38. Hänen kuolemansa tapahtui kuitenkin vasta Plataiain taistelun jälkeen. Mutta nyt Hegesistratos, joka Mardoniokselta oli saanut melkoisen rahasumman palkaksi, Asopoksen varrella uhrasi suurella innolla sekä vihasta lakedaimonilaisia kohtaan että voitonhimosta. Kun nyt taistelua tarkoittavat uhrit eivät olleet hyväenteiset persialaisille itselleen, enemmän kuin heidän mukanaan oleville helleeneillekään — näilläkin näet oli oma vasituinen tietäjänsä, muuan leukadilainen Hippomakhos — ja toiselta puolen tulvimistaan tulvi ja karttui helleenejä, neuvoi eräs teebalainen Timegenides, Herpyksen poika, Mardoniosta vartioimaan Kithaironin solia, huomauttaen, kuinka helleenejä joka päivä siitä tulvi, ja että hän voisi ottaa suuren joukon heitä vangiksi.
39. Kahdeksan päivää sotajoukot jo olivat olleet leirissä vastatusten, kun Timegenides antoi tuon neuvon Mardoniokselle. Tämä käsitti, että neuvo oli hyvä, minkä vuoksi hän yön tultua lähetti ratsuväkensä Kithaironin soliin, jotka vievät Plataiaihin ja joita boiotilaiset sanovat "Kolmeksi pääksi", atenalaiset taas "Tammenpäiksi". Eivätkä paikalle lähetetyt ratsumiehet turhaan sinne saapuneet. He saivat näet haltuunsa viisisataa juhtaa, jotka kuljettivat ruokavaroja Peloponnesoksesta helleenien leiriin, ynnä juhtia seuraavat ihmiset, näiden juuri astuessa solista tasangolle. Tämän saaliin saatuaan persialaiset säälimättä tappoivat kaikki, ollenkaan säästämättä juhtia, yhtä vähän kuin ihmisiäkään. Ja kyllikseen murhattuaan he saartoivat loput ja ajoivat ne Mardonioksen luo leiriin.
40. Tämän tapauksen jälkeen molemmat sotajoukot taas kuluttivat toimettomuudessa kaksi päivää, koska ei kumpikaan tahtonut aloittaa taistelua. Barbarit tunkivat näet Asopos-joelle saakka, koetellen helleenejä, mutta ei kumpikaan sotajoukko astunut sen yli. Kuitenkin Mardonioksen ratsuväki alati ahdisti ja häiritsi helleenejä. Sillä teebalaiset, jotka olivat erittäin meedialaismielisiä, kävivät innokkaasti sotaa ja opastivat aina barbareja siihen saakka, kunnes taistelu alkoi, mutta sitten astuivat persialaiset ja meedialaiset heidän sijalleen, ja ne etenkin osoittivat kuntoa.
41. Kymmeneen päivään ei nyt tapahtunut mitään sen enempää. Mutta kun molempien yhdettätoista päivää ollessa vastatusten leirissä Plataiain alueella helleenien luku yhä kasvoi ja Mardonios jo kävi kärsimättömäksi joutenolostaan, syntyi keskustelu Mardonioksen, Gobryaan pojan, ja Artabazoksen, Farnakeen pojan, välillä, joka jälkimäinen nautti aivan erikoista arvoa Xerxeen luona. Ja neuvottelussaan he lausuivat nämä mielipiteet. Artabazos arveli, että mitä pikimmin oli pantava sotajoukko liikkeelle ja mentävä Teeban muurien sisälle, mihin he olivat vieneet paljon muonavaroja itseänsä sekä rehua juhtia varten; siellä oli kaikessa rauhassa istuttava ja ryhdyttävä keskusteluihin vihollisten kanssa menettelemällä tällä tavoin. Koska persialaisilla oli paljon kultaa, sekä rahaksi lyötyä että lyömätöntä, ja paljon myös hopeata sekä juoma-astioita, tuli heidän säästämättä lähetellä niitä helleeneille, ja näiden joukosta varsinkin eri valtioiden johtomiehille, jotka silloin kyllä pian hylkäisivät vapauden asian. Mutta heidän ei tullut iskeä vihollisten kanssa yhteen ja siten antautua vaaraan. Hänen ajatuksensa oli siis sama kuin teebalaistenkin, koska hänkin oli kaukonäköisempi kuin Mardonios; sillä tämä oli raju ja varomaton eikä vähintäkään tahtonut antaa myöten. Mardonioksesta oli näet hänen oma sotajoukkonsa paljoa vahvempi helleenien sotajoukkoa, jonka vuoksi hänen mielestään viipymättä oli oteltava näiden kanssa eikä sallittava heitä kerääntyä vielä enemmän, kuin mitä heitä jo oli koolla. Mutta Hegesistratoksen uhrit hän jätti omaan arvoonsa eikä tahtonut pakoittamalla pakoittaa niitä onnistumaan, vaan arveli, että tuli noudattaa persialaisten tapaa ja käydä taisteluun.
42. Tätä Mardonioksen mielipidettä ei kukaan vastustanut, joten se pääsi voimaan. Sillä hänhän se oli kuninkaalta saanut sotajoukon päällikkyyden, eikä Artabazos. Noudatettuaan siis luokseen seurassaan olevien helleenien osastonpäälliköt ja johtajat hän kysyi, tunsivatko he mitään ennustusta, jonka mukaan persialaisten oli määrä tuhoutua Hellaassa. Kun kokoukseen kutsutut pysyivät ääneti — toiset näet todella eivät tunteneet oraakelilauseita, toiset kyllä tunsivat, mutta pitivät arveluttavana puhua niistä —, lausui Mardonios itse: "Koska nyt te joko ette mitään tiedä tai ette uskalla puhua, niin tahdon minä mainita asian, sillä minä tunnen sen hyvin. On olemassa sellainen ennustus, että persialaisten on määrä, Hellaaseen saavuttuaan, ryöstää Delfoin pyhättö ja ryöstön tehtyään joutua järjestänsä perikatoon. Koska tunnemme tämän, emme aio mennä tuohon pyhättöön ja koettaa sitä ryöstää, joten me siitä syystä emme joudukaan hukkaan. Näin ollen kaikki ne teistä, jotka suotte persialaisille hyvää, voitte sen puolesta olla iloissanne, sillä me pääsemme voitolle helleeneistä." Näin sanottuaan hän käski heidän varustautua ja tehdä kaikki taisteluvalmiiksi, sillä seuraavana päivänä oli aikomus iskeä yhteen vihollisten kanssa.
43. Mutta sen oraakelilauseen, jonka Mardonios sanoi tarkoittavan persialaisia, tiedän varmasti sepitetyksi illyrialaisista ja enkheleiläisten sotajoukosta, eikä persialaisista. Sitävastoin on olemassa toinen, Bakiin sepittämä juuri tätä taistelua tarkoittava ennustus:
"… Kuulevi Thermodon ja Asopos heinäväranta rynnäköt helleenein sekä barbaarein sotahuudon. Sielläpä suistuva on moni jousenkantaja meedi, vastoin salliman säätöä, tultua turmion päivän."
Tämän ynnä muita samanlaisia ennustuksia tiedän Musaioksen sepittäneen persialaisista. Ja Thermodon-joki virtaa Tanagran ja Glisaan välitse.
44. Mutta senjälkeen kuin Mardonios oli tiedustellut oraakelilauseita ja pitänyt rohkaisevan puheensa, tuli yö, ja sotajoukot asettuivat vartijapaikkoihinsa. Vaan kun yötä oli pitemmälle kulunut ja näytti siltä kuin kautta leirien olisi vallinnut hiljaisuus ja ihmiset nukkuneet sikeimmässä unessaan, silloin ratsasti atenalaisten vartijastojen luo Alexandros, Amyntaan poika, makedonialaisten sotapäällikkö ja kuningas, ja pyysi päästä päällikköjen puheille. Useimmat vartijat jäivät paikoilleen, mutta jotkut juoksivat päällikköjen luo, ja sinne tultuaan he kertoivat, että meedialaisten leiristä oli ratsain saapunut muuan henkilö, joka ei ollut mitään muuta ilmaissut, kuin että mainitsi sotapäälliköt nimeltä ja sanoi tahtovansa päästä heidän puheilleen.
45. Tämän kuultuaan päälliköt heti seurasivat näitä vartijastoille. Ja heidän sinne saavuttuaan Alexandros lausui heille näin: "Atenan miehet, nämä sanani uskon salaisuutena teidän huostaanne ja kiellän teitä ilmaisemasta niitä kenellekään muulle kuin Pausaniaalle, jott'ette minua syöksisi turmioon. Sillä en minä puhuisi, ellen olisi kovin huolissani koko Hellaan puolesta. Olen näet itse syntyperältäni alkujaan helleeni enkä soisi näkeväni Hellaan vapaasta joutuneen orjuutetuksi. Niinpä minä siis ilmoitan, että uhrit eivät saata onnistua Mardoniokselle ja hänen sotajoukolleen, sillä muuten olisitte jo kauan sitten saaneet taistella. Mutta nyt hän on päättänyt jättää uhrit omaan arvoonsa ja päivän valjetessa ryhtyä taisteluun. Hän näet luullakseni pelkää, että teitä kokoontuisi vielä enemmän. Varustautukaa siis tämän varalle. Jos taas Mardonios lykkää yhteentörmäyksen toistaiseksi eikä siihen nyt ryhdy, niin jääkää kuitenkin itsepäisesti paikoillenne, sillä muutamassa päivässä ovat heidän ruokavaransa lopussa. Mutta jos tämä sota päättyy teille mieliksi, niin muistettakoon silloin minunkin vapauttamistani, minun, joka alttiudesta helleenejä kohtaan olen suorittanut näin uskalletun teon ja olen tahtonut teille ilmoittaa Mardonioksen aikeen, jott'eivät barbarit äkkiarvaamatta ja teidän mitään aavistamattanne hyökkäisi teidän kimppuunne. Minä olen makedonialainen Alexandros." Näin sanottuaan hän ratsasti takaisin barbarien leiriin ja paikallensa rintamaan.