— Päivää, herra Marche-à-Terre, — vastasi nöyrästi Barbetten mies. — Tahdotteko käydä mökkiin ja tyhjentää muutaman haarikan? Minulla on tässä kylmiä tattarikakkuja ja vastakirnuttua voita.
— Eipähän tuo taitaisi pahaa tehdä, serkku, — sanoi Pille-Miche.
Molemmat chouanit astuivat tupaan. Tämä alku ei ollenkaan ollut omiaan saattamaan Galope-Chopinea levottomaksi. Hän meni joutuin ison tynnyrin luo ja täytti omenaviinillä kolme haarikkaa. Sillä aikaa Marche-à-Terre ja Pille-Miche istuen kiiltäviksi kuluneilla penkeillä molemmin puolin pitkää pöytää leikkasivat tattarikakuista viipaleita, joille levittivät rasvaista kellervää voita, mihin veitsen painosta muodostui pieniä maitokuplia. Galope-Chopine asetti kolme kuohuvalla omenaviinillä täytettyä haarikkaa pöydälle vieraittensa eteen, ja nuo kolme chouania alkoivat syödä. Mutta ajoittain isäntä loi katseen Marche-à-Terreen, ylen auliina sammuttamaan hänen janoaan.
— Anna minulle nuuskarasiasi, — sanoi Marche-à-Terre Pille-Michelle.
Ja ravistettuaan siitä moneen kertaan nuuskaa pivoonsa, bretagnelainen veti sitä sieramiinsa juhlallisesti kuin mies ainakin, joka ryhtyy johonkin tärkeään ja vakavaan tehtävään.
— Onpa täällä kylmä, — sanoi Pille-Miche, nousten sulkemaan oven yläluukkua.
Sumun himmentämä päivänvalo tunki tupaan ainoastaan pienestä ikkunasta ja valaisi vaan heikosti pöytää ja molempia penkkejä. Mutta takkavalkia levitti siihen punervaa hohdetta.
Galope-Chopine täytti haarikat toistamiseen ja asetti ne vieraittensa eteen; mutta he eivät enää tahtoneet juoda, heittivät pois leveälieriset hattunsa ja kävivät äkkiä juhlallisen näköisiksi. Heidän eleensä ja katse, jonka he samalla loivat toisiinsa, sai Galope-Chopinen kauhusta värisemään, ja hän luuli näkevänsä verta heidän punaisten villamyssyjensä alla.
— Tuoppa tänne iso teurastusveitsesi, — sanoi Marche-à-Terre.
— Mutta, herra Marche-à-Terre, mitä te sillä teette?