"Vai täällä sinä yhä vetelehdit, laiskuri! Laita jo luusi täältä! Me emme taida selvitä toisistamme ilman perinpohjaista tappelua."
Odysseus ei huolinut vastata moiseen puheeseen, nyykäyttihän vain merkitsevästi päätään. Jo astui sinne Filoitioskin, kolmas paimen, ajaen myöskin uhkeita tavaroita palatsiin. Hän läheni Eumaiosta kysellen:
"Ken on tuo vieras kulkija, mistä maasta ja mitä sukua? Miesparka! Muodoltaan hän on kuin kuningas. Mutta useinhan jumalat ottavat näiltäkin onnenpäivät."
Hän läheni Odysseuta, tarttui hänen käteensä ystävällisesti virkkaen:
"Terve sinulle, vieras! Sinua katsellessani nousee kyynel silmääni, sillä muistan jaloa isäntääni. Kenties hänkin kiertelee parast'aikaa risoissaan ventovieraita maita. Jos hän taas Hadeessa jo on, säälin häntä vielä enemmän. Sellaista isäntää oli ilo palvella. Jo olisinkin aikoja sitten täältä lähtenyt, noitten korskeitten kosijain parista poistunut toisille maille, ellen yhä odottaisi Odysseun paluupäivän koittoa."
"Viisas näyt olevan, paimen", Odysseus vastasi. "Siksipä sinulle sanonkin ja sanani valalla vahvistan: ennenkuin täältä tänään lähdet, olet näkevä Odysseun palaavan ja kovasti kosijoille kostavan."
Lehmipaimen virkkoi silloin:
"Zeus sanasi toteuttakoon!" Ja uskollinen Eumaioskin yhtyi toivomukseen kaikesta sydämestään.
Näiden uskollisten palvelijain siinä keskustellessa suunnittelivat kosijat, miten surmata Telemakos. Mutta silloin lensi siitä ohitse kotka, kynsissään vapiseva kyyhky.
"Siinä oli enne", Amfinomos virkkoi. "Aikeemme ei tule onnistumaan.
Käykäämme ennemmin aterioimaan."