Marche-à-Terre — antakaamme hänelle tämä nimi, koska hän sen itse mainitsi — katsoi päällikköön niin täysin uskottavan typerästi, että soturi luuli, ettei tuo mies ollut ymmärtänyt hänen puhettaan.
— Kuulutko Fougères'n nostoväkeen?
Tähän kysymykseen Marche-à-Terre vastasi lauseella: En tiedä, jonka toivoton värittömyys pysäyttää jokaisen keskustelun. Hän istuutui tyynesti tienviereen, otti esiin mekostaan muutaman palan ohutta ja mustaa tattarileipää, tuota kansallisruokaa, jonka surkeata maukkaisuutta ainoastaan bretagnelainen ymmärtää, ja alkoi typerän välinpitämättömänä syödä.
Hänen elkeensä todistivat niin täydellistä älyn puutetta, että upseerit vuoroin vertasivat häntä tässä hänen asennossaan niihin nautaeläimiin, jotka kävivät laakson rehevillä laitumilla, Amerikan villi-ihmisiin ja Hyväntoivon-niemen alkuasukkaaseen. Tämän ryhdin pettämänä ei päällikkökään enää kiintynyt epäluuloonsa, mutta kun hän varmuuden vuoksi loi viimeisen tutkivan katseen tuohon mieheen, jota pelkäsi tulevan verilöylyn enteeksi, huomasi hän vieraansa tukan, mekon, vuohennahan olevan täynnä okaita, repeytyneitä lehtiä, oksien ja sinivatukkain katkeimia, mikä pani ajattelemaan, että tuo chouani oli tehnyt pitkän kierroksen viidakoissa. Hulot iski merkitsevästi silmää vieressään seisovalle ajutantilleen Gérardille, puristi kovasti hänen kättänsä ja sanoi puoliääneen:
— Olemme lähteneet villoja noutamaan, mutta joudumme palaamaan kerittyinä kotia.
Upseerit katselivat toisiaan ihmeissään ja vaieten.
Lienee paikallaan tässä hieman poiketa kertomuksen kulusta, jotta Hulot'n levottomuus selviäisi muutamille kotonakököttäjille, nämä kun epäilevät kaikkea, kun eivät itse koe mitään, ja he kun voisivat kieltää, että on ollut olemassa miehiä sellaisia kuin Marche-à-Terre ja länsimaakuntien talonpojat, jotka siihen aikaan toimivat ylevästi.
Sana gars, joka äännetään gaa, on jäännös keltin kielestä. Ala-Bretagnen murteesta se on siirtynyt ranskan kieleen, ja nykyisen ranskan sanoista se enimmin muistuttaa muinaisuutta. Gais oli geelien eli gallialaisten pää-ase; gaisdé-sanan merkitys on aseistettu, gars-sanan urho, gas-sanan voima. Se vivahtaa latinalaiseen sanaan vir, mies, virtus-sanan vartaloon, joka tietää kuntoa, rohkeutta.
Tätä pientä tieteellistä tutkielmaa puolustanee sanan kansallinen luonne. Ehkä se lisäksi on omansa jälleen saattamaan arvoon eräiden henkilöiden mielessä sanat sellaiset kuin gars, garçon, garçonnette, garce, garcette [poikanen, poika (nuorukainen), riehakka tyttö, tyttö-letukka, tyttönen. Suom.], jotka, joskin ovat yleisesti säädyttöminä karkoitetut seurustelukielestä, ovat sotaisaa syntyperää. "C'est une fameuse garce!" (Onpa tuo mainio tyttö-heilakka!) on varsin vähäksi arvattu kohteliaisuus, joka lausuttiin rouva de Staëlille eräällä pienellä Vendômen paikkakunnalla, jossa hän vietti muutaman päivän maanpakolaisena.
Bretagne on se Ranskan maakunta, johon gallialaiset tavat ovat painaneet selvimmän leimansa. Niitä tämän maakunnan osista, joissa jylhän alkuperäisten esi-isiemme villi elämä ja taikauskoinen mieli meidän päiviimme asti on pysynyt eleillä, mainitaan "Garsien (reimapoikien) maaksi". Kun jollakin paikkakunnalla asuu joukko senkaltaisia luonnonihmisiä, jommoinen esiintyi äskeisessä kohtauksessa, on seudun väellä tapana sanoa: Sen tai sen pitäjän garsit Ja tämä klassillinen nimi on ikäänkuin palkinto siitä uskollisuudesta, jolla he koettavat ylläpitää gallialaisen kielen ja gallialaisten tapojen perinnäisyyttä.