— Älä itke, lapseni, lohdutteli äiti Eugénieta.
— Veljenpoikani, sanoi Grandet majatalon ovella Charlesille, suudellen tätä molemmille poskille, te lähdette tyhjänä, tulkaa takaisin rikkaana, te olette tapaava isänne kunnian tahrattomana. Minä, Grandet, lupaan sen teille; vain teistä riippuu…
— Ah, setäni, te kevennätte eron katkeruutta. Se onkin paras lahja, minkä minulle olisitte voinut antaa.
Charles, joka ei ymmärtänyt setänsä viime sanoja, kostutti kiitollisuuden kyynelillä vanhan tynnyrintekijän kellastuneita kasvoja, sillä aikaa kun Eugénie puristi kaikin voimin toisella kädellä orpanansa, toisella isänsä kättä. Mutta notario hymyili, ihaillen Grandet'n oveluutta, sillä vain hän ymmärsi täydellisesti vanhan viiniporvarin. Nämä neljä saumurilaista jäivät, toisten seisoessa kauempana kehässä, vaunujen luo, siksi kunnes ne olivat lähteneet. Kun ne olivat ajaneet sillan yli ja niiden jyrinä kuului jo yhä kauempaa, virkahti tynnyrintekijä:
— Hyvää matkaa!
Onneksi oli Cruchot ainoa, joka kuuli tämän huudahduksen. Eugénie ja hänen äitinsä olivat kiiruhtaneet tienmutkaan, mistä he saattoivat vielä nähdä postivaunut, ja huiskuttivat sieltä nenäliinojaan, Charles'in vastatessa heidän tervehdyksiinsä.
— Äiti, tahtoisin omistaa hetkeksi Jumalan kaikkivaltaisuuden, sanoi
Eugénie äidilleen, kun ei enää voinut nähdä Charles'in nenäliinaa.
Tässä kohden kertomustamme voimme parhaiten luoda silmäyksen niihin toimenpiteisiin, joihin viiniporvari oli Parisissa ryhtynyt lähettinsä des Grassins'in kautta. Kuukautta jälkeen pankkiirin lähdön oli Grandet'lla hallussaan sadan tuhannen frangin edestä arvopapereita, jotka hän oli ostanut kahdeksallakymmenellä tuhannella. Hänen kuolemansa jälkeen tehdystä pesänselvityksestä ei käy millään tavalla ilmi, kuinka hän oli vaientanut epäluulonsa suostuessaan ottamaan arvopapereita puhtaan rahan asemasta. Cruchot arveli, että Nanon avusti Grandet'ta salaisten rahojen siirrossa. Sillä näihin aikoihin lähetettiin palvelijatar jollakin tekosyyllä viideksi päiväksi Froidfond'iin.
Mitä Guillaume Grandet'n kauppahuoneen asioihin tulee, niin tapahtui kaikki tynnyrintekijän laskelmien mukaan.
Ranskan Pankissa on, kuten tunnettu, seikkaperäinen, täydellinen luettelo kaikista suurista rikkaista Parisissa ja maakunnassa. Des Grassins'in ja Felix Grandet'n nimet olivat siellä mainitut, ja molemmat nauttivat suurta kunnioitusta niinkuin luonnollista on, kun on kysymys valtavien, kiinnityksistä vapaiden maa-alueiden omistajista. Saumurilaisen pankkiirin tulo Parisiin, joka, kuten kerrottiin, tapahtui Grandet'n kauppahuoneen kunnian pelastamiseksi, riitti sentähden jo siirtämään tuonnemmaksi konkurssin uhkan. Velkojien läsnäollessa poistettiin sinetit ja kauppahuoneen notario teki tavanmukaisen pesäluettelon. Senjälkeen kutsui des Grassins kokoon kaikki saamamiehet, jotka yhteen ääneen valitsivat uskotuiksi miehiksi Saumurin pankkiirin sekä erään rikkaan liikkeen johtajan François Kellerin, yhden suurimmista velkojista. Nämä molemmat miehet saivat tarvittavat valtuudet pelastaakseen samalla kertaa perheen maineen ja tyydyttääkseen velkojain vaatimukset. Saumurin Grandet'n luotto ja se toivo, minkä hänen asiamiehensä des Grassins osasi herättää kaikkien sydämissä, helpotti neuvotteluja, niin ettei yksikään alkanut niskoitella. Jokainen ajatteli mielessään: