Unohtaa ihminenkin pitkän, pimeän talven. Haaveellinen kummitusluonto on muuttunut, kadonnut, käynyt todelliseksi, eikä kukaan muista tonttuja, eikä noitia eläneenkään. Riihi on jumalanviljan puimispaikka, eikä pahojen henkien pesä. Kesä on tappanut taika-uskon ja ihmisrinta riemuitsee.
Pikku-Leenalle toi yhdestoista kesä paljon uutta, mutta paljon se veikin. Hän sai nähdä rovastin ja ruunankummin.
Lapsi puhui niin usein haluavansa päästä kirkkoon, ettei muori enään voinut jättää vaaria rauhaan, ennenkuin se ostaisi kengät pikku-Leenalle.
— Mitä se kesällä kengillä tekee, kysyi vaari, kun se talvenkin on tallukoilla toimeen tullut?
— Mutta kun lapsi haluaa kirkkoon. Ethän toki aikone estää lapsen halua jumalansanan perään?
— Lapsi tahtoo kirkkoon ja kirkosta kotiin, mitäpä sen haluista!
— Älä, mies kulta, estä lasta pääsemästä sinne, mihin sinun tulisi häntä kehottaa.
— Menköön tääppäissä.
— Tääppäissä kirkkoon!
Lapsi joutuisi sinun kitsautesi takia naurun alaiseksi Herran huoneessa! Oletpa sinäkin mies!