Hulot irvisti, kohautti hartioitaan ja vastasi:
— Maistakoon ensin lientä, ennenkuin sen syö — tämän neuvon minä hänelle annan.
— Tuo kelpo Merle, — huomautti Gérard, päättäen hänen hitaasta astunnastaan, että hän teki sen tahallaan, jotta vaunut vähitellen hänet saavuttaisivat, — onpa hän iloinen poika! Hän on ainoa joukossamme, joka voisi nauraa toverin kuollessa, joutumatta tunteettoman kirjoihin.
— Oikea ranskalainen soturi, — sanoi Hulot vakavana.
— Kas vaan, kuinka hän vetää olkanauhat paikoilleen, näyttääkseen, että on kapteeni, — huudahti Gérard nauraen; — ikäänkuin arvo siinä mitään merkitsisi.
Ajoneuvoissa, joita kohti upseeri astuskeli, istui todella kaksi naista, joista toinen näytti toisen palvelijattarelta.
— Tuollaiset naiset liikkuvat aina kaksittain, — huomautti Hulot.
Pieni, kuiva ja laiha mies hoippuroi istuen hevosen selässä, milloin vaunujen edessä, milloin jälessä; mutta vaikka hän näytti olevan molempien etuoikeutettujen matkustajien vartija, ei kukaan vielä ollut nähnyt hänen puhuttelevan heitä. Tämä vaiteliaisuus — oliko se sitten ylenkatseen vai kunnioituksen merkki, monet matkamytyt ja pahvilaatikot, jotka oli mukanaan sillä naisella, jota päällikkö ivallisesti sanoi "prinsessaksi", kaikki, jopa hänen suojelijaritarinsa puku, harmittivat Hulot'ta.
Tuntemattoman miehen puku edusti täydelleen sen ajan muotia, joka veti vertoja silloisille naurettaville keikaripuvuille. Kuviteltakoon tätä herrasmiestä pyntättynä hännystakkiin, jonka etuliepeet olivat niin lyhyet, että niiden alla näkyi viisi tai kuusi tuumaa liiveistä, ja takaliepeet niin pitkät kuin kapaturskan pyrstö, jota nimeä niistä siihen aikaan käytettiinkin. Lisäksi kuului tuohon pukuun suunnattoman suuri kaulahuivi, joka oli kierretty niin moneen kertaan kaulan ympäri, että pieni pää, joka pisti esiin tästä musliinisokkelosta, melkein oikeutti Merlen käyttämään tuota herkkusuiden aatepiiristä saatua vertausta. Tuntemattomalla herralla oli ihomyötäiset housut ja Suvorowin kuosiset saappaat. Kookas sininen ja valkoinen kuville leikelty jalokivi oli hänen rintaneulanaan. Vyöstä riippuivat yhdensuuntaisesti kahdet kellonperät; molemmin puolin kasvoja roikkuvat korkkiruuvin-muotoiset kiharat peittivät melkein koko otsan.
Viimeksi mainittakoon tämän puvun koristuksista paidan ja takin kaulus, jotka olivat niin korkeat, että hänen päänsä näytti kukkaviholta paperikalvostimen sisällä. Lisätkää näihin yksityisseikkoihin, jotka räikeinä erosivat toisistaan, voimatta muodostaa kokonaisuutta, nuo jyrkät väri-vastakohdat, nimittäin keltaiset housut, punaiset liivit, kamelinkarvainen takki, niin on teillä tarkka kuva ylimmästä muodista, jota noudattivat hienot keikarit Ranskan konsulinvallan alkuajoilla. Tämä kokonaan eriskummainen puku näytti olevan keksitty sulouden koettimeksi ja todisteeksi siitä, ettei ole mitään niin naurettavaa, jota ei muoti voisi pyhittää.