Ka, myö, kun myöt! sanoi Anders. Ainahan uuden saat!
Miksikäs en saisi! huusi Björn ja nyökäytti päätään kipparille.
Paljoko tahdot? huusi kippari.
Kaksisataa riksiä kaikkineen päivineen!
Ota sata neljäkymmentä!
Björn ei vastannut, mutta alkoi irtauttaa rossia.
Kuka on purjeet ommellut?
Itse sama, joka peräsintäkin puristaa! vastasi Björn ja heitti perärossin irti.
Hei! huudettiin sillalta. Pane kiinni rossi ja päästä minut purteesi!
Käytiin siinä tutkimaan ja tarkastamaan vanhaa purtta. Pohjaa, kantta, kaaria, nauloja, maalausta tähysteltiin, ovia ja tuhtoja koeteltiin huolellisesti, ja tunnin kuluttua seisoivat Björn ja hänen toverinsa sen ravintolan edustalla, jossa harjakkaiset oli juotu. Kesäaurinko paistoi heitä kasvoihin, kasvot hehkuivat ja silmät kiiluivat, mutta kun Björn kääntyi satamaan päin ja näki purttaan hinattavan pois äskeiseltä paikaltaan, niin värähtivät hänen nauravat huulensa ja hän kääntyi Andersin puoleen kysyen: