(ilostuen).
Hallan Jaako!… Sepä vasta olisi!… Hänhän on jo vanhaa sukuakin sinulle, Mailiisa.
MAILIISA.
Ja on nytkin käynyt täällä sukuloimassa…
KREETA.
Mikä ne kaikki sukuloimisetkaan tietää.
TAPANI.
No, silloinhan Sillankorva taas jää sukuun … niin kuin pitääkin! ja niin kuin ennenkin on ollut tapa. Sillä sukuahan tai jotain suvun sukua ne Sillankorvan entiset haltijat aina ovat olleet toisilleen.
MAILIISA.
Niin … ja juuri sentähden on suku säilynyt yhtenä, erillä muista ja pysynyt niin varallisuudessa kuin arvossakin pitäjän ensimäisinä. — Minun isälläni oli tapana sanoa: »Kun suku ja tavarat vaan sopivat yhteen, sujuu muu kyllä itsestään.» Ja siinä hän oli oikeassa. Sillä eivät ne pikku-oloista lähteneet sovellu tällaiseen suurempaan.