— Olkoon niin, sanoin minä, mutta mitä vähemmän te minulle myönnätte, sitä varmemmin pitää minun tuo vähä omistaa.
— Te alatte epäluottamuksella, vastasi hän ilmaisten epäilyksen melankoliaa.
— En, vaan puhtaalla ilolla. Kuulkaa! tahtoisin saada nimittää teitä nimellä, joka jäisi vain meidän väliseksi, kuten pitää olla tuon tunteenkin, johon me itsemme vihimme.
— Se on paljon, sanoi hän, mutta minä olen vähemmän pikkumainen kuin te luulette. Herra de Mortsauf kutsuu minua Blanche'ksi. Yksi ainoa henkilö maailmassa, hän, jota minä olen enimmän rakastanut, minun jumaloitu tätini, nimitti minua Henriette'ksi. Minä olen siis jälleen Henriette teille.
Minä otin hänen kätensä ja suutelin sitä. Hän antoi sen minulle tuolla luottamuksella, joka kohottaa naisen niin paljon meidän yläpuolellemme, luottamuksella, joka painaa meidät maahan. Hän nojautui rinta-aidaketta vastaan ja katseli Indre'a.
— Etteköhän ole tehnyt väärin, ystäväiseni, sanoi hän, tahtoessanne näin ensi tempauksella saavuttaa menestyksen huipun? Te olette tyhjentänyt ensi siemauksella puhtaalla sydämellä tarjotun maljan. Mutta todellinen tunne ei ja'a itseään, sen tulee olla kokonaisen tai ei sitä ole ensinkään. Herra de Mortsauf, sanoi hän minulle hetken äänettömyyden jälkeen, on sitäpaitsi täysin oikeudentuntoinen ja ylpeä. Te ehkä koettaisitte minun tähteni unohtaa hänen sanansa; jos hän ei tiedä niistä mitään, ilmoitan minä siitä hänelle huomenna. Olkaa jonkun aikaa poissa Clochegourde'sta, hän teitä kunnioittaa silloin enemmän. Ensi sunnuntaina kirkosta ulos lähdettäessä hän tulee itse teidän luoksenne; minä tunnen hänet, hän tulee hyvittämään vääryytensä ja rakastamaan teitä, sentähden että olette kohdellut häntä teoistaan ja sanoistaan vastuunalaisena miehenä.
— Viisi päivää teitä näkemättä, teitä kuulematta!
— Älkää koskaan lausuko minulle sanojanne tuollaisella kiihkolla, sanoi hän.
Me teimme vaieten kaksi kierrosta terassilla. Sitten sanoi hän minulle käskevällä sävyllä, joka minulle ilmaisi, että hän otti sieluni ohjat käsiinsä: — On myöhäistä, erotkaamme.
Tahdoin suudella hänen kättänsä, hän epäröitsi, veti kätensä pois ja sanoi minulle rukoilevalla äänellä: — Älkää ottako sitä muulloin kuin milloin minä sen annan, jättäkää minulle vapaus itseni suhteen. Ilman sitä minä olisin teidän alaisenne, ja niin ei saa olla.