Luonnon kehto kotilehto soittaa äänin tuttavin. Kukkain tertut sirkut, kertut kutsuu mielin herttaisin.
Kotoisasti, ihanasti täällä tuulet leyhkävät. Ääntä tätä lempeätä inehmoinen ymmärrät.
Kuusten kuiske, latvain huiske suloist' on kuin suomenkiel', kieli oma, armas, soma lemmekäs kuin äidinmiel'.
Nouse kaiju,
lennä raiju
kahlehitta korkeuteen.
Suomen kieli,
Suomen mieli
juurru kansan sydämeen.
Valtaa vailla näillä mailla Väinön kiel' ei olla saa. Terve sulle, kaihotulle Sua kansas' puolustaa.
II.
Kuink' usein lentää aatos kauvas vaan ja monenlaisen seudun silmä tapaa. On uljaat maisemat ja laulujaan niin myrskyisiä soittaa tuuli vapaa.
Ja viehättyypi silloin ihminen
nyt ilmaretkeilyihin loistokkaisiin.
Hän elon ongelmata miettien
nyt etsii selvitystä pulmiin maisiin.
Mut pysähtyypi kotka lennossaan
ja valtaa asuakseen peränsijan.
Myös ihminen, jos elää mielii vaan
hän työhön ankarahan ryhtyy pian.
Mut työssä tyhmyys pois ja korkea
ain olkoon ajatus mi suuntaa ohjaa.
Työ hapuileva vain on vaivana
ja tuloksitta hukkuu, vailla pohjaa.