— Sallinette minun hetkeksi lähteä täyttämään isännän velvollisuuksia? — sanoi markiisi, jättäen molemmat naiset ja yhtyen vieraittensa ryhmään.
Francine huomasi, miten päälliköt Montauranin lausuttua pari sanaa kiireisesti piiloittivat aseensa, karttansa ja kaiken, mikä saattoi herättää tasavaltalaisten upseerien epäluuloa; muutamat heistä irroittivat vyötäisiltään leveät nahkavyöt, joissa piili pistooleja ja metsästyspuukkoja. Markiisi kehoitti noudattamaan mitä suurin hienotuntoisuutta ja poistui huoneesta huolehtiakseen niiden vieraiden kestityksestä, jotka sattuma oli hänen tiellensä tuonut.
Neiti de Verneuil, joka oli nostanut jalkansa takkavalkeaa kohti, niitä lämmitelläkseen, ei kääntänyt päätänsä Montauranin poistuessa, näin pettäen läsnäolijoiden odotuksen, jotka kaikki olisivat tahtoneet nähdä hänen kasvonsa. Ainoastaan Francine siis näki, minkä muutoksen nuoren päällikön poistuminen aiheutti koolla olijoissa. Aatelismiehet ryhmittyivät rouva du Guan ympärille, ja hänen kuiskaten keskustellessaan heidän kanssaan, ei yksikään noista miehistä malttanut olla moneen kertaan katsahtamatta molempiin vieraisiin naisiin.
— Tunnettehan te Montauranin! — sanoi rouva du Gua, — pikiintyi käden käänteessä tuohon naikkoseen, ja käsittänette, että parhaatkin neuvot minun suustani lähteneinä herättivät hänessä epäluuloa. Ystävämme Parisissa, herrat de Valois, d'Esgrignon, d'Alençon ja monet muut ovat varoittaneet häntä siitä ansasta, joka hänelle viritetään heittämällä hänen syliinsä naishenkilö, ja ensimäiseen vastaantulijaan hän rakastuu, ja tämä nainen on, hankkimieni tietojen mukaan, olento, joka on ottanut ylhäisen nimen, vetääkseen sen lokaan, on olento, joka j.n.e., j.n.e.
Tämä parjaajanainen, jonka lukija lienee tuntenut samaksi, joka kehoitti hyökkäämään aikaisemmin mainittujen postivaunujen kimppuun, tulee tässä kertomuksessa käymään rouva du Guan nimellä, jonka turvissa oli onnistunut selviytymään Alençonissa uhanneesta vaarasta. Hänen oikean nimensä mainitseminen saattaisi loukata erästä ylimysperhettä, jolle tämän nuoren naisen hairahdukset jo muutenkin ovat tuottaneet syvää surua. Sitäpaitsi tämän naisen kohtalot ovat jo olleet toisenkin kuvauksen esineenä.
Ennen pitkää läsnäolijain ihmettely ja uteliaisuus kävi tungettelevaksi, melkeinpä vihamieliseksi. Muutamat sangen ankarat huudahdukset saapuivat Francinen kuuluviin, joka sanottuaan pari sanaa emännälleen, pakeni ikkunasyvennykseen. Marie nousi, kääntyi julkean ryhmän puoleen ja loi siihen muutaman arvokkaisuutta, jopa ylenkatsetta uhkuvan katseen.
Hänen kauneutensa, hieno käyttäytymisensä ja ylpeytensä muuttivat äkkiä hänen vihamiestensä kannan, ja heiltä pääsi ehdoton imarteleva mutina. Pari kolme herraa, joiden ulkomuoto ilmaisi hovipiireissä saavutettua kohteliaisuutta ja ritarillisuutta, lähestyi Marieta ystävällisesti; nuoren naisen säädyllisyys herätti heissä kunnioitusta, ei kukaan heistä rohjennut häntä puhutella, ja sen sijaan että he olisivat häntä syyttäneet, näytti päinvastoin hän katseineen tuomitsevan heitä. Tämän Jumalan ja kuninkaan puolustamista varten aletun sodan päälliköt vastasivat sangen vähän sitä kuvaa, jonka Marie mielikuvituksessaan oli heistä luonut. Tämä todella suuri taistelu pieneni ja kutistui mitättömäksi, kun hän, lukuunottamatta paria kolmea voimakasta henkilöä, näki nämä maalaisylimykset kaikki vailla henkevyyden ilmettä ja eloisuutta. Elettyään runouden maailmassa, Marie äkkiä joutui keskelle arkipäiväistä todellisuutta. Nuo kasvot näyttivät pikemmin kuvastavan juonitteluhalua kuin rakkautta kunniaan; oma etu asetti todella kaikkien näiden aatelismiesten käsiin aseet. Ja jos he toiminnan hetkellä kohosivat sankarillisuuteen, he täällä esiintyivät arki-ihmisinä.
Harhaluulojen menettäminen saattoi neiti de Verneuilin tekemään heille vääryyttä ja esti häntä tunnustamasta sitä todellista uhrautuvaisuutta, jolla moni näistä miehistä niin suuresti kunnostautui. Kuitenkin useimmat heistä olivat tavoiltaan jotenkin jokapäiväisiä. Jos joukosta erosi joku omintakeinen pää, himmensi sitä muodollisuus ja aatelissäädyn jäykkyyden leima. Joskin Marie myönsi näissä miehissä yleensä olevan henkevyyttä, puuttui heiltä hänen mielestään täydellisesti se koruttomuus ja suurpiirteisyys, johon tasavallan riemuvoitot ja miehet olivat häntä totuttaneet.
Tämä öinen kokous rappeutuneessa linnasalissa, jonka vääntyneet seinäkoristeet niin hyvin vastasivat koolla olevien kasvoja, sai neiti de Verneuilin hymyilemään, ja hänestä se tarjosi vertauskuvan kuninkaanvallasta. Ihastuen hän sitten ajatteli, että ainakin markiisi näytteli ensi osaa näiden henkilöiden keskellä, joiden ainoa ansio hänen mielestään oli se, että he uhrautuivat toivottoman asian hyväksi. Hän piirsi mielikuvituksessaan rakastamansa miehen kuvan, asetti sen tuota ryhmää vasten, eroitti sen taas siitä, eikä nähnyt noissa laihoissa ja hinteröissä vartaloissa muuta kuin hänen jaloja välikappaleitaan.
Samassa markiisin askeleet kaikuivat viereisessä salissa. Äkkiä salaliittolaiset hajaantuivat useampiin ryhmiin, ja kuiskailu taukosi. Koululaisten tavoin, jotka opettajansa poissaollessa ovat solmineet jonkun vallattoman juonen, he teeskentelivät järjestystä ja hiljaisuutta.