Ellen suuttui ja osoitti hänelle ovea.
Monta päivää perätysten meni Ellen pois Henrikin tieltä. Kun huomasi että Henrik koetti lähestyä häntä, vältti hän sitä vielä enemmän. Ei enään ollut kartanossa kukaan, jolla olisi ollut mitään sanomista Ellen'in suhteen. Hän sai mennä ja tulla ihan mielensä mukaan. Hän sulki itsensä tavallisesti illalla sisään kamariinsa kun Henrik työn loputtua tuntikausia pelasi shakkia kartanonhaltijan kanssa, joka rupesi tulemaan harmaapäiseksi ja lihavaksi.
Eräänä päivänä juoksi hän kuitenkin Henrikin luo vanhalla tavallansa.
Hänellä oli muutamia kirjoja kainalossa.
— Mitä tämä on? kysyi hän ja näytti Henrikille kirjan.
— Se on saksaa! vastasi Henrik.
— Ja tämä?
— Se on ranskaa?
— Osaako kukaan sitä lukea?
— Osaan minä esimerkiksi.
— Voitko opettaa sitä minulle?