Jos tänne sisään astuit, kohtasi katsettasi niin ihana näky, että Hermeskin pysähtyi luolan suulle vallan hämmästyneenä. Siinä kotvan seisottuaan ja ihailtuaan hän astui peremmä. Kalypso, huomattuaan tulijan, tunsi hänet heti, sillä jumalat tuntevat aina toisensa. Odysseuta ei Hermes nähnyt sisällä, sillä tämä istui tapansa mukaan meren rannalla kauas ulapalle katsellen ja ikävissään katkerasti itkien.
Tarjottuaan vieraalleen komean istuimen virkkoi Kalypso:
"Mikä asia sinut tänne saattoi, kultasauva Hermes? Tulosi on minulle suuri kunnia, mutta asiatta et ole tullut; viime käynnistäsi onkin aikoja vierryt. Käy lähemmä, vieras!"
Sen sanottuaan hän asetti vieraansa eteen pöydän, jossa oli runsaasti ambrosiaa ja punaista nektaria. Syötyään vastasi vieras emäntänsä kysymykseen:
"Haluat tietää, miksi tulen. Kerron sen sinulle. Omasta tahdostani en lähtenyt, sillä kukapa rannattomia meriä mielellään kulkee, siellä ei maata tapaa eikä siellä ihminen jumal'uhria kanna. Mutta kenpä uskaltaa kaikkivaltiaan tahtoa vastaan sotia! — Täällä luonasi kuuluu asuvan mies, onnettomampi muita Troiassa käyneitä. Kymmenentenä vuonna he sieltä kotia kohti läksivät, mutta matkalla he Atenea vastaan rikkoivat ja hän lähetti silloin hirmumyrskyn, joka tuhosi palaavien laivastot. Yksi sankareista joutui tänne, ja nyt on Zeun tahto, että hänet heti luotasi lasket, sillä kohtalo ei ole määrännyt häntä täällä päiviään päättämään."
Sen kuultuaan vavahti Kalypso tuskasta, mutta uljaasti itsensä hilliten hän virkkoi:
"Oi, te jumalat olette julmia, kateellisempia kuin kenkään muu. Te ette salli meidän konsaan omistaa sitä miestä, jolle rakkautemme olemme lahjoittaneet ja jonka puolisoksemme olemme valinneet. Kun Eos, aamuruskon valtiatar, valitsi Orionin, kuulun metsämiehen, vihastuitte te, suruttomina elävät jumalat, ja eräs teistä, Artemis, lähetti häneen surmannuolensa. Ja kun kiharakutrinen Demeter kerran häitään juhli Jasionin kanssa, lähetti Zeus säihkyvän kuolonsalamansa, joka rakastetun surmasi. Nyt te minua kadehditte. Minä hänet pelastin hänen yksinään aalloilla ajelehtiessaan. Tänne hänet toin, hoivaa ja rakkautta hänelle jaoin ja lupasin hänet tehdä kuolemattomaksi ja iäti nuoreksi. Mutta jos kerran kaikkien jumalien on alistuttava Zeun tahtoon, lähteköön Odysseus sitten. Laivaa, enemmän kuin miehiäkään, ei minulla ole hänelle antaa, mutta neuvoa tahdon, miten hän kotimaahansa pääsee."
"Lähetä hänet heti, jos Zeun vihaa välttää tahdot", virkkoi lyhyesti
Hermes ja lähti.
Kuultuaan Zeun terveiset läksi kaunis nymfi Odysseun luo. Tämä istui yhä rantakalliolla katsellen silmät kyynelissä ulapalle ja kaivaten kotiaan. Hänen luokseen astui nyt kookas jumalatar:
"Poloinen, oi, pyyhi kyyneleesi, laatkoon suuri surusi, kotiisi sinut nyt kulkemaan lähetän. Käy, kaada tuolta suuria puita, laadi niistä lautta ja korkealle rakentaos lautan kansi. Eväitä, vettä ja viiniä sinulle mukaasi annan, vaatteita saat, vieläpä myötätuulen lähetän sinua kotiisi saattamaan."