"'Neuvo minua vielä, miten pääsisin huomaamatta häntä niin lähelle ettei hän ihmistä minussa peljäten pois kaikkoaisi. Ei ole näet kuolevaisen huokeata jumalata voittaa.'
"Tähän jalo jumalatar virkkoi:
"'Muukalainen, kerron sinulle kaikki: Auringon noustessa keskitaivaalle kohoaa aalloista tietäjävanhus, länsilaineitten vaippaan verhottuna. Sieltä hän kohoaa asettuakseen levolle luolien varjoon. Mutta hänen kerallaan nousee sieltä myös Amfitriten, merenemännän, hyljekarja asettuen vanhuksen ympärille ja levittäen kaikkialle voimakasta suolaisen meren hajua. Aamun koittaessa johdan sinne sinutkin. Mutta kanssasi tulkoon kolme komean laivasi parasta miestä. Ensi töikseen hän tarkastaa karjansa ja laskee niiden luvun. Asetettuaan ne viisipäisiin joukkoihin ja vielä tarkoin niitä katseltuaan hän paneutuu kuni paimen nukkumaan laumansa keskelle. Huomattuanne ukon nukkuvan on teidän voimakkaasti ja uljaasti käytävä hänen kimppuunsa ja lujasti pidettävä kiinni hänen rimpuillessaan vastaan. Hän on koettava silloin muutellaida jos miksi, mitä taivaan ja maan välillä liikkuu, yksinpä tuleksi ja vedeksikin. Mutta yhä lujemmin vain puristakaa häntä, kunnes ukko alkaa selvästi sinulle puhella ja ottaa sen hahmon, mikä hänellä levolle käydessään oli. Silloin päästäkää hänet heti irti ja pyytäös nyt häntä kertomaan, ken jumalista sinua vainoaa ja miten voisit kotiisi päästä.'
"Näin virkkaen vaipui jumalatar meren aaltoihin, mutta minä läksin kohti rannalla odottavaa alusta sydän huolia täynnä. Seuraavana aamuna astuin rannalle hartaasti rukoillen, kanssani kolme luotetuinta miestä. Mutta jumalatar olikin päättänyt viekkaudella voittaa isänsä. Hän kohosi aalloista, muassaan neljä vastateurastetun hylkeen vuotaa. Nopeasti hän kaivoi meille kuopat rantahiekkaan, asetti meidät niihin riviin ja peitti vuodilla. Tilamme oli ylen tukala, sillä heti alkoi meripetojen ellottava haju vaivata meitä kauheasti. Mutta suojelijamme oli armelias, hän antoi hengittääksemme ambrosiaa ja se haihdutti ilkeän hajun. Koko aamun odotimme kärsivällisesti. Merikarja nousi hitaasti vetten valtakunnasta ja asettui levolle peittäen kohta rannan, jota vaahtopäät aallot huuhtoivat. Puolenpäivän aikaan nousi vanhus merestä. Katseltuaan lihavia hylkeitä hän kulki toisen luota toisen luo laskien, montako kaikkiaan oli. Meidät hän laski ensimäiseksi ja paneutui sitten keskellemme lepäämään petosta aavistamatta. Silloin me karkasimme huutaen ylös ja tartuimme häneen voimakkain käsin. Hän tietysti pani koko taitonsa liikkeelle muuttuen milloin tuuheaharjaiseksi leijonaksi, milloin louhikäärmeeksi, milloin taas pantteriksi tai karjuksi. Kun se ei auttanut, tekeytyi hän juoksevaksi vedeksi ja vihdoin tuuheaksi puuksi. Mutta me pidimme hänestä kuitenkin väsymättä kiinni, kunnes hän kyllästyneenä vastusteluun kysyi minulta selvällä äänellä:
"'Sano, oi Atreun poika, ken jumalista sinulle neuvot antoi, miten minut voi tavoittaa? Mitä minusta tahdot?'
"Vastasin hänelle:
"'Miksi teeskentelet ja kysyt asiaa, jonka varsin hyvin tiedät? Olen kauan ollut tällä saarella enkä tiedä, miten täältä pois pääsisin, vaikka sydämeni on tuskasta pakahtumaisillaan. Siksipä pyydän sinulta, kaikkitietävä jumala, sano, ken taivaan asukkaista matkaani estää, ja neuvo, miten merten teitä kotiini kulkea taidan?'
"Hetipä vastasi vanhus:
"'Ennenkuin laivaan astuit, olisi sinun ollut velvollisuus kantaa pyhät uhrit Zeulle ja muille jumalille, silloin olisit saanut purjehtia nopeasti yli sinimerien kotimaallesi. Nyt ei salli kohtalo sinun ystäviäsi tavata eikä ihanaan palatsiisi saapua, ennenkuin olet jälleen Niilille palannut ja siellä avaruuden iäisille asukkaille jumal'uhrit kantanut. Silloin vasta he suovat sinun ikävöimällesi matkalle lähteä.'
"Niin hän lausui, ja sydämeni oli tuskasta murtumaisillaan ajatellessani pitkää, vaivalloista matkaa takaisin Niilille. Hillitsin kuitenkin itseni ja sanoin hänelle: