"Jumalaisen lahjan olet saanut, vaan sitä enemmän taidostasi maailmalle kertoisin, jos vielä laulaisit Odysseun keksimästä puuhevosesta, jolla kreikkalaiset Troian valloittivat. Olet niin paljon muuten heidän töistään laulanut, kuin jos olisit itse siellä ollut tai kuullut siitä joltain läsnäolleelta."
Niin hän virkkoi ja laulaja, jumalan innostamana, alkoi laulaa, miten kreikkalaiset, sytytettyään leirinsä tuleen, astuivat laivaan ja läksivät kotia kohti. Parhaat uroot olivat kuitenkin kätkeytyneet suuren puuhevosen sisään. Pahaa aavistamatta kuljettivat troialaiset hevosen kaupunkiinsa. Toiset kyllä ehdottivat sen särkemistä, toiset taas halusivat syöstä sen kaupungin muureilta alas, mutta suurin osa tahtoi säilyttää sen muistomerkkinä. Siten toteutui kohtalon säädös. — Vielä lauloi Demodokos Troian hävityksestä, miten uroot yöllä tulivat hevosesta ulos, levittivät ympärilleen tulta ja kuolemaa, ja miten Odysseus, voimakkaana kuin itse Ares, ja jumalainen Menelaos riensivät Deifobon taloon, jossa lopullisesti, Atenen avulla, voiton saavuttivat.
Laulua kuullessaan ratkesi Odysseus hillittömään itkuun. Hän itki kuin itkee vaimo sodassa kaatuneen puolisonsa ruumiin ääressä. Silloin käski Alkinoos laulajan lakata, sillä:
"Vieraan iloksi juhlia juodaan, mutta koskeivät laulut kaikkia ilahuttaneet, lienee parasta lopettaa."
Ja Odysseun puoleen kääntyen hän virkkoi:
"Vieras, yhtä sinulta pyydän. Ällös enää meiltä nimeäsi salaa, sitä, minkä isäsi ja äitisi sinulle kerran antoivat. Nimetöntä ei toki maailmassa ole, ei kaikkien halvimpienkaan joukossa. Ja kerro, mikä maasi ja kansasi on, tietääksemme minne sinut lähetämme, sillä laivamme kulkevat peränpitäjättä ja luotsitta. Ne tietävät miesten mietteet, tuntevat kaikki maat ja kansat, eivätkä sumutkaan voi niitä eksyttää. Tosin kertoo ennustus Poseidonin uhanneen, vihastuneena siitä, että me kaikki haaksirikkoiset koteihinsa johdamme, tuhota tällaiselta matkalta palaavan laivamme ja kohottaa vuoret kaupunkimme ympärille. Toteutuneeko ennustus, ei kenkään tiedä. Kerro myös, missä olet harhaillut, minkä kansojen pariin joutunut ja miksi itket, kun akaialaisista lauletaan ja Troian nimeä mainitaan? Kenties siellä kaatui joku rakas omainen, ehkäpä veljen veroinen ystävä?"
YHDEKSÄS RUNO.
Odysseus alkoi:
"Kuuluisa Alkinoos! Mikä onkaan onnellisempaa kuin saada istua ystäväin parissa katettujen pöytien ääressä ja kuulla jumalaisen laulajan laulavan urotöistä. — Nyt haluat kuulla surullisista vaiheistani. Mutta mistäpä alottaisin ja mihin lopettaisin, sillä kirjavat ovat jumalain säätämät tieni olleet. Ensinpä kuitenkin tulee minun nimeni mainita. Olen Odysseus, Laerteen poika, Itakan kekseliäisyydestään mainittu kuningas. Maani on karu ja kallioinen, mutta se on synnyttänyt mainioita miehiä, eikä koko avarassa maailmassa ole ainoatakaan kolkkaa, joka minun silmissäni olisi sitä ihanampi. Kaunis Kalypso ja jumalainen Kirke koettivat minua luonaan pitää ja puolisokseen saada, mutta ei missään ole synnyinmaan vertaista eikä omia vanhempia rakkaampia, ja sinne kaihoamme, vaikka mitä ihanuuksia meille vieraissa tarjottaisiin.
"Mutta kerronpa sinulle kaikki kohtaloni, mitä Zeus Troiasta lähdettyäni osakseni salli.