— Siniset.
— Mutta enpä tahdo kuolla ilman…
— Niin, ota…
Markiisi tarttui nuoreen naiseen, joka oli kauhusta jähmettynyt ja joka ei tehnyt vastarintaa, ja painoi hänen huulilleen kauhua ja riemua uhkuvan suudelman, se kun saattoi olla yhtä hyvin viimeinen kuin ensimäinenkin.
Sitten he yhdessä menivät majan ovelle, katsellen ulos siten, että näkivät kaiken kenenkään heitä näkemättä. Markiisi huomasi Gudinin kahdentoista miehen etunenässä vartioimassa Couësnon-laaksoon johtavaa rinnettä. Nyt hän kääntyi veräjä-jonoa kohti; paksua lahonnutta veräjäpölkkyä vartioi seitsemän sotamiestä. Hän nousi omenaviini-tynnyrille ja lävisti paanukaton, täten syntyneestä aukosta hypätäkseen ylös kummulle. Mutta äkkiä hän veti takaisin päänsä aukosta. Hulot seisoi miehineen kummun huipulla ja katkaisi häneltä Fougères'en johtavan tien. Silloin hän katsoi lemmittyynsä, joka päästi epätoivon huudon. Hän oli kuullut kolmen taloa ympäröivän soturijoukon askelten töminän.
— Mene edellä ulos, — sanoi markiisi, — sinä suojelet minua.
Kuultuaan nämä hänestä ylevät sanat, Marie asettui ylen onnellisena oviaukon eteen, sillävälin kuin markiisi panosti pyssyään. Mittailtuaan katseillaan etäisyyttä majan kynnykseltä veräjäpölkkyyn, Gars hyökkäsi seitsemän sinisen eteen, ampui heihin ja raivasi itselleen näin tien heidän pienen rintamansa läpi. Nuo kolme joukkoa hyökkäsivät silloin veräjäpölkyn luo, jonka yli chouani-johtaja oli hypännyt, ja näkivät hänen uskomattoman nopeasti juoksevan pellon poikki.
— Ampukaa, ampukaa, hiidessä! Oletteko te muka ranskalaisia!
Ampukaa, konnat! — huusi Hulot jylisevällä äänellä.
Sinä hetkenä, jona hän kummun huipulta huusi nämä komentosanat, hänen ja Gudinin sotamiehet ampuivat yhteislaukauksen, joka onneksi oli huonosti tähdätty. Markiisi oli jo saapunut ensimäisen pellon perällä olevalle veräjälle. Mutta juuri kun hän siirtyi toiselle pellolle, oli Gudin vähällä saavuttaa hänet. Tämä nuori aliupseeri oli näet hurjana syöksynyt häntä takaa-ajamaan. Kuullessaan tämän hirvittävän vastustajansa juoksevan ainoastaan muutaman sylen päässä takanaan, Gars vielä kiihdytti vauhtiaan. Gudin ja markiisi saapuivat melkein samaan aikaan veräjälle. Mutta Montauran viskasi pyssynsä niin taitavasti Gudinin päätä kohti, että siihen syntyi vamma, ja takaa-ajajan vauhti hidastui.
On mahdotonta kuvata Marien tuskaa ja sitä mielenkiintoa, jolla Hulot ja hänen joukkonsa seurasivat tätä kohtausta. Kaikki matkivat vaistomaisesti molempien juoksijain liikkeitä. Gars ja Gudin saapuivat samana hetkenä pienen kuuraisen metsän rinteeseen. Mutta siinä aliupseeri äkkiä peräytyi ja väistyi omenapuun taakse. Parikymmentä chouania, jotka eivät olleet ampuneet, he kun pelkäsivät osaavansa johtajaansa, tuli näkyviin ja lennätti omenapuuhun luotisateen.