Teill' epäröiden liikkuu aatokset,
ja sumuvuori silmien on eessä.
Koi sydäntänne syö ja askelet
te taappäin käytte jyrkänteessä.
Te menkää porvarien joukkioon, siell' vuottaa nautinnot ja joutilaisuus. Ei teidänlaiset kelpaa taisteloon kun kyseessä on urhokkaisuus.
KANKAAN HONKA.
Suistuu suvi, taittuu talvi, vaihtuu hyvät, huonot säät, katso hongan kankahalla vankkumatta aina näät.
Lyöpi länsi, iskee itä,
puree kylmä pohjoinen,
tutjuttaapi tuulen voima
oksia ja latvaa sen.
Suur' on uhka luonnonvoimain
mutt' on sitkas vanha puu,
voittosilla ottelee se,
kunnes tuuli lannistuu.
Noin se honka kankahalla
suistumatta juuriltaan
kestää aikain vaihtehessa
vihantana ainiaan.
Niinkuin kankaan aarnihonka mieleni myös olkohon vankkumatta, vaipumatta, kun lyö iskut kohtalon.
KUUSTEN SIIMEKSESSÄ.
Konsa musta murhe lyö, repii tuskan tuulet, kasvaa huoli, arkityö, kalvaa kateen huulet, silloin tempaan kanteleen, kuljen kuusten siimekseen.