44. Mutta kun sotajoukko oli päässyt Abydokseen, tahtoi Xerxes nähdä sen kokonaisuudessaan. Ja koska vartavasten hänelle ennakolta oli tähän paikkaan tehty korkea marmorinen istuin — abydolaiset olivat näet kuninkaan käskystä aikaisemmin sen tehneet —, istuutui hän siihen. Ja kääntäen silmänsä rannikolle päin hän katseli sekä maasotajoukkoa että laivoja, ja hänen katsellessaan teki hänen mieli nähdä, kuinka suoritettiin kilpataistelu laivojen kesken. Ja kun se suoritettiin ja Sidonin foinikialaiset voittivat, joutui hän ihastuksiinsa kilpaleikistä ja laivastosta.
45. Vaan nähdessään koko Hellespontoksen laivojen peittämänä ja kaikki rannat sekä Abydoksen tasangot täynnänsä ihmisiä hän kiitteli itseään onnelliseksi, mutta sitten hän vuodatti kyyneleitä.
46. Kun Artabanos, joka alussa vapaasti oli lausunut mielipiteensä, kehoittaessaan Xerxestä olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan —, kun tämä mies sen huomasi ja näki Xerxeen vuodattavan kyyneleitä, kysyi hän näin: "Oi kuningas, kuinka vallan toisin menettelet nyt, kuin vastikään. Silloinhan kiittelit itseäsi onnelliseksi, nyt itket." Xerxes virkkoi: "Minun tuli näet sääli, punnitessani, kuinka lyhyt kaikki inhimillinen elämä on, sillä näistä näin monesta ei sadan vuoden perästä ole ketään jälellä." Mutta Artabanos vastasi lausuen: "Vielä toisesta, tätäkin säälittävämmästä seikasta täytyy meidän elämämme varrella kärsiä. Sillä ihmisluonto on sellainen, että tässä näin lyhyessä elämässä ei ole ketään, ei näitten eikä muittenkaan joukossa, jonka mieleen ei monasti, eikä vain kerran, se ajatus johtuisi, että hän mieluummin haluaisi kuolla kuin elää. Sillä kohtaavat onnettomuudet ja taudit järkyttävät meitä ja vaikuttavat sen, että elämä, joka on lyhyt, kuitenkin tuntuu pitkältä. Koska nyt elämä on niin vaivaloinen, koituu kuolema näin ihmisen toivotuimmaksi turvapaikaksi. Ja jumala, joka ensin on antanut maistaa elonajan makeutta, havaitaankin juuri sen kautta kateelliseksi."
47. Xerxes vastasi sanoen: "Artabanos, koska nyt ihmiselo on sellainen, kuin sinä sitä kuvailet, niin lakatkaamme siitä puhumasta, älkäämmekä muistelko pahoja asioita, kun meillä on käsillä hyviä. Mutta ilmoita minulle tämä. Olisitko sinä, jos unennäkö ei olisi näin selvästi sinulle ilmestynyt, pysynyt vanhalla kannallasi ja kehoittanut minua olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan vai olisitko muuttanut mieltäsi? Sanoppa tämä minulle tarkkaan!" Artabanos vastasi sanoen: "Oi kuningas, päättyköön ilmestynyt unennäkö sillä tavoin, kuin me molemmat haluamme; minä puolestani olen yhä vielä täynnä pelkoa enkä voi saavuttaa mieleni tasapainoa, niin hyvin punnitessani useita muita asioita kuin erittäin nähdessäni kaksi sinun pahinta vihollistasi."
48. Tähän virkkoi Xerxes näin: "Kummallinen mies, mitkä nämä kaksi minun pahinta vihollistani ovat, joista puhut? Onko maasotaväki lukumääränsä puolesta moitittava, ja näyttääkö siltä, että helleenien sotajoukko on oleva monta vertaa suurempi meidän joukkoamme, vai onko meidän laivastomme jäävä heistä jälelle vai onko molempien käyvä niin? Sillä jos meidän voimamme tässä kohden näyttävät puutteellisilta, kerättäköön mitä pikimmin kokoon toinen sotajoukko."
49. Artabanos vastasi sanoen: "Oi kuningas, ei kukaan, jolla järkeä on, moittisi tätä sotajoukkoa eikä laivojen lukumäärää. Mutta jos kokoot useampia sotajoukkoja, tulevat ne kaksi vihollista, joista puhun, vieläkin vaarallisemmiksi. Nämä kaksi ovat maa ja meri. Sillä minun nähdäkseni ei ole missään kohti merta niin suurta satamaa, että se myrskyn noustua riittäisi ottamaan vastaan tämän laivastosi ja pelastamaan laivat. Eikä kuitenkaan tarvita ainoastaan yhtä semmoista, vaan useita, pitkin koko sitä rannikkoa, jota matkasi noudattaa. Ja koska nyt ei ole olemassa satamia, jotka voivat ottaa laivoja vastaan, niin ota huomioon, että sattumat hallitsevat ihmisiä eivätkä ihmiset sattumia. Ja kun siis näistä kahdesta vihollisesta toinen on mainittu, lähden nyt puhumaan toisesta. Maa on tässä kohden vihollisesi. Jos ei mikään vastarinta ole sinua kohtaava, tulee maa sinulle sitä vaarallisemmaksi, mitä kauemmaksi etenet, alati huomaamatta tunkeutuessasi eteenpäin. Mitään täydellistä menestystä ei ole ihmisillä. Niinpä minä väitän, että, vaikkei kukaan asettuisikaan vastaasi, maa aikaa myöten laajenemistaan laajetessaan on synnyttävä nälänhädän. Siksi se mies minusta olisi paras, joka suunnitellessaan pelkää ja ottaa huomioon jokaisen mahdollisen tappionsa, mutta toimeenpanossa olisi rohkea."
50. Xerxes vastasi näin: "Artabanos, sinä arvostelet näitä molempia seikkoja niinkuin tuleekin. Mutta älä kuitenkaan kaikkea pelkää äläkä punnitse kaikkea samalla lailla. Jos nimittäin tahtoisit jokaisen kulloinkin kohtaavan tapauksen edellä punnita kaikkea samalla lailla, et saisi koskaan mitään aikaan. On parempi uskaltaa kaikkea ja vaikkapa kärsiä puolet tappioista kuin jokaista asiaa ennakolta pelätä eikä koskaan kärsiä mitään vauriota. Ja jos vain intät kaikkea vastaan, mitä sanotaan, etkä itse esitä mitään varmaa, niin sinä saatat siinä erehtyä yhtä hyvin kuin se, joka on väittänyt päinvastaista. Toinen on siis yhtä hyvä kuin toinenkin. Mutta kuinka saattaa, kun kerran on ihminen, tietää mitään varmaan? Minun luullakseni se on mahdotonta. Tavallisestihan voitto suosii yritteliäitä, mutta ei hevin niitä, jotka kaikessa arvelevat ja vitkastelevat. Sinä näet, mihin valta-asemaan persialaisten mahti on kohonnut. Jos nyt ne, jotka ennen minua ovat olleet kuninkaina, olisivat samoin ajatelleet kuin sinä, tai jos heillä, vaikk'eivät itse olisikaan niin ajatelleet, olisi ollut joitakin samanlaisia neuvonantajia, et olisi koskaan saanut nähdä sen kehittyvän tälle kannalle. Mutta nyt he juuri antautumalla vaaroihin ovat vieneet asiansa näin pitkälle. Sillä suurten vaarojen uhalla saavutetaan tavallisesti suuria tuloksia. Heidän esimerkkiään siis seuraten me oivallisimpana vuodenaikana lähdemme liikkeelle, ja laskettuamme valtamme alaiseksi koko Europan palaamme takaisin, kohtaamatta missään nälkää tai kärsimättä mitään epämieluista. Sillä ensiksikin me matkaamme, vieden itse mukanamme paljon rehua, ja toiseksi saamme niiden viljaa, joiden maan ja väestön kimppuun käymme. Mehän lähdemme sotaan kyntäjä-, ei paimentolaiskansaa vastaan."
51, Artabanos lausui tämän jälkeen: "Oi kuningas, koska et salli pelätä mitään asiaa, niin ota ainakin vastaan tämä neuvoni. Sillä laajaperäiset asiat vaativat välttämättömästi, että niistä puhutaan laveammalti. Kyros, Kambyseen poika, laski koko Ioonian, paitsi Atenaa, veronalaiseksi persialaisille. Neuvon siis sinua, ettet millään muotoa veisi näitä miehiä heidän isiänsä vastaan. Pystymmehän me ilman näitäkin pääsemään vihollisista voitolle. Sillä jos he seuraavat, täytyy heidän joko esiintyä mitä väärämielisimpinä, orjuuttaessaan emäkaupunkinsa tai mitä oikeamielisimpinä, osaltaan puoltaessaan sen vapautta. Edellisessä tapauksessa he eivät tuota meille erinäistä etua; jälkimäisessä taas he saattavat suuresti vahingoittaa sotajoukkoasi. Siispä muista myöskin, mitä vanha tosi sananlasku sanoo, ettei loppu näy asian alussa."
52. Tähän vastasi Xerxes: "Artabanos, niitten mielipiteitten joukosta, joita olet esittänyt, on tämä kaikkein väärin, kun pelkäät ioonilaisten muuttavan mielensä; onhan meillä heistä mitä paras näyte, jonka todistajana sinä itse voit olla, samoinkuin muut Dareioksen mukana skyytejä vastaan sotaan lähteneet. Silloin kun koko persialaisen sotajoukon hukkuminen tai säilyminen riippui heistä, osoittivat he oikeamielisyyttä ja uskollisuutta eivätkä mitään epämieluista meille tuottaneet. Sitäpaitsi, kun olemme omaan maahamme jättäneet heidän lapsensa ja vaimonsa ynnä rahansa, ei tarvitse ajatellakaan heidän ryhtyvän joihinkin kumouksellisiin hankkeisiin. Näin ollen älä pelkää tätä, vaan ole rohkealla mielin ja suojaa taloani sekä itsevaltiuttani. Sinun huostaasi näet yksin kaikkien joukosta minä uskon valtikkani."
53. Näin lausuen Xerxes lähetti Artabanoksen Susaan. Sitten hän kutsutti luokseen arvokkaimmat persialaiset. Ja heidän saavuttuaan hän lausui heille näin: "Olen kutsunut teidät kokoon ja pyydän, että esiintyisitte, persialaiset, kelpo miesten lailla ettekä häpäisisi persialaisten muinaisia, suuria ja ansiokkaita tekoja, vaan osoittakaamme kukin erikseen ja kaikki yhdessä alttiutta. Sillä se hyvä, jonka puolesta uurastetaan, on yhteistä kaikille. Tämän takia kehoitan teitä innokkaasti antautumaan sotaan. Sillä niinkuin minä olen kuullut, lähdemme sotaan urhoollisia miehiä vastaan, ja jos me heidät voitamme, ei varmaankaan mikään muu sotajoukko ikinä meitä vastaan asetu. Vaan nyt astukaamme yli salmen, rukoiltuamme niitä jumalia, jotka Persian ovat huomaansa ottaneet."