"Turhaa työtä taidatte tehdä. Viisainta lie ajoissa luopua tavoittelemasta sitä, mitä ei kuitenkaan saa. Te kaikki luulette onnistuvanne, mutta jouseen tartuttuanne huomaatte saavanne lähteä etsimään itsellenne puolisoa muualta."
Harmistuneena virkkoi silloin Antinous: "Mitä puhetta se sellainen on! Jollei sinun äitisi sinua jousenjännittäjäksi synnyttänytkään, ei sinun tule ajatella kaikkia yhtä mahdottomiksi. Melanteus, tuo talia, lämmitä sitä ja voitele sillä jousi, niin näette, miten käy."
Melanteus teki kuten käskettiin, kosijat koettivat vuoroitellen, mutta ainoakaan ei onnistunut. Nyt olivat jäljellä ainoastaan Eurymakos ja Antinous, joukon etevimmät urheilijat.
Kilpailujen kestäessä oli Odysseus Eumaion ja Filoition seuraamana astunut ulos. Täällä hän kysyi heiltä, kenen puolta he pitäisivät, jos Odysseus kerran palaisi. Empimättä vastasivat silloin molemmat henkensä Odysseun puolesta antavansa ja rukoilivat, että Zeus kerran sallisi rakastetun isännän palata.
"Toivonne on toteutunut", lausui nyt Odysseus. "Katsokaa, tässä hän seisoo edessänne kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua. Te olette palvelijoista ainoat, jotka kotiatuloani olette odottaneet. Jos jumalat minun voittaa suovat, maksan teille runsaan palkan. Puolison teille hankin ja kodin läheltä omaani annan ja siitä lähtien teitä kohdellaan Telemakon ystävinä ja veljinä. Osoittaakseni totta puhuvani, katsokaa arpea polvessani, jonka kerran Antolykon vieraana ollessani sain."
Nähdessään suuren arven tunsivat uskolliset palvelijat heti isäntänsä ja lankesivat itkien hänen kaulaansa.
"Ystävät, ei ole nyt itkuun aikaa", virkkoi Odysseus; "varovaisia on meidän vielä oltava. Nyt käyn minä yksin sisään, seuratkaa te vasta hetken päästä. Sinä, Eumaios, käy sulkemaan ovet naisten puolelle ja varoita, ettei kenkään sieltä mihinkään liikahda, vaikka melua alkaisikin täältä kuulua. Sulje sinä, Filoitios, lujasti linnan portit. Tuolla sisällä pyydän minäkin saada jännittää jousta. Kukaan ei sitä tietysti minulle anna, mutta ojenna sinä, Eumaios, se käteeni, kosijain vastusteluista huolimatta."
Nyt hän astui jälleen sisään ja istuutui entiselle paikalleen.
Eurymakos oli parast'aikaa voimiaan ponnistaen koettamassa onneaan,
mutta vaikka hän kuinka rasvasi jousta, ei hän jaksanut sitä jännittää.
Sekä harmissaan että murheissaan hän luopui yrityksestä huoaisten:
"Tämäpä häpeä! En yksin Penelopen menettämistä sure, onhan sekä Itakassa että muualla neitoja kyllin, mutta se on harmini syynä, että me kaikki olemme niin paljoa huonompia kuin jumalainen Odysseus. Johan jälkimaailmakin meitä siitä pilkkaa."
"Ei, Eurymakos, ei niin", lohdutti Antinous. "Etkö muista, että tänään on Apollon juhlapäivä, tuon jousenampujan suojelijan. Onhan mahdotonta, että kenkään nyt voisi onnistua. Mutta yrittäkäämme huomenna ja silloin paremmalla onnella."