Hävitettyään Troian pyhän kaupungin käänsivät kreikkalaiset laivansa kotia kohti. Monia seikkailuja he saivat kokea, ken joutui haaksirikkoon, kenen koti oli hävitetty, kenelle taas oli joku muu onnettomuus tapahtunut. Suuri osa oli kuitenkin vuosien kuluessa saapunut koteihinsa; viisas Odysseus yksin yhä kierteli meriä katkerasti ikävöiden kotiinsa. Jumalatkin säälivät maailmalla ajelehtivaa urosta; Poseidon vain kantoi vihaa ja vainosi häntä, kunnes hän vihdoin saapui kotirannalleen.
Nyt oli Poseidon lähtenyt kauas Etiopian maahan kantamaan kansan uhraamaa jumal'uhria. Hänen siellä parhaillaan nauttiessaan herkullista ateriaansa, kokoontuivat toiset jumalat Olympon saleihin Zeun luo. Täällä johti Zeus, jumalain ja ihmisten isä, keskustelun maan lapsiin:
"On ikävätä", virkkoi hän, "että ihmiset aina syyttävät kaikista onnettomuuksistaan jumalia, silloinkin, kun he itse ovat tehneet rikoksia."
Puheeseen puuttui nyt Zeun lempitytär, kirkaskatseinen Atene:
"Olet oikeassa, ja useimmiten he ovat itse ansainneet rangaistuksen. Mutta sydäntäni kirvelee se tuskien taakka, mikä jalon Odysseun harteille on laskettu. Pakotettuna elämään kaukaisessa saaressa keskellä aavaa valtamerta hän on jo kauan saanut kärsiä koti-ikävää. Julman Atlas-jättiläisen tytär, ihanamuotoinen Kalypso siellä metsäisessä saaressa asuu, kahlehtien luonaan urosta ja koettaen lumosanoin saada hänet unohtamaan kotinsa Itakan. Mutta Odysseus, joka ei muuta ole ajatellut, kuin saada nähdä savun nousevan kotoisilta saariltansa, ikävöi nyt toivottomana kuolemaa. Oi, sinä suuri Zeus, eikö hänen kohtalonsa liikuta sydäntäsi? Onhan hän sinulle uhrit kantanut, miksi vihaat häntä?"
Mahtava Zeus vastasi hänelle:
"Lapsi, lapsi! Olisinko minä unohtanut Odysseun, jumalain vertaisen, muita kuolevaisia viisaamman. En toki. Mutta Poseidon on vihannut häntä siitä asti kuin hän tämän pojan, kyklopi Polyfemon, silmän puhkaisi. Hän ei salli uroon kotirantaan saapua. Neuvotelkaamme nyt, miten autamme hänet jälleen kotiinsa. Poseidon luopukoon vihastaan; eihän hän voi yksin jumalia vastustaa."
"Oi, jumalien isä", Atene virkkoi, "jos on kaikkien iäisten jumalien tahto, että viisas Odysseus saa jälleen synnyinmaahansa palata, niin lähettäkäämme silloin Hermes, sanansaattajamme, kiharakutrisen nymfin luo ilmoittamaan hänelle luja päätöksemme. Itse riennän Itakaan puhumaan Odysseun pojalle, Telemakolle, lohdutuksen sanoja, kehoittamaan häntä kutsumaan kreikkalaiset neuvottelukokoukseen, päättämään, miten karkoittaa talosta kosijain suuret joukot, jotka viettävät ylönsyömisessä päivänsä ja teurastavat pian koko Odysseun karjan. Lähetän hänet sitten Spartaan ja hiekkarantaiseen Pyloon ottamaan selkoa isästään. Samalla hankkii hän itselleen nimen maailmalla."
Näin lausuen hän sitoi jalkaansa taivaisen ihanat kultasandaalinsa, jotka tuulen vauhdilla kiidättävät häntä yli maitten ja merien. Tarttuen sitten pitkään, painavaan, kuparisilaiseen keihääseensä, hän nopeasti kiiti pois Olymposta ja pysähtyi keihääseensä nojaten Odysseun linnan ovenpieleen, ottaen Tafian kuninkaan Menteen hahmon. Täällä hän näki suuren joukon saarien ruhtinaita, jotka olivat kerääntyneet sinne kosimaan kuningatar Penelopea. Istuen eläinten taljoilla he pelasivat noppaa ja orjat palvelivat heitä. Heidän keskellään istui Telemakos murheissaan isänsä viipymisestä ja harmissaan vieraitten julkeudesta. Siinä miettiessään hän havaitsi ovensuussa seisovan vieraan, riensi hänen luokseen, toivotti hänet tervetulleeksi ja pahoitteli sitä, että vieras kenties jo kauankin oli saanut seisoa ovella kenenkään huomaamatta. Sitten hän käski tuomaan vieraalle ruokaa ja viiniä. Hänen keihäänsä hän asetti vasten korkeaa pilaria, jossa jo ennestään oli joukko uljaan Odysseun komeita keihäitä. Sitten hän johti vieraansa kallisarvoisten vaippojen verhoamalle istuimelle ja istuutui itse viereen, syrjään meluavista kosijoista. Orjatar kantoi kultamaljalla vettä ja valeli sillä vieraan kädet, toinen toi pöytään talon parhaita herkkuja. Samassa astuivat sisään meluavat kosijat ja asettuivat arvojärjestykseen penkeille ja raheille pöytien ääreen.
Syötyä alkoi kosijain joukko kaivata soittoa ja tanssia, ja Femion soittaessa ihanaa sitraa kumartui isäntä Atenen puoleen puhellen hiljaa: