8. Kuultuaan nyt tämän lykkäsivät eforit vastauksen antamisen seuraavaan päivään, seuraavana päivänä taas sitä seuraavaan. Näin he tekivät kokonaista kymmenen päivää, lykäten aina asian päivästä päivään. Sillä välin kaikki peloponnesolaiset rakensivat suurella kiireellä Isthmoksen muuria, ja työ oli heillä jo lähellä loppuaan. Mutta siihen seikkaan, että he makedonialaisen Alexandroksen saavuttua Atenaan tekivät kaiken voitavansa, jott'eivät atenalaiset menisi meedialaisten puolelle, kun he sitävastoin nyt eivät siitä ensinkään välittäneet, — siihen seikkaan en saata mainita muuta syytä, kuin että Isthmoksen muuri nyt oli heillä valmiina, jonka vuoksi eivät katsoneet enää ollenkaan tarvitsevansa atenalaisia. Siihen aikaan sitävastoin, jolloin Alexandros saapui Attikaan, ei muuri vielä ollut rakennettu, vaan he työskentelivät parhaillaan, koska suuresti pelkäsivät persialaisia.
9. Vihdoin kuitenkin spartalaiset antoivat vastauksen ja lähtivät liikkeelle. Ja se tapahtui tällä tavoin. Viimeisen esittelyn edellisenä päivänä sai muuan tegealainen Khileos, joka muukalaisten joukosta oli vaikuttavin mies Lakedaimonissa, eforeilta tietää koko asianlaidan. Sen kuultuaan hän lausui täten: "Näin on laita, miehet eforit. Jos atenalaiset eivät ole meidän kanssamme sovussa, vaan barbarin liittolaisia, on, huolimatta Isthmoksen poikki rakennetusta vahvasta muurista, persialaisella oleva laaja portti selkoselällään avoinna Peloponnesokseen. Vaan totelkaa atenalaisia, ennenkuin he tekevät toisen päätöksen, semmoisen, joka tuottaa Hellaalle tuhon."
10. Tämän neuvon hän antoi lakedaimonilaisille. He ottivatkin sen heti varteen, puhumatta kuitenkaan siitä mitään eri kaupungeista saapuneille sanansaattajille. Mutta he lähettivät vielä samana yönä viisituhatta spartalaista matkalle, määräten kunkin mukaan seitsemän helootia, ja jättivät heidät Pausaniaan, Kleombrotoksen pojan johdettaviksi. Ylijohto oli tosin Leonidaan pojalla, Pleistarkhoksella, mutta tämä oli vielä lapsi, ja Pausanias oli hänen holhoojansa ja serkkunsa. Sillä Kleombrotos, Pausaniaan isä ja Anaxandrideen poika, ei enää ollut elossa, vaan oli kuollut vähän aikaa senjälkeen, kuin oli Isthmoksesta tuonut takaisin sen sotajoukon, joka oli rakentanut muurin. Ja Kleombrotos oli tuonut sotajoukon Isthmoksesta takaisin tästä syystä. Kun hän marssiessaan persialaista vastaan toimitti uhria, oli aurinko pimennyt taivaalla. Ja Pausanias otti mukaansa myös Euryanaxin, Dorieuksen pojan, joka oli samaa huonetta.
11. Nämä siis läksivät Pausaniaan keralla Spartasta sotaan. Mutta päivän valjettua sanansaattajat, jotka eivät tietäneet mitään spartalaisten lähdöstä, tulivat eforien luo, aikoen palata itsekukin kotiinsa. Ja näiden eteen astuttuaan he lausuivat näin: "Te lakedaimonilaiset vain pysytte täällä kotosalla, viettäen Hyakinthia-juhlaa sekä leikkejä, ja petätte siten liittolaisenne. Mutta koska te olette loukanneet atenalaisia, ja he ovat liittolaisten puutteessa, aikovat he mikäli mahdollista tehdä sovinnon persialaisen kanssa. Ja jahka olemme heidän kanssaan sopineet — onhan ilmeistä, että meistä tulee kuninkaan liittolaiset —, niin lähdemme sotaan mihin maahan vain he meitä johdattavat. Ja te saatte huomata, mitä teille siitä on koituva." Tähän sanansaattajien puheeseen eforit vastasivat vannoen, että luulivat spartalaisten jo Orestheionissa astuvan "muukalaisia" vastaan. He sanoivat näet barbareja "muukalaisiksi". Mutta sanansaattajat, jotka eivät asiasta tienneet, kysyivät mitä tarkoitettiin. Saatuaan kyselemällä tietää koko totuuden he ihmeissään läksivät pikimmiten matkoihinsa, seuraten spartalaisia kintereillä. Ja heidän mukanaan oli viisituhatta lakedaimonilaisten perioikien joukosta valittua raskasaseista miestä.
12. Nämä siis riensivät Isthmokseen. Mutta heti tiedon saatuaan siitä, että Pausanias seuralaisineen oli lähtenyt Spartasta pois, lähettivät argolaiset Attikaan parhaimman päiväjuoksijansa, mikä oli saatavissa; he olivat näet aikaisemmin Mardoniokselle luvanneet itse estää spartalaisia lähtemästä liikkeelle. Atenaan saavuttuaan viestinviejä lausui näin: "Mardonios, meidät lähettivät argolaiset ilmoittamaan sinulle, että Lakedaimonin nuori miehistö on marssinut kotoaan ja että argolaiset eivät kykene estämään heitä lähtemästä matkalle. Onnistukoon sinun keksiä joku hyvä neuvo tämän varalle."
13. Näin siis lausuttuaan sanansaattaja läksi takaisin. Mutta kun Mardonios kuuli tämän, ei häntä ollenkaan enää haluttanut jäädä Attikaan. Ennenkuin hän oli saanut tämän tietää, pysyi hän alallaan, koska tahtoi päästä selville siitä, miten atenalaiset tulisivat menettelemään. Siksi hän ei vahingoittanut eikä hävittänyt Attikan maata, koska toivoi heidän aikaa myöten tekevän sovinnon hänen kanssaan. Mutta kun hän ei saanut heitä taivutetuiksi ja nyt kuuli koko asianlaidan, niin hän vetäytyi pois, ennenkuin Pausanias joukkoineen oli saapunut Isthmokseen. Sitä ennen hän kuitenkin poltti Atenan ja hajoitti sekä tasoitti maata myöten kaiken, mitä muureista ja rakennuksista mahdollisesti enää oli pystyssä. Ja hän marssi tiehensä siitä syystä, että Attikan maa ei ollut sovelias hevosväen liikkeille ja että, jos hän vihollisen kanssa yhteen iskiessään olisi joutunut tappiolle, hänellä ei olisi ollut muuta pääsöpaikkaa kuin sola, missä muutamat harvat miehet saattoivat pidättää hänen väkensä. Hän päätti siis väistyä Teebaan ja kohdata vihollista ystävällisen kaupungin läheisyydessä ja hevosväelle sopivalla paikalla.
14. Siispä Mardonios vetäytyi takaisin. Ja hänen jo ollessaan tiellä saapui sanoma, että toinen, tuhannen lakedaimonilaisen suuruinen sotajoukko oli etujoukkona tullut Megaraan. Saatuaan tietää tämän hän itsekseen neuvotteli, voisiko hän jollakin tavoin ensiksi vangita nämä. Niinpä hän käänsi sotajoukkonsa takaisin ja vei sen Megaraan. Ja ratsuväki, joka kulki edellä, hävitti tallaamalla koko Megaran maan. Se oli etäisin kohta lännessä, mihin tämä Persian sotajoukko Europassa saapui.
15. Mutta sitten tuli Mardoniokselle sana, että helleenit olivat kokoontuneet Isthmokseen. Senvuoksi hän läksi takaisin Dekeleian kautta. Siliä boiotarkit olivat noudattaneet luokseen asopolaisten naapurit, ja nämä opastivat hänet Sfendaleaihin sekä sieltä Tanagraan. Oltuaan Tanagrassa yötä ja käännyttyään seuraavana päivänä Skolokseen Mardonios jo pääsi teebalaisten alueelle. Tällöin hän havitteli teebalaisten maita, vaikka he olivatkin meedialaismielisiä. Eikä hän tehnyt sitä vihamielisyydestä heitä kohtaan, vaan ankarasta pakosta; hän tahtoi näet sinne tehdä suojavarustuksen leirilleen, ja laittaa turvapaikan itselleen siltä varalta, että hänen kävisi taistelussa toisin, kuin hän toivoi. Ja hänen leirinsä ulottui Erythraista alkaen Hysiain sivu aina Plataiain alueeseen saakka pitkin Asopos-jokea. Sen muuria ei kuitenkaan tehty näin laajaksi, vaan kukin sivu tehtiin noin kymmenen stadionin pituiseksi.
16. Barbarien tätä puuhatessa valmisti muuan teebalainen Attaginos, Frynonin poika, komeat vieraspidot ja kutsui niihin Mardonioksen itsensä ynnä viisikymmentä huomattavinta persialaista. Nämä noudattivatkin kutsua, ja ateria oli järjestetty Teebaan. Mutta sen, mikä nyt tästä puolen seuraa, kuulin itse eräältä Thersandros nimiseltä orkhomenolaiselta, joka oli innokkaimpia miehiä Orkhomenoksessa. Tämä Thersandros kertoi, että Attaginos oli kutsunut hänetkin samoihin pitoihin, joihin myös oli kutsuttu viisikymmentä teebalaista; eikä hän ollut molempia kansoja sijoittanut erilleen toisistaan, vaan aina kulloinkin persialaisen ja teebalaisen samalle leposijalle. Mutta heidän jo aterialta päästyään, vaan vielä juodessaan oli Thersandroksen persialainen vierustoveri alkanut puhua Hellaan kieltä ja kysynyt häneltä, mistä päin hän oli, jolloin hän oli vastannut olevansa orkhomenolainen. Siihen oli persialainen virkkanut: "Koska nyt olet ollut pöytä- ja juomatoverini, tahdon jättää sinulle muiston ajatuksistani, jotta myös voisit katsoa eteesi ja tehdä itsellesi edullisimman päätöksen. Sinä näet nämä aterioivat persialaiset ja sotajoukon, jonka jätimme leiriin joen rannalle. Näistä kaikista olet vähän ajan kuluttua näkevä aniharvojen jääneen eloon." Näin lausuessaan oli persialainen samalla viljalti vuodattanut kyyneleitä. Ihmeissään moisesta puheesta Thersandros oli sanonut hänelle: "Eikö siis tule tästä mainita Mardoniokselle ja niille persialaisille, jotka ovat häntä lähinnä kunniassa?" Mutta persialainen virkkoi siihen: "Vieras, sitä, minkä Jumala tahtoo tapahtuvaksi, on ihmisen mahdoton torjua. Sillä ei kukaan tahdo uskoa, vaikka puhunkin uskottavia. Ja jos kohta monet meistä persialaisista tämän ymmärrämme, niin me kuitenkin seuraamme mukana, koska meitä sitoo pakko. Niinpä tuottaa ihmiselle mitä katkerimman tuskan se, että vaikka ymmärtää paljon, ei ole voimaa estää mitään." Tämän keskustelun kuulin orkhomenolaiselta Thersandrokselta ja lisäksi sen, että hän itse heti oli kertonut sen muille ihmisille, jo ennenkuin Plataiain taistelu oli tapahtunut.
17. Mardonioksen leiriydyttyä Boiotiaan asettivat kaikki siellä päin asuvat helleenit, jotka olivat meedialaismielisiä, sotaväkeä. He olivat myös hyökänneet Attikan alueelle. Ainoastaan fokilaiset, jotka nekin täydellisesti olivat meedialaisten puolella, eivät olleet muiden mukana hyökänneet; sitä he eivät kuitenkaan vapaaehtoisesti olleet tehneet, vaan pakosta. Mutta muutamia päiviä siitä, kuin Mardonios oli saapunut Teeban alueelle, tuli fokilaisia, tuhat raskasaseista miestä, ja heitä johti muuan kansalaistensa kesken erittäin suuressa arvossa pidetty mies, Harmokydes. Näidenkin saavuttua Teebaan Mardonios lähetti ratsumiehiä, jotka käskivät heitä asettumaan erikseen omaan leiriinsä. Fokilaisten niin tehtyä saapui paikalle heti koko ratsuväki. Silloin levisi kautta koko meedialaisten mukana olevan helleeniläisen sotajoukon huhu, että ratsuväki aikoi ampua fokilaiset kuoliaiksi, ja tämä sama huhu liikkui myös itse fokilaisten keskuudessa. Tällöin heidän päällikkönsä Harmokydes rohkaisi heitä näillä sanoin: "Oi fokilaiset, on päivän selvää, että nämä ihmiset aikovat syöstä meidät ilmeisen surman suuhun, sillä tessalialaiset ovat meitä panetelleet, kuten minä arvelen. Nyt täytyy jokaisen teistä esiintyä urhoollisena. Sillä parempi on jotakin toimittaa ja henkeään puolustaen lopettaa elämänsä, kuin mitä hyvänsä sietäen saada tuhonsa häpeällisimmän kohtalon kautta. Ja huomatkoon kukin heistä, että ne, joitten pään varalle he, barbarit, ovat surmaa punoneet, ovat helleeniläisiä miehiä."