96. Kun nyt uhrit olivat helleeneille onnistuneet, laskivat he laivoillaan Deloksesta Samosta kohti. Mutta saavuttuaan Kalamisaan Samoksen alueelle he ankkuroituivat sinne sikäläisen Heran temppelin kohdalle ja valmistautuivat meritaisteluun. Vaan saatuaan tiedon siitä, että helleenit lähestyivät heitä, persialaisetkin laskivat muut laivansa mannermaata kohti, mutta antoivat foinikialaisten laivojen purjehtia pois. Neuvotellessaan näet he päättivät olla suorittamatta meritaistelua, sillä he eivät arvelleet olevansa tasaväkiset vihollisten kanssa. Ja he laskivat manteretta kohti saadakseen suojaa Mykalessa olevalta maasotajoukoltaan, joka Xerxeen käskystä oli muusta sotajoukosta jätetty vartioimaan Iooniaa. Sen lukumäärä teki kuusikymmentätuhatta miestä, ja sen päällikkönä oli Tigranes, joka kauneudelta ja koolta voitti kaikki persialaiset. Tämän sotajoukon turviin siis laivaston päälliköt päättivät paeta ja vetää laivansa maihin sekä rakentaa laivoille vallituksen ja suojamuurin, samoinkuin itselleen turvapaikan. Näin päätettyään he laskivat vesille.
97. He saapuivat "kunnianarvoisten jumalatarten" [nimitys tarkoittaa joko Demeteriä ja Persefonea tahi Eumenidejä] temppelin sivuitse Gaison ja Skolopoeis nimisiin paikkoihin Mykalen alueelle, missä on se eleusiläisen Demeterin pyhättö, jonka Filistos, Pasikleen poika, pystytti, seuratessaan Neileusta, Kodroksen poikaa, silloin kun tämä lähti perustamaan Miletosta. Siellä he vetivät laivansa maihin. Ja he ympäröivät ne kivi- ja puu-aitauksella, jolloin he kaatoivat istutettuja puita sekä iskivät maahan aitauksen ympärille paaluja ja valmistautuivat niin hyvin piiritykseen kuin voitolliseen hyökkäykseen. Kumpaakin seikkaa näet he pitivät silmällä varustautuessaan.
98. Mutta saatuaan tietää barbarien lähteneen matkoihinsa mannermaalle helleenit olivat pahoillaan siitä, että viholliset olivat päässeet pujahtamaan heidän käsistään, ja olivat neuvottomia, mitä tehdä, lähteäkö takaisin kotiin vai purjehtiako Hellespontokseen. Lopuksi päätettiin, ettei tehtäisi kumpaakaan näistä, vaan purjehdittaisiin mannermaan rantaan. Varustettuaan siis meritaistelua varten valtaussiltoja ynnä muita tarpeita, he purjehtivat Mykalea kohti. Mutta helleenien tultua lähelle leiriä ei kukaan näyttänyt laskevan heitä kohti, vaan he huomasivat laivat vedetyiksi muurin sisäpuolelle ja suuren maasotajoukon asetetuksi rintamaan pitkin rantaa. Silloin Leutykhides ensiksi purjehti laivallaan rantaa myöten, kulkien niin läheltä sitä kuin suinkin, ja antoi kuuluttajan julistaa ioonilaisille tämän: "Ioonian miehet, kaikki ne teistä, jotka voitte tämän kuulla, ottakaa se varteen! Sillä persialaiset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä minä teille käsken. Kun nyt iskemme yhteen, muistakoon jokainen ensiksi vapautta ja toiseksi sotahuutoamme: 'Hebe'. Ja se, joka tämän on kuullut, ilmoittakoon sen sille teistä, joka ei ole sitä kuullut."
99. Leutykhideen annettua tämän neuvon tekivät helleenit sitten näin. He laskivat laivansa rantaan, astuivat maihin ja asettuivat tappojärjestykseen. Mutta nähtyään helleenien varustautuvan taisteluun ja kuultuaan heidän kehoitelleen ioonilaisia ottivat persialaiset, jotka epäilivät samolaisten pitävän helleenien puolta, näiltä aseet pois. Sillä kun ne atenalaiset sotavangit, jotka olivat jääneet Attikaan ja jotka Xerxeen väki oli vanginnut, olivat saapuneet barbarien laivoissa, olivat samolaiset lunastaneet heidät kaikki vapaiksi ja lähettäneet heidät Atenaan, antaen heidän myötään matkarahaa. Siitä syystä samolaiset joutuivat ankaran epäluulon alaisiksi, koska olivat lunastaneet viisisataa Xerxeen vihollista. Edelleen he määräsivät Mykalen kukkuloille vievät pääsypaikat miletolaisten vartioitaviksi, koska nämä tietenkin parhaiten tunsivat seudun. Tämän he tekivät siinä tarkoituksessa, että miletolaiset olisivat poissa leiristä. Tämmöisiin varokeinoihin persialaiset ryhtyivät niitten ioonilaisten varalta, joitten varmasti uskoivat panevan toimeen selkkauksia, jos saisivat siihen tilaisuutta. Mutta itse he asettivat yhteen punotut kilpensä suojamuuriksi itselleen.
100. Saatuaan kaikki varustuksensa valmiiksi helleenit ryntäsivät barbareja vastaan. Ja heidän rynnätessään tuli huhu liitäen kautta koko leirin, ja samalla nähtiin kuuluttajansauva meren partaalla. Ja huhu, joka heille saapui, tiesi, että helleenit olivat voittaneet Mardonioksen sotajoukon, boiotilaisten maassa taistellessaan. Niinpä monesta merkistä ilmenee jumalallinen johto tapausten kulussa, koska nytkin, kun Plataiain luona jo suoritettu ja Mykalen luona juuri suoritettava taistelu sattuivat samaksi päiväksi, huhu ennätti saapua täkäläisille helleeneille, niin että sotajoukko kävi paljoa rohkeammaksi ja entistä innokkaammin halusi antautua vaaraan.
101. Tapahtuipa toinenkin yhteensattumus. Molemmat taistelut suoritettiin näet eleusiläisen Demeterin temppelitarhain lähistössä. Sillä Plataiain alueella taistelu tapahtui itse Demeterin temppelin vieressä, kuten jo ennen olen maininnut, ja Mykalen luona oli määrä käydä samalla tavoin. Ja huhu siitä, että Pausanias helleeneineen oli voittanut, saapui toisille helleeneille oikeaan aikaan. Sillä Plataiain taistelu suoritettiin jo aikaisin aamulla, mutta Mykalen iltapäivällä. Mutta että molemmat tapahtuivat samana päivänä ja samassa kuussa, se kävi heille vähän myöhemmin ilmi, heidän sitä tiedustellessaan. Ennenkuin tämä huhu saapui, vallitsi heidän keskuudessaan pelko, ei niin paljon heidän omasta puolestaan kuin helleenien, koska he pitivät mahdollisena, että Mardonios tuottaisi Hellaalle tuhon. Mutta niin pian kuin tämä ennemerkki oli Mykalessa oleville helleeneille liitänyt, he vieläkin innokkaammin ja nopeammin tekivät hyökkäyksensä. Ja molemmat, sekä helleenit että barbarit, halusivat kiihkeästi taistelua, koska sekä saaret että Hellespontos heillä olivat voiton palkkana.
102. Atenalaisten ja heidän viereensä asetettujen, jotka muodostivat lähes puolet koko sotaväestä, oli kuljettava pitkin rannikkoa ja tasankoa, lakedaimonilaisten taas ja heidän jälkeensä sijoitettujen erästä puron uomaa ja vuoria myöten. Ja sillä välin kun lakedaimonilaiset vielä kiersivät, taistelivat jo muut toisella sivustalla. Niin kauan kuin nyt persialaisten kilpisuojus oli pystyssä, puolustautuivat he eivätkä ollenkaan antaneet taistelussa myöten. Mutta kun atenalaiset ja heidän vierustoverinsa rohkaisivat toiset toisiaan sanoen, että heidän tuli saada kunnia tästä teosta eikä lakedaimonilaisten, ja he vielä innokkaammin kävivät käsiksi taisteluun, vaihtui jo asema toiseksi. Työnnettyään näet kumoon kilpisuojuksen helleenit miehissä ryntäsivät persialaisia vastaan. Nämä pitivät puoliaan ja torjuivat kauan aikaa hyökkäystä, mutta lopulta he kuitenkin pakenivat muurin sisälle. Mutta atenalaiset, korintolaiset, sikyonilaiset ja troizenilaiset — nämä olivat näet asetetut tähän järjestykseen — seurasivat vihollisten myötä ja hyökkäsivät heidän kerallaan muurin sisälle. Mutta kun muurikin oli vallattu, eivät barbarit enää tehneet vastarintaa, vaan läksivät pakoon, lukuunottamatta persialaisia. Nämä taistelivat, vaikka harvalukuisina, yhtämittaa muurin sisäpuolelle tunkevia helleenejä vastaan. Persialaisista sotapäälliköistä pakeni kaksi ja kuoli kaksi. Artayntes ja Ithamitres, laivaston päälliköt, pakenivat, Mardontes ja maasotajoukon päällikkö Tigranes kaatuivat taistelussa.
103. Vielä persialaisten taistellessa saapuivat lakedaimonilaiset tovereineen ja auttoivat tekemään taistelusta lopun. Tällöin kaatui useita helleenejäkin, varsinkin sikyonilaisia ynnä heidän sotapäällikkönsä Perilaos. Mutta kun meedialaisten sotajoukkoa seuranneet samolaiset, joilta oli riistetty aseet, näkivät, että taistelu heti alun pitäen alkoi horjua sinne tänne, niin he tekivät, minkä voivat, auttaakseen helleenejä. Ja nähdessään samolaisten tekevän alun luopuivat muutkin ioonilaiset persialaisista ja kävivät barbarien kimppuun.
104. Omaksi turvakseen persialaiset olivat antaneet miletolaisille käskyn valvoa solia voidakseen, nämä oppainaan, pelastua Mykalen kukkuloille, jos heidän kävisi niinkuin todella kävikin. Miletolaiset olivat siis määrätyt tähän toimeen niin hyvin mainitussa tarkoituksessa kuin siinä, etteivät, ollen leirissä, panisi toimeen mitään levottomuuksia. Vaan he tekivätkin aivan päinvastoin kuin oli määrätty, opastaen persialaisia pakomatkalla toisia teitä myöten, jotka veivät vihollisten luo, ja lopuksi he itse esiintyivät heidän pahimpina vihollisinaan. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran luopui persialaisista.
105. Tässä taistelussa kunnostautuivat helleenien joukosta atenalaiset ja atenalaisten joukosta Hermolykos, Euthoinoksen poika, mies, joka oli harjoitellut pankration-kilpailua. [Pankration, "kaikki-voimailu", painiskelusta ja nyrkkitaistelusta yhdistetty kilpailulaji.] Tämän Hermolykoksen osaksi tuli näitä tapauksia myöhemmin semmoinen kohtalo, että hän, sodan vallitessa atenalaisten ja karystolaisten välillä, taistelussa kaatui Kyrnoksessa Karystoksen alueella, ja hän on haudattuna Geraistoksessa. Atenalaisten jälkeen taas kunnostautuivat korintolaiset, troizenilaiset ja sikyonilaiset.