— Rakastatteko minua? kysyi tyttö.
— Ah, rakastan, rakastan.
— Silloin odotan, Charles. — Jumalani, isä on ikkunassa, huudahti hän orpanalleen, joka tuli lähemmäksi, aikoen suudella häntä.
Eugénie pakeni käytävään, Charles seurasi häntä. Huomatessaan tämän pujahti Eugénie keittiön etehiseen, ja tietämättä minne mennä, joutui hän käytävän pimeimpään sokkeloon ja sieltä Nanonin asuinkomeroon. Siellä tavoitti Charles hänet, tarttui hänen käteensä ja veti hänet hellästi sydäntään vasten. Eugénie ei enää vastustanut, hän otti vastaan ja antoi puhtaimman, hienoimman ja samalla täydellisimmän kaikista suuteloista.
— Rakas Eugénie, orpana on parempi kuin veli, sillä hän voi naida sinut, kuiskasi Charles.
— Niinpä niin, huudahti Nanon, avaten oven komeroonsa.
Säikähtyneet rakastavaiset pakenivat arkitupaan, missä Eugénie kävi käsiksi työhönsä ja Charles rouva Grandet'n rukouskirjaan.
— Kas vain, kaikki rukoilevat tätä nykyä tässä talossa, puheli Nanon itsekseen.
Siitä hetkestä lähtien, jolloin Charles oli ilmoittanut lähdöstään, teki Grandet kaikkensa antaakseen sen käsityksen, että hän syvästi huolehti veljenpoikansa menestyksestä. Hän osottautui anteliaaksi kaikessa mikä ei maksanut mitään. Kun hän pelkäsi, että Charles ei voisi kunnolla maksaa hänelle niiden matka-arkkujen hintaa, joita hän tarvitsi, alkoi hän itse valmistaa niitä vanhoista laudoista. Hän nousi aamuvarhaisesta sahaamaan ja höyläämään ja valmisti työpajassaan pian muutamia siroja kirstuja, joihin Charles'in maallinen omaisuus sijoitettiin. Toimittipa hän lisäksi matka-arkut Loirelle laivaan, ollakseen varma siitä, että ne tulivat määrä-ajassa Nantes'iin.
Käytävän sokkelossa vaihdetun suudelman jälkeen oli aika livahtanut pelottavalla nopeudella Eugénien käsistä. Toisinaan tuntui hänestä, että hänen oli lähdettävä matkaan orpanansa kanssa. Jokainen joka on tuntenut voimakkainta kaikista intohimoista, rakkautta, jota joka hetki uhkaa äkillisellä lopulla ikä, aika, kuolemantauti tai joku muu lukemattomista inhimillisistä kohtaloista, hän on ymmärtävä Eugénien kärsimykset. Hän itki usein liikkuessaan puutarhassa, joka nyt oli tullut hänelle liian ahtaaksi, samoinkuin piha, talo ja koko kaupunki; hänen ajatuksensa kuljettivat hänet meren mittaamattomien välimatkojen yli.