Kirkonkylän asukkaat pitivät aartolahtelaisia auttamattomina pöllöinä, joihin ei mikään pystynyt. Olivat joskus koettaneet valistaa heitä. Kerrankin oli Severola sisarineen, veljineen ja muun valistuneen väen kanssa pitäneet sivistyttävän iltaman kylässä. Olivat kertoneet, minkälaisia esi-isät olivat olleet. Kertoilivat edesmenneen Suomen kansan suurista urostöistä ja mahtavista sodista, joissa peloton talonpoika oli taistellut vihollisia vastaan. Puhe kummastutti suuresti metsäkylän asukkaita, sillä he pelkäsivät äärettömästi sotaa. Jo poikina he kaikessa toveruudessaan saman ikäisten tyttöjen kanssa olivat suunnitelleet, mihin olisi paras piiloutua, jos vihollinen sattuisi tulemaan. Vanhat olivat kertoneet kuulleensa vanhemmiltaan, miten sota-aikana joukottani piilouduttiin vuorten luoliin, ettei vihollinen löytäisi. Nyt kertoivat kirkonkyläläiset, etteivät esi-isät ollenkaan pelänneet, vaan uljaina taistelivat edestä rakkaan synnyinmaan. Pelottomuuteen kehottivat heitäkin. Sitten lauloivat omituisilla kurkku-äänillä. Kun toinen lauloi kimeästi, veti toinen romeaan ja kolmas vikisi. Tanssivatkin keskenään ja lupasivat toistekin tulla. —
Yhdessä suhteessa kirkonkyläläiset sentään erehtyivät. He pitivät metsäkylän asukkaita tyhmempinä, kuin ne todellisesti olivat. Joskaan eivät kyläläiset suurta huomiota panneet toistensa omituisuuksille, oli heillä sitä tarkempi silmä vieraan heikkouksille. Ja usein he nauroivat vieraittensa tyhmälle herruudelle. —
Jumalaan he uskoivat vahvasti. Ilman hänen sallimustaan ei mitään voinut tapahtua. Kuitenkin tehtiin paljon taikoja ehkäisemään pahoja sallimuksia. Varsinkin keväisin, kun lehmät laitumille laskettiin ja syksyisin, jolloin ne jälleen suljettiin navettaan, olivat pahat vallat voimakkaita. Samoin suurten juhlien aikoina. Siksipä olikin taikojen teko silloin ylen tarpeellinen. Sauna ja riihi olivat pyhiä paikkoja. Kuitenkin asuskeli pahahenki mielellään kummassakin. Rohkeana pidettiin sitä, joka lauantai-iltana uskalsi yksinään saunaan jäädä. Silloin oli aina nyletyksi tulemisen vaara lähellä tai joku muu hirmu. Riihi oli vielä vaarallisempi ja siellä pidettiin tavallisesti ruumiitakin ennen hautaamista. Jumala kyllä suojeli ja varjeli ihmistä kaikesta pahasta ja häneen kyllä uskottiin ja luotettiin, mutta haltijoita, tonttuja ja paholaisia täytyi kuitenkin pelätä. Niin olikin Aartolahden asukkaiden uskonto pakanuuden ja kristinuskon sekotusta, jossa pakanuus kuitenkin oli silmiin pistävintä.
Kylän huomattavimmat henkilöt olivat Puusniekka-Juonas laiskuutensa takia ja Puhjun-Suutari, joka alituiseen pureskeli peukaloansa. Melanderin Heta ja Sauna-Tihta kilpailivat kätilö-toimestaan, — Heta oli yleensä voiton puolella vilkkaan kielensä takia. Muutto-Jussi oli maailman paras lusikoiden tekijä. Vierun Nikki ajatteli ääneensä. Nyyperin Liisa oli hullu kerjuu-akka, josta lapset paljon pitivät, hän kun osasi puhua ihmeellisiä asioita. Hän oli nuorena ollut maailmalla, kulkenut hattu päässä, käynyt Pietarissa ja nähnyt keisarin.
Sellaisia olivat Leenan ja Erkin merkittävin ystäväpiiri.
Kun kuolemantapaus sattui, otti koko kylä osaa suruun. Olihan jälleen yksi, jonka jokainen tunsi ja jonka ominaisuudet olivat käyneet rakkaiksi, ainaisesti poistunut. Ja kun uusi ihminen syntyi, iloitsivat jälleen kaikki, eikä kukaan saanut rauhaa ennen, kuin oli nähnyt uuden tulokkaan ja saanut sanoa, kenenkä näköinen hän oli.
Nyt oli Leenan ja Erkin mökillä sattunut kuolema ja syntyminen yht'aikaa. Eliisapetin Aliina oli maailmalta tullut synnyttämään ja kuolemaan. Siinä oli paljon puheen aihetta. Olihan jälleen saatu todistus maailman kavaluudesta.
— Oli se siunattu asia yhtä kaikki, että se toi sen tänne hyvien ihmisten liuostaan, arveli Heta ja samaa mieltä olivat kaikki muutkin.
Mutta senkin oli Jumala niin sallinut. Ilman taivaan isän tahtoa ei hiuskarvakaan päästämme putoa, todisti Jumalan sanakin.
Kummalliseen, salaperäiseen hämärään jäi Aliinan muisto. Hän oli ollut miltei lapsi lähtiessään kotiseuduiltaan. Toisilla ihmisillä on jo syntymästään asti into ja halu surman suuhun. Niin oli hänelläkin ollut. Jo pienenä oli hän pelannut herrasväkeä, puhunut ruotsia muka ja hokenut kaupungeista ja kaduista. Tuskin sitten oli korvan taus kuivunut kun jo lähti — — —.