Mutta kyllä vaan minun täytyy…
JAAKO.
Odota, Johanna, vähäsen vaan … saat sitte mennä. (Tarttuu Johannan käteen.) Johanna … sinä tiedät, miksi tänään tulin tänne…? — Sinä tiedät sen?
JOHANNA
(ujosti).
Tiedän…
JAAKO.
En aikonut vielä tänään puhua sinulle … mutta minä en voi lähteä täältä ennen kuin minulla on jokin varmuus sinusta … siitä, miten sinä ajattelet ja tunnet… En voi jättää sitä enää tuonnemmaksi! Se tekisi oloni yhtä puolinaiseksi ja epämääräiseksi kuin mitä se nyt viime viikkoina on ollut. — (Liikutettuna) Johanna … voitko…? tahdotko tulla minulle?… vaimokseni, Johanna…?
JOHANNA
(katsoo liikutettuna ylös).