96. Ja kun meritaistelu oli tauonnut, vetivät helleenit maihin Salamiiseen kaikki ne laivahylyt, joita vielä sattui siellä olemaan, ja valmistautuivat uuteen meritaisteluun, siinä luulossa, että kuningas vielä aikoi käyttää säilyneitä laivojaan. Mutta suuren joukon laivahylkyjä tempasi länsituuli ja ajoi niinsanottua Kolias-nientä kohti Attikaan. Siten kävi kaiken muun ohella, mitä Bakis ja Musaios tästä meritaistelusta olivat ennustaneet, toteen myös se, minkä tähän paikkaan ajautuneista laivahylyistä monta vuotta tätä ennen eräässä ennuslauseessa oli maininnut muuan atenalainen oraakelinselittäjä Lysistratos. Tämä ennustus, jonka merkitys oli jäänyt kaikille helleeneille käsittämättömäksi, kuului:
"Airoill' ohria kerran, Kolias, naisesi paahtaa."
Tämä oli nyt kuninkaan lähdettyä toteutuva.
97. Saatuaan tiedon kärsimästään tappiosta Xerxes pelkäsi, että joko joku ioonilaisista neuvoisi helleenejä tai he itsestään purjehtisivat Hellespontokseen purkamaan sillat, joten syntyisi vaara, että hänen paluunsa katkaistaisiin ja hän joutuisi Europassa perikatoon. Hän mietti senvuoksi pakoa. Mutta koska hän ei tahtonut, että tämä tulisi tunnetuksi helleeneille, yhtä vähän kuin hänen omallekaan väelleen, koetti hän luoda padon salmen poikki Salamiiseen ja kiinnitti toisiinsa foinikialaisia kauppalaivoja, jotta ne kävisivät samalla kertaa sekä sillasta että linnoituksesta, sekä teki sotavarustuksia ikäänkuin pannakseen toimeen uuden meritaistelun. Nähdessään hänen tätä puuhaavan uskoivatkin kaikki varmasti, että hän täydellä todella oli valmistautunut jäädäkseen taistelemaan. Mutta Mardoniokselta, joka parhaiten tunsi Xerxeen mielenlaadun, ei jäänyt huomaamatta, mikä oli kaikkien näiden hankkeiden tarkoitus.
98. Samalla kuin Xerxes tämän teki, lähetti hän myös Persiaan viestinviejän ilmoittamaan heitä kohdanneen onnettomuuden. Ei ole olemassa mitään kuolevaista olentoa, joka nopeammin tulisi perille kuin nämä sanansaattajat. Ja sen ovat persialaiset saaneet aikaan tällä tavoin. Kerrotaan näet, että määrätyn välimatkan päähän toisistaan on sijoitettuina yhtä monta hevosta ja miestä, kuin koko matkaan menee päiviä, niin että hevonen ja mies on asetettuna kutakin päivämatkaa kohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade, ei helle eikä yö erinomaisen kiireesti suorittamasta heille säädettyä pikamatkaa. Riennettyään määrämatkansa ensimäinen jättää sanan toiselle, toinen taas kolmannelle. Siitä perin viesti kulkee niin, että toinen aina uskoo sen toiselle, aivan kuten on laita helleenien soihtujuhlassa, jota he viettävät Hefaistoksen kunniaksi. Tälle hevospostille persialaiset ovat antaneet nimeksi "angareion".
99. Ensimäisen sanoman saavuttua Susaan siitä, että Xerxes oli vallannut Atenan, herätti se kotiin jääneissä persialaisissa niin suurta riemua, että he levittivät myrtinoksia pitkin kaikkia katuja, polttivat suitsutusta ja panivat toimeen uhrijuhlia ja kemuja. Mutta toinen heille saapunut sanoma hämmensi heidät siihen määrään, että he kaikki repivät vaatteensa ja huusivat sekä vaikeroivat suunnattomasti, syyttäen Mardoniosta. Eivätkä persialaiset niin paljon tätä tehneet murheissaan laivoista, kuin peloissaan itse Xerxeen puolesta.
100. Ja Persiassa vallitsi tämä mieliala koko ajan, aina siihen saakka, kunnes Xerxes itse tulollaan teki siitä lopun. Mutta nähdessään Xerxeen olevan kovasti pahoillaan meritaistelun takia Mardonios, joka epäili hänen ajattelevan lähtöä Atenasta, harkitsi itsekseen, että hän tulisi kärsimään rangaistuksen, koska oli taivuttanut kuninkaan lähtemään sotaan Hellasta vastaan. Ja hänestä näytti edullisemmalta yrittää joko kukistaa Hellas tai itse suurien tarkoitusperien puolesta antautua vaaraan ja jalosti kuolla. Enemmän kuitenkin kallistui hänen luulonsa sille puolelle, että hän oli saava Hellaan kukistetuksi. Ottaen tämän huomioon hän siis esitti kuninkaalle tämmöisen ehdoituksen: "Valtias, älä murehdi äläkä ensinkään ole kovin pahoillasi äskeisestä tapahtumasta. Sillä ei sotaamme ratkaise puu-, vaan mies- ja hevostaistelu. Ei kukaan näistä, jotka luulevat jo kaiken tehneensä, ole astuva laivoista ja yrittävä tehdä sinulle vastarintaa, eikä myöskään kukaan tältä mantereelta. Ja ne, jotka ovat meitä vastaan tulleet, ovat kärsineet rangaistuksensa. Mutta jos nyt hyväksi näet, niin käykäämme heti Peloponnesoksen kimppuun. Jos taas katsot parhaaksi toistaiseksi pidättyä siitä, saattaa niinkin tehdä. Mutta älä ole alakuloinen. Sillä helleeneillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua kärsimästä rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet nyt ja ennen, ja joutumasta sinun orjiksesi. Tee nyt mieluummin sillä tavoin. Mutta jos olet vakaasti päättänyt itse lähteä pois ja viedä sotajoukon mukaasi, on minulla siltäkin varalta neuvo. Älä anna, kuningas, persialaisten joutua helleenien silmissä naurettaviksi. Sillä ei sinun mahtisi persialaisten toimesta ole kärsinyt mitään vauriota, etkä saata mainita, missä kohden me olisimme olleet huonoja. Vaan jos foinikialaiset, egyptiläiset, kyprolaiset ja kilikialaiset ovat pelkurimaisesti esiintyneet, ei niiden tuottama tappio persialaisille kuulu. Koska nyt siis persialaiset eivät ole sinua kohtaan rikkoneet, niin tottele minua. Jos olet hyväksi nähnyt olla tänne jäämättä, niin lähde kotia ja vie mukaasi enin osa sotajoukkoa; minun velvollisuuteni taas on valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostasi ja saattaa Hellas orjuutettuna valtaasi."
101. Tämän kuultuaan Xerxes, mikäli hän onnettomuuksiensa jälkeen vielä saattoi, ihastui ikihyväksi ja sanoi vastaavansa Mardoniokselle, kummanko ehdoituksen hän oli paneva toimeen, ensin siitä neuvoteltuaan. Mutta neuvotellessaan koolle kutsuttujen persialaisten kanssa hän päätti noudattaa neuvotteluun myös Artemisian, koska tämä aikaisemmin oli osoittautunut ainoaksi, joka ymmärsi, mitä oli tehtävä. Artemisian saavuttua Xerxes käski kaikkien muiden, sekä persialaisten neuvonantajien että henkivartijoiden, poistua, jonka jälkeen hän puhui näin: "Mardonios kehoittaa minua jäämään tänne käydäkseni Peloponnesosta vastaan, väittäen, että persialaiset ja maasotaväki eivät ole syypäitä mihinkään minun tappiooni, ja että tilaisuus tämän seikan osoittamiseksi olisi heille tervetullut. Siispä hän joko kehoittaa minua tekemään tämän tai tahtoo itse valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostani, saattaakseen valtaani Hellaan orjuutettuna, ja käskee minua itseäni lähtemään muun sotajoukon keralla kotia. Neuvo nyt siis minua, kumminko minun tulee menetellä, tehdäkseni hyvän päätöksen. Sillä sinähän annoit niin hyvän neuvon äsken tapahtuneeseen meritaisteluun nähden, kieltäessäsi siihen ryhtymästä."
102. Näin Xerxes kysyi Artemisialta neuvoa, ja tämä vastasi täten: "Kuningas, vaikeata on minun antaa parasta neuvoa, kun sitä kysyt; nykyisessä asemassa minusta kuitenkin näyttää edullisimmalta, että itse lähdet takaisin, mutta jätät Mardonioksen tänne niitten keralla, jotka hän haluaa pitää, jos hän nimittäin niin tahtoo ja lupaa tämän tehdä. Sillä toiselta puolen, jos hän kukistaa sen, minkä hän väittää tahtovansa kukistaa, ja hänelle onnistuvat ne aikomukset, joista hän puhuu, on kaikki oleva sinun työtäsi, oi valtias. Sillä silloinhan sinun orjasi ovat sen toimittaneet. Toiselta puolen taas, jos käy päinvastoin kuin Mardonios ajattelee, ei vahinko ole oleva kovinkaan suuri, kun vain sinä säilyt sekä sinun apuvarasi tuolla Aasiassa. Sillä jos sinä ja sinun huoneesi säilytte, saavat helleenit omasta puolestaan vielä useasti kestää monet kamppailut. Mutta jos Mardoniosta jokin onnettomuus kohtaa, ei siitä ensinkään välitetä, eivätkä helleenit mitään voita, jos voittavatkin, koska vain ovat tuhonneet sinun orjasi. Ja koska nyt olet polttanut Atenan ja siten saavuttanut retkesi tarkoituksen, voit lähteä takaisin."
103. Tästä neuvosta ihastui Xerxes, sillä Artemisia osui puhumaan juuri niin, kuin hän itsekin ajatteli. Mutta vaikka kaikki miehet ja kaikki naiset olisivatkin neuvoneet Xerxestä jäämään, ei hän luullakseni sittenkään olisi jäänyt. Siihen määrään hän oli peloissaan. Mutta nyt hän kiitti Artemisiaa ja lähetti tämän viemään hänen lapsensa Efesokseen. Sillä muutamat Xerxeen äpäräpojista olivat seuranneet hänen mukanaan.