Tämän nuoren ylimyksen urhoollisuus, kylmäverisyys ja taitavuus elvyttivät uudelleen tasavallan vihollisten toiveita ja antoivat niin runsaasti yllykettä näiden seutujen asukkaiden synkälle haaveellisuudelle, että vähimmänkin innostuneet rupesivat ponnistelemaan jouduttaakseen kukistuneelle kuningasvallalle ratkaisevaa menestystä. Hulot ei saanut mitään vastausta Parisista, vaikka hän moneen kertaan sieltä pyysi ohjeita ja sinne lähetti raportteja. Tämä hämmästyttävä vaitiolo tiesi epäilemättä uutta vallankumouksellista käännettä.
— Olisikohan nyt hallituksen laita sama kuin raha-asiain?
Viskataanko kaikki anomuksemme paperikoriin?
Mutta huhu kenraali Bonaparten ihmeellisestä paluusta ja 18:nnen brumairen tapahtumista levisi ennen pitkää. Länsimaakuntien sotapäälliköt käsittivät silloin ministerien vaitiolon, mutta toivoivat entistään kärsimättömämmin vapautusta raskaasta edesvastuun taakasta ja olivat hyvin uteliaita tietämään mihin toimenpiteisiin uusi hallitus oli ryhtyvä.
Saadessaan kuulla, että kenraali Bonaparte oli nimitetty tasavallan ensimäiseksi konsuliksi, nuo päälliköt tunsivat vilpitöntä iloa: he näkivät ensi kerran yhden heidän säädystään pääsevän valtion johtoon. Ranska, joka tästä uudesta kenraalista oli tehnyt itselleen epäjumalan, vavahti toivosta. Kansan tarmo nuortui. Pääkaupunki, väsyneenä synkkään muotoonsa, syöksyi nyt juhlien ja huvitusten pyörteeseen, joita niin kauan oli saanut kaivata.
Konsulin ensi toimet eivät vähentäneet toiveita eivätkä suinkaan loukanneet vapautta. Ensimäinen konsuli antoi julistuksen länsimaakuntien asukkaille. Nämä suurille joukoille annetut kaunopuheiset esitykset, joiden keksijä Bonaparte tavallaan oli, aikaansaivat näinä isänmaallisuuden ja ihmeiden aikoina tavattomia tuloksia. Bonaparten ääni kaikui maailmaan profeetan äänen tavoin, sillä voiton jumalatar ei vielä ollut osoittanut vääräksi ainoatakaan noista julistuksista.
Yksi niistä kuului näin:
'Kansalaiset!
Jo toisen kerran jumalaton sota sytyttää läntiset maakunnat ilmituleen.
Näiden levottomuuksien alkuunpanijat ovat Englannin palkkaamia pettureita tai rosvoja, jotka kansallissodasta toivovat tilaisuutta ja keinoja rikoksiinsa sekä rankaisemattomuutta.
Tällaisille henkilöille ei hallitus ole velkapää osoittamaan sääliä eikä selvittämään periaatteitaan.