"Oletko hyvästi menestynyt?" kysyin. "Oletko matkaasi tyytyväinen?"
"Olen kyllä", sanoi hän, "minun on hyvästi onnistunut; vaan vaimoa ja lapsia ei tyhjällä elätetä, Margery."
Hän katsahti rouva Moesiin ja Fedeen päin, ikäänkuin hän ei heidän läsnä ollessa olisi tahtonut puhua yksityisistä asioistansa.
Tee oli valmista ja Fede liikkui pöydän luona ujon ja levottoman näköisenä. Herra Moes astui puodista sisään ja tuli Stefania tervehtimään, ystävällisesti puristaen hänen kättänsä.
"Kuinka kummallista että juuri täällä kohtasitte toisianne!" huudahti hän. "Täällä, enonne Simisterin vanhassa kodissa! No, terve tultuanne, herraseni, takaisin vanhaan Englantiin, ja terve tultuanne yksinkertaiseen majaani. Toivon, että juotte teetä kanssamme!"
"Jää tänne, Stefan!" sanoin painaen kasvojani hänen kättänsä vasten ja suudellen sitä.
"Kello kahdeksaan voin viipyä", vastasi hän kelloonsa katsoen, "ja mielelläni juon kupin teetä."
Sitten istautui hän pöytään vierelleni. Jok'ainoa liikuntonsa ja sanansa johdatti mieleeni jotakin hänen entisistä tavoistaan — jonkun silmän-, suun- tahi käden-liikunnon — joka muistutti Stefan pojasta.
"Vai on eno Simister kuollut!" sanoi Stefan.
"Niin", sanoi herra Moes, "hän kuoli kymmenen tai yksitoista vuotta sitten. Kaiken omaisuutensa jätti hän Margerylle, liikkeen ja kaikki; hän tuli näet ainoaksi perilliseksi."