Ja työstäsi jalosta kerran on niin kasvava kaunis laiho. — Ylös, nuoriso! Tulkosi taistelohon, kun maassa on murhe ja kaiho!
JUHLARUNOJA
KUOPION TYÖVÄENTALON VIHKIÄISIIN.
1 P. MARRASK. 1901.
I.
Ken nähnyt ompi köyhän miehen surun, sen kädet känsäiset ja kehnon nutun. Ken tietävi sen niukan leipämurun ja arvaapi sen ahdistuksen tutun, hän varmaan kylmempi on hyistä hallaa, jos heikon oikeutta sortain tallaa.
Ja ken on tiennyt, miten alle pinnan tuon mustan moni kultajyvä vaipuu. Ja moni sykähtely nuoren rinnan kuin säkene vain hämärähän haipuu, hän varmaan kylmä on kuin pohjatuuli, jos itkutta sen näki tahi kuuli.
Ja ken on aavistanut toivottuutta, min nääntynehen synkkä silmä näyttää, tai nähnyt kuntoa ja tarmokkuutta, kun puute matalaisen majan täyttää, hän varmaan sydämett' on kokonansa, jos tulta tuntene ei rinnassansa, jos tult' ei tuntene ja pakoilusta, mi ajaa köyhälistön suuren luoksi ja vaatii toimintaa ja uhrausta vain noiden unhotettuin onnen vuoksi. Oi, syttyköön tuo tuli mielten yöhön ja nostakoon se tuhansia työhön!
Nyt aik' on roudan sulaa rinnan suosta ja suuren suvipäivän meille koittaa ja vuolahitten veljesvirtain juosta ja kukkain puhjeta ja lämmön voittaa. Jo aik' on katsoa sen kansan puoleen, mi on nääntymässä tuskaan, huoleen.