta kuuttakymmentä miestä ynnä ennuspappia.
37. Mutta silloin kun saapuvat barbarit olivat läheisyydessä ja jo matkan päästä näkivät pyhätön, huomasi Akeratos niminen ennuspappi, että temppelin edustalla makasi pyhiä aseita, jotka oli tuotu ulos temppelistä, vaikka ei kenenkään ihmisen ollut lupa niihin koskea. Ja hän meni ilmoittamaan ihmeestä läsnäoleville delfolaisille. Mutta kun barbarit kiiruhtaen saapuivat Athene Pronaian pyhätön kohdalle, yllätti heidät äskeistä vielä suuremmat ihmeet. Onhan tämäkin jo hyvin suuri kumma, kun sota-aseet ilmestyvät maahan, temppelin ulkopuolelle. Mutta se, mikä äskenmainitun jälkeen tapahtui, on kaikkia muita ilmestyksiä ihmeellisempi. Sillä samalla hetkellä, kun barbarit jo olivat lähestyneet Athene Pronaian pyhättöä, iski heihin taivaasta salamoita, ja Parnassoksen huipulta lohkesi kaksi kallionkärkeä, jotka suurella jyskeellä vyöryivät heidän päälleen ja murskasivat useita heistä. Ja Pronaian pyhätöstä kuului ääniä ja sotahuutoja.