— Onnettomin heistä on asianajaja. Kun ihminen tulee papin puheille, niin hän saapuu katumuksen, tunnonvaivojen ja vakaumuksen ajamana, mitkä tekevät hänet mielenkiintoiseksi, kohottavat ja lohduttavat välittäjän sielua, jonka tehtävä ei siis ole vailla eräänlaista riemua; hän puhdistaa, korjaa ja sovittaa. Mutta me, me asianajajat, me näemme samojen pahojen tunteiden toistuvan, mikään ei niitä korjaa, meidän asioimistomme ovat likaviemäreitä, joita ei voida puhdistaa.
— Millaisia asioita minä olenkaan tullut tuntemaan harjoittaessani ammattiani! Minä olen nähnyt isän kuolevan ullakkokamarissa, ilman rahaa, kahden tyttärensä hylkäämänä, joille hän oli antanut neljänkymmenentuhannen livren vuotuiset korkotulot! Minä olen nähnyt testamentteja poltettavan; olen nähnyt äitejä, jotka ovat riistäneet lapsensa paljaiksi, miehiä, jotka ovat varastaneet vaimoiltaan, naisia, jotka ovat surmanneet miehensä ja herättämällään rakkaudella tehneet puolisonsa hulluiksi tai typeriksi, voidakseen sitten elää rauhassa rakastajansa kanssa. Olen nähnyt naisia, jotka ovat herättäneet aviolapsessaan sellaisia haluja, että hän joutuisi hautaan, rikastuttaakseen siten laittomasta suhteestaan saamaansa lasta.
— En voi sanoa teille kaikkea mitä minä olen nähnyt, sillä olen nähnyt rikoksia, joita vastaan oikeus on voimaton. Lyhyesti sanoen kaikki ne kauhut, joita romaaninkirjoittajat keksivät, eivät ole koskaan mitään todellisiin tapahtumiin verrattuina. Te, Godeschal, tutustutte kyllä näihin somiin juttuihin. Mutta minä muutan asumaan maalle vaimoni kanssa, Pariisi kauhistuttaa minua.
Pariisi, helmi-maaliskuussa 1832.