KAHDEKSASTOISTA RUNO.
Kaupungilla kuljeskeli ahneudestaan kuulu kerjäläinen Arnaios, suuri kooltaan, mutta heikko voimiltaan. Hänen tapansa oli tulla tuon tuostakin Odysseun palatsiin, jossa kosijat lähettivät häntä usein asioilleen ja kutsuivat häntä senvuoksi taivaan airuen mukaan: Iros.
Nytkin hän taas saapui sinne ja nähdessään vieraan kerjäläisen oven suussa aikoi ajaa hänet pois.
"Tiehesi, ukko, minun paikaltani, muuten potkaisen sinut pois", räyhäsi Iros. "Etkö näe, miten kaikki minulle ystävällisesti silmäänsä vilkuttavat, kehoittaen ajamaan sinut ulos. Lähde, lähde, muuten joudut nyrkkisotaan."
"Onhan tässä kynnyksellä sijaa kummallekin enkä minä niitä paloja kadehdi, mitä sinulle annetaan", vastasi Odysseus. "Mutta älä sinä ärsytä minua. Vaikka olenkin vanha, pidän sinut kyllä kurissa ja jos käsiksi sinuun käyn, ei sinusta enää huomenna ole minulle vastusta."
"Kaikkea sitä saa kuulla mokomankin suusta", kivahti Iros. "Mutta maltas, minä lyön sinua kohta, niin että hampaat suustasi heltiävät! Tulepas nyrkkeilemään!"
Nauraen virkkoi silloin Antinous toisille:
"Katsokaas, minkä ilon jumalat ovat meille lähettäneet. Nuo kaksi tuolla alottavat riidan. Yllytetäänpäs niitä vielä!"
Naureskellen ympäröivät kosijat kerjäläiset ja Antinous ehdotti:
"Tuolla uunissa on jäljellä makea paisti. Se ken teistä voittaa, saa sen, saapa vielä oikeuden olla ainoana kerjäläisenä tässä talossa. Toinen väistyköön."