— Onko rahaa? — kysyi röyhkeästi Marielta Marche-à-Terre, tuupaten häntä käsivarteen.
— Minulla on noin sata riksiä, — vastasi neiti de Verneuil.
Tämän kuullessaan molemmat chouanit katsahtivat toisiinsa.
— No hyvä, älkäämme riidelkö yhden sinisen takia, — kuiskasi Pille-Miche toiselle; — upottakaamme hänet kivi kaulassa lammikkoon ja jakakaamme nuo sata riksiä!
— Annan sinulle nuo sata riksiä minun osastani d'Orgemontin lunnaita! — huusi Marche-à-Terre tukahuttaen tämän uhrautuvaisuuden aiheuttaman ähkinän.
Pille-Miche päästi käheän huudon, meni noutamaan kyytimiestä, ja iloissaan hän surmasi tiellään kohtaamansa kapteenin. Kuullessaan laukauksen Marche-à-Terre syöksyi siihen paikkaan, missä Francine vielä säikähtyneenä rukoili polvillaan, kädet ristissä kapteenin ruumiin ääressä, murhan näky kun oli saattanut hänet vallan suunniltaan.
— Juokse emäntäsi luo, hän on pelastettu, — sanoi hänelle kiireissään chouani.
Hän riensi itse noutamaan kyytimiestä, palasi nopeana kuin salama, ja kulkiessaan uudestaan Merlen ohi, hän huomasi Garsin hansikkaan, jota kuolleen käsi vielä suonenvedontapaisena kouristi.
— Kas vaan! — hän huudahti. — Pille-Miche teki konnantyön! Eipä hän taida saada nauttia rahoistaan…
Hän tempasi käteensä hansikkaan ja sanoi neiti de Verneuilille, joka jo oli Francinen kanssa istuutunut vaunuihin: