Odottamaton se tapaus ei Erkille ollut, kauan hän sen oli tiennyt, vaikkei hän sitä ennen ollut ajatellut sen enempää. Olihan aivan luonnollista, että kun omat voimat loppuivat, täytyi turvautua toisten armoon, sillä kukapa pienessä mökissä suuren suuria säästöjäkään teki. Nälkää Erkin ei ollut koskaan tarvinnut kärsiä mökissään, lapseton kun oli. Ja vaikka puolet ajasta olikin mennyt maanvuokran maksuun, oli hän ollut rikaskin toisiin mökkiläisiin verraten. Uutta oli hänellä aikoinaan ollut kaikki, niin vaatteet, kuin talouskalutkin. Hyvä oli ollut elää, mutta kun rikkaus oli ollut tavarassa, oli se kadonnut aikojen kuluessa.
Oudolta sentään tuntui olo vieraan nurkassa ja tielläkin tuppasi olemaan. Ilkeältä tuntui, kun sanottiin, että kuolemaankin jo joutaisi — —. Eipä siksi että hän kuolemaa olisi pelännyt, ei ollenkaan. Mielikin paloi jo tuonelaan, Leenan luokse, vanhan elämänkumppanin, mutta muuten vain sydäntä jääti, kun sellaista toivomusta kuuli lähimmäisten, omien pitäjäläistensä suusta. Vaikka niin hän itsekin ennen oli sanonut, kun vaivaisen näki, että kuolemaankin jo joutaisi — — —.
Uljas oli sen talon isäntä kirkonkylässä, johon Erkki ensinnä joutui, uljas nyky-ajan mies. Emäntä ei ollut ylpeä, vaan pieni ja hiljainen, vaalea. Antoi joskus pienokaisensakin vaarin syliin ja se oli hauskaa. Silloin tuli Erkin mieleen aina pikku-Leena — — —.
Muistaneekohan hän enään ukkoa? Missähän lienee pikku-Leena — — —.
Rengit ja piiat olivat ilkeitä ja nauroivat Erkin omituiselle huulien liikunnalle, joka tuli siitä, ettei hänellä ollut hampaita. Sanoivat vaarin käyvän jälleen lapseksi, joka rinnan asemasta huuliansa imee. Isäntä torui renkejä ja piikoja ja sanoi saman kohtalon heitäkin uhkaavan, jahka yhtä vanhoiksi pääsevät. Sitä eivät rengit, eivätkä piiat usko. Heidän suonissaan virtaa uhkuva elämän voima ja he luulevat kykenevänsä valmiista, hedelmällisestä maailmasta murtamaan itselleen onnea ja runsasta ravintoa vanhankin päivän varalle. Mutta isäntä on sivistynyt mies ja hän hymyilee moiselle uhmailulle.
Muuten käy isännän sääliksi köyhän kansan kova kohtalo, ruodille joutuminen, jossa vanha aina joutuu nuorten pilkaksi ja saa kärsiä nälkääkin monin paikoin. Hän oli ensimäinen, joka kuntakokouksessa ehdotti epäkohdan korjaamiseksi vaivaistaloa. —
Sellaista Erkkikin toivoi. Siellähän olisi toisiakin hänen laistaan, jotka ikäänkuin niitetyt ja auringon paisteessa kuivatut heinät olisivat haravoituina yhteen ja samaan paikkaan.
II.
1.
Leeni, joksi Leenaa kaupungissa oli alettu kutsua, ei kauan palvellut sitä herrasväkeä, jonka kanssa hän Aartolahdelta oli lähtenyt.