Me kuljimme etupihan poikki, jota ympäröi maanviljelykseen tarpeelliset rakennukset, riihi, viininpuserrus-huone, navetta, tallit. Vahtikoiran haukunnan ilmoittamana eräs palvelija tuli meitä vastaan ja sanoi meille, että herra kreivi, joka jo aamulla oli mennyt Azay'hen, oli epäilemättä pian palaava, ja että rouva kreivitär oli kotona. Isäntäni katsahti minuun. Minä vapisin pelosta, ettei hän tahtoisi tervehtiä rouva de Mortsauf'ia, tämän puolison poissaollessa, mutta hän pyysi palvelijan ilmoittamaan meidät. Lapsen kiihkeydellä minä kiiruhdin pitkään etehiseen, joka kulki talon läpi.
— Astukaa sisään, hyvät herrat, sanoi silloin kullanheleä ääni.
Vaikka rouva de Mortsauf ei ollut lausunut kuin yhden sanan tanssiaisissa, tunsin minä hänen äänensä. Se tunki minun sieluuni ja täytti sen, kuten auringonsäde täyttää ja kultaa vankikomeron. Ajatellessani, että hän saattoi muistaa minun näköni, minä tahdoin paeta; siihen ei ollut enää aikaa, hän ilmestyi oven kynnykselle, meidän silmämme kohtasivat toisensa. En tiedä, kumpi meistä enimmän punastui. Liiaksi hämmentyneenä mitään sanoakseen, hän palasi jälleen kirjo-ompeluksensa ääreen istumaan, sittenkun palvelija oli vetänyt esiin kaksi nojatuolia. Hän täydensi neulanvetoaan peittääkseen vaikenemistaan, laski muutamia pisteitä ja käänsi päänsä, joka oli samalla kertaa sekä suloinen että jalo, herra de Chessel'in puoleen kysyen häneltä, mitä onnellista tapahtumaa hänen oli kiitettävä vierailusta. Vaikka hän oli utelias tietämään, kuka minä olin, ei hän katsonut meihin kumpaankaan. Hänen silmänsä olivat pysyvästi kiintyneet jokeen. Mutta tavasta, jolla hän kuunteli, te olisitte sanoneet, että hän, kuten sokeat, osasi tuntea sielun liikutukset sanojen huomaamattomista koroista. Ja se oli totta. Herra de Chessel sanoi minun nimeni ja kertoi vaiheistani. Minä olin muutamia kuukausia sitten saapunut Tours'iin, jonne vanhempani olivat minut ottaneet luokseen sodan uhatessa Pariisia. Touraine'n lapsena ja Touraine'a tuntemattomana kreivitär näki minussa liiallisen työn heikontaman nuoren miehen, joka oli lähetetty Frapesle'en virkistymään. Hän oli näyttänyt minulle maitansa, minä kun olin täällä ensi kertaa. Vasta mäenrinteen juurella minä olin kertonut hänelle matkani Tours'ista Frapesle'en. Peloissaan heikon terveyteni vuoksi hän oli rohjennut tulla Clochegourde'en ajatellen että kreivitär sallisi minun siellä levähtää. Herra de Chessel lausui totuuden, mutta tämä onnellinen sattuma näytti niin etsityltä, että rouva de Mortsauf'ille jäi epäilyksen aiheita. Hän käänsi minuun kylmän ja ankaran katseen, joka saattoi minut luomaan alas silmäni niin hyvin jostakin nöyryytyksen tunteesta kuin kätkeäkseni silmiini puhjenneita kyyneleitä. Mahtava linnanvaltijatar näki otsani olevan hiessä; ehkäpä hän myöskin aavisti kyyneleet, sillä hän tarjosi minulle mitä minä tarvitsin, ilmaisten lohduttavaa hyvyyttä, joka vei minulta sanat. Minä punastuin kuin virheestä tavattu nuori tyttö ja vastasin värähtelevällä vanhuksen äänellä:
— Kaikki mitä minä toivon, lausuin minä hänelle kohottaen katseeni hänen silmiinsä, jotka minä kohtasin toisen kerran, mutta vain salamanlyhyen hetken, on, ettei minun tarvitsisi lähteä takaisin täältä. Olen niin väsymyksen uuvuttama, että tuskin jaksaisin kävellä.
— Miksi te epäilette meidän kauniin maakuntamme vieraanvaraisuutta? sanoi hän minulle. Myönnätte meille epäilemättä ilon syödä päivällistä Clochegourde'ssa? lisäsi hän kääntyen naapurinsa puoleen.
Minä loin suojelijaani niin monia rukouksia sisältävän katseen, että hän hankkiutui hyväksymään tuon tarjouksen, vaikka sen muoto vaati kieltäytymistä. Suuren mailman tottumus auttoi herra de Chessel'iä erottamaan nuo vivahteet, mutta kokemattomana nuorukaisena minä uskoin niin vahvasti kauniin naisen sanojen ja ajatusten yhteyteen, että olin hyvin hämmästynyt, kun isäntäni illalla palatessamme sanoi minulle: — Minä jäin, koska te olitte kuolla halusta, mutta jos te ette saa asioita paremmalle kannalle, rikkoutuvat ehkä välini naapureihini. — Tuo jos te ette saa asioita paremmalle kannalle saattoi minut pitkiin unelmiin. Jos minä miellytin rouva de Mortsauf'ia ei hän voinut osottaa nurjaa mieltä sitä kohtaan, joka oli tuonut minut hänen luoksensa. Herra de Chessel otaksui minun omaavan miellyttämiskykyä, olihan se samaa kuin antaa sitä minulle. Tämä selitys vahvisti toiveitani, hetkellä, jolloin minä tarvitsin apua.
— Pyyntönne näyttää vaikealta, vastasi isäntäni, rouva de Chessel odottaa meitä.
— Saahan hän olla kaikki päivät teidän kanssanne, sanoi kreivitär, ja voimme hänelle ilmoittaa. Onko hän yksin?
— Apotti de Quélus on hänen luonansa.
— Siispä, sanoi hän nousten soittamaan kelloa, te syötte päivällistä kanssamme.