— Entä unhoitatteko Quiberonin, jossa la Billardière näytteli mitä omituisinta osaa?… — huomautti Marie, jossa heräsi muuan muisto.
— La Billardière on ottanut paljon hartioilleen, uskokaa minua. Se ei tanssi ruusuilla, joka palvelee ruhtinaita…
— Te saatte minut vapisemaan! — huudahti Marie. — Markiisi, — sanoi hän äänessä väre, joka näytti ilmaisevan, että hän persoonallisista syistä salasi jotain, — yksi ainoa hetki riittää kukistamaan harhaluulon ja paljastamaan salaisuuksia, joista riippuu useiden ihmisten elämä ja onni…
Hän vaikeni ikäänkuin olisi pelännyt sanovansa liikaa ja jatkoi sitten:
— Minulla olisi tärkeätä tietää, että tasavallan sotilaita ei uhkaa vaara.
— Minä olen kyllä varuillani, — sanoi markiisi hymyillen, peittääkseen mielenliikutustaan. — Mutta älkää enää puhuko minulle sotilaistanne, olenhan aatelismiehen sanalla taannut heidän turvallisuutensa.
— Ja muuten, mikä oikeus minulla olisikaan ohjata teitä? Olkaa te meidän kesken aina käskijä. Johan sanoin teille, että orjan hallitseminen syöksisi minut epätoivoon.
— Herra markiisi, — kysyi kunnioittavasti majuri Brigaut, katkaisten tämän keskustelun, — tulevatko siniset viipymään täällä kauan?
— He lähtevät heti kun ovat levänneet, — huudahti Marie.
Markiisi loi tutkivia katseita koolla olevaan seuraan, huomasi siinä levottomuutta, poistui neiti de Verneuilin luota ja antoi rouva du Guan tulla sijaansa seuraa pitämään. Tämän naisen naamari oli hymyilevä, mutta kavala, eikä sitä häirinnyt nuoren päällikön katkera ilme.