Hän mietti hetkisen, ikäänkuin olisi hän tarvinnut aikaa käsittääkseen kysymyksen. Ja hän vastasi:
— Tämä on ihmeellistä.
Hän kulki hitaasti ohitseni, seisahtui hiukan kauempana ja asettui jälleen kaidepuuhun nojaamaan ja katseli alas virtaan.
Seuraavana päivänä tulin hotellinkahvilaan.
— Mihin kiinalainen on joutunut? kysyin viinurilta, joka kaatoi kahvia kuppiini.
Se oli nuori hyvinsyötetty mies, jonka käsivarren-liikkeet olivat pöyristetyt, ja jolla oli hovimestarin sauva rensselissään.
— Hän ei ole enää täällä.
Ja hän lisäsi puolittain mahtipontisesti, puolittain anteeksi pyytäen:
— Hän ei soveltunut tänne.
* * * * *