"Ei, sanon sinulle!" vastasi hän kiivaasti. "Jos tahdon tavata sinua, niin tulen luoksesi. Nyt tulee sinun mennä."
Haperoin ovea kohti, sillä hän oli pannut kätensä olkapäälleni, samoinkuin tytönkin, ajaessaan häntä huoneesta; mutta yht'äkkiä musteni kaikki ympärilläni niin mustaksi kuin synkin yö ja Stefanin ääni kuului hyvin, hyvin kaukaa, enkä ymmärtänyt mitä hän sanoi. Tuntui kolkolta ja kylmältä, ikäänkuin jääkylmä vesi olis päätäni koskettanut. Ainoastaan se ajatus oli selkeä sielulleni, että olin tullut kuoleman virralle, johon minun nyt oli astuminen. Jos niin oli, missä oli valo toiselta rannalta? Oli ainoastaan paksu pimeys ja jääkylmä vesi. Missä oli Veli, joka edestäni oli antautunut kuolemaan, Herra Kristus? Oliko Hänkin hyljännyt minut, samoinkuin Stefan.
VIIDESTOISTA LUKU.
Kuoleman ota.
Arvelin tätä kuoleman odaksi. Kuitenkaan en kuollut, vaikk'en mitään tuntenut, tietänyt, enkä ymmärtänyt. Vihdoin taisin hiukan avata raskaita, kolottavia silmiäni ja näin olevani samassa huoneessa kuin ennenkin, vaan Stefan oli poissa. Keski-ikäinen vaimo seisoi vieressäni, hautoen otsaani ja kostuttaen huuliani, ja lapsi, jonka ennen olin nähnyt, seisoi edessäni levottomasti katsellen minua. Tunsin ruumiini värisevän ja kuulin valittavan äänen, vaikk'en sitä omakseni tuntenut. Vihdoin taisin puhua ja kuiskasin: "missä olen?"
"Olette luonamme", sanoi tyttö ja kyyneleet valuivat hänen poskillensa.
"Elkää peljätkö vaimo rukka; olemme hyvin hyviä teille."
Äänensä oli niin raitis, nuori ja säälivä, niin lapsellinen ja suloinen, että se oikein herätti minut ja saattoi minut tarkasti katselemaan pientä sääliväistä muotoa.
"Kuka olet, suloinen lapsi?" kysyin jälleen kuiskaten.
"Maggie Bede", vastasi hän, "ja te olette isäni kartanossa. Olemme kaikki tulleet Australiasta ja asumme täällä, Lontoosen tultuamme."
Vasten tahtoani sulkeutuivat silmäni ja pääni vajosi uupuneena alas. Kaikki kauheat, katkerat sanat, jotka Stefan oli puhunut, tulivat yksittäin, verkalleen, vaan järkähtämättä takaisin; ja kummallinen läpitunkeva tuska, joka ei lakannut, pakotti sydäntäni. Hiukan huojennusta tuottivat minulle kyyneleet, jotka suljettuin silmäluomieni alta alkoivat hiljalleen vuotaa poskilleni.