Taivahalta, korkealta tulvii valovirta. Yli tienoon helskyy vienoon kevättären pirta.
Kevät keito, sorja neito kutoo kankaitansa, vihantihin kukkasihin verhoo kumpujansa. — —
Kevätlehto, luonnon kehto meitä viehätyttää, unten maille, loistokkaille rinnan kaihot syttää.
Elon mailla, mutkikkailla talvi yhä kestää. Mutta unta ihmiskunta näkee keväimestä
Hehku, loista hallat poista valo veljeys-aatteen. Ylös naiset, suomalaiset alle punavaatteen.
Yhteisvoimin, tositoimin kohoo köyhäin huomen! Vapahaksi, ihanaksi luomme armaan Suomen.
Keväällä 1906.
ARPA LANKEAA.
Hetki vain ja arpa lankeaa,
arpa Suomen kansan kohtaloista.
Enempikö tuskaa katkeraa,
vaiko välkkehiä aamun koista
sorretuille tuopi vastaisuus?
Siitä arvotaan.
Hetki suuri voittoon vieköhön!
Tappiomme onnettuus ois' Suomen.
Köyhät ihmisarvoon! — Valta ylhäisön
kun on maassa, eipä koita huomen.
— Mitä maalle tuopi vastaisuus? —
Siitä arvataan.