— Vaiti! — sanoi päällikkö; — olemme suden kidassa, ja siinä on pimeä kuin leivinuunissa, mutta siihen on saatava valoa. Onneksi on meillä hallussamme tämän ylängön huippu.
Hän antoi sille voimakkaan lisänimen ja jatkoi:
— Lopulta kai kuitenkin kaikki minulle selviää.
Päällikkö viittasi luokseen molemmat upseerit, ja kaikki kolme ympäröivät Marche-à-Terren. Tämä nuori mies oli luulevinaan, että häiritsi heitä, ja nousi äkkiä.
— Pysy alallasi, roisto! — huusi hänelle Hulot, tuupaten hänet takaisin samalle penkereelle, missä hän sitä ennen oli istunut.
Ja tästä hetkestä ei päällikkö lakannut tarkkaavasti pitämästä silmällä tuota näennäisesti huoletonta bretagnelaista.
— Ystäväni, — hän puoliääneen virkkoi molemmille upseereille — on aika mainita teille, että asiat tuolla alhaalla ovat huonosti. Direktorio on lainsäätävässä kokouksessa tapahtuneen mellakan johdosta luudallaan sotkenut meidän tunkiotamme. Tämän hallituskunnan jäsenet — tai oikeammin sanoen vekkulinuket, ovat juuri menettäneet oivan miekan: Bernadotte luopuu johdosta.
— Kuka astuu hänen sijalleen? — kysyi Gérard vilkkaasti.
— Milet-Mureau, muuan vanha pölkkypää. On varsin arveluttavaa näihin aikoihin antaa ohjat tyhmyreille! Rannikolla leimahtelevat englantilaisten merkkitulet. Kaikki nuo vendéelaiset ja chouanit ovat liikkeellä kuin ilmassa surisevat kovakuoriaiset, ja ne henkilöt, jotka nytkyttävät noita tanssinukkeja, ovat hyvin osanneet valita hetken, jona me sorrumme.
— Kuinka? — sanoi Merle.