— Se hevonen, jonka isä laittoi, on paljoa virmempi, onhan?
— On, on. Tule!
Taakseen katsomatta seuraa pieni miehen alku.
Hattukaupan akkunassa seisoo nuori tyttö. Mielikuvituksissaan valitsee hän itselleen kauneinta. Tyttö parka! Hänellä ei näytä olevan samaa lujuutta, kuin poikasella oli. Hänen silmänsä säteilevät mieliteosta. Voineeko hän sanoa: minun ikivanha, äitivainajani ostama liina on paljoa kauniimpi, kuin tuo hattu.
Pienet katupojat ja tytöt ovat painaneet nenänsä litteiksi leipurin ikkunaan.
— Jos minulla olisi rahaa, sanoo muuan, niin minä söisin kaikki nuo vehnäset.
— Minä söisin kaikki Helsingin vehnäset, etkä sinä saisi mitään, uhkaa toinen. — Mitä siitä sanoisit?
— Mutta minäpä söisin kaikki rusinat, veskunat, omenat ja — —
— Sinä et jaksaisi — —
— Ojaa! — Poikanen pullistaa hoikkaa vatsaansa.