— Te tarjoatte sen intohimon, halun hetkenä…
— Teen sen ainaiseksi, sitä koskaan katumatta, — sanoi markiisi.
Marie palasi. Salatakseen mielenliikutuksensa, markiisi jatkoi keskeytettyä puhelua:
— Tuo lihava mies, jonka nimeä kysyitte, on peloittava ihminen, abotti Gudin, niitä jesuiittoja, jotka olivat kyllin itsepäisiä, ehkäpä myös kyllin hartaita, jäämään Ranskaan, huolimatta vuoden 1762:n säädöksestä, joka karkoitti heidät maanpakoon. Hän on sotaan usuttaja näillä seuduilla ja erään "Pyhä Sydän" nimisen hengellisen seuran opin levittäjä. Tottuneena käyttämään uskontoa välikappaleena hän vakuuttaa uskolaisilleen, että he tulevat nousemaan kuolleista, ja osaa taitavilla saarnoilla ylläpitää heidän kiihkoansa. Kuten huomaatte, täytyy hyväkseen käyttää jokaisen yksityisetuja, saavuttaakseen suuren päämäärän. Siinä piilee politiikan koko salaisuus.
— Entä tuo vielä nuorekas, jäntereinen vanhus, jonka kasvot ovat niin vastenmieliset? Tarkoitan tuota asianajajan ryysyihin puettua miestä.
— Asianajaja! Erehdytte, hän tavoittelee prikaatikenraalin arvoa.
Ettekö ole kuullut puhuttavan Longuy'sta?
— Onko se todella hän? — sanoi neiti de Verneuil pelästyneenä. —
Ja sellaisia ihmisiä te pidätte palveluksessanne!
— Hiljemmin! hän voisi kuulla puheenne. Näettekö tuon toisen, joka paraikaa rouva du Guan kanssa keskustelee rangaistavista seikoista?
— Tuonko mustiin puetun herrasmiehen, joka näyttää tuomarilta?
— Se on yksi asiamiehistämme, la Billardière, Bretagnen parlamenttineuvoksen poika. Luullakseni on hänen nimensä Flamet. Hänellä on ruhtinasten luottamus.