— Niin, niin! lapseni, sanoi hän, suudellen tytärtään molemmille poskille, minä teen työtä sinun tähtesi, näetkös… sinun onnesi tähden. Tarvitaan rahaa, jos mieli olla onnellinen. Ilman rahaa, turha vaiva koko elämä! Katso, tuossa on aivan uusi napoleoni, olen lähetyttänyt sen Parisista, sillä niin totta kuin olen rehellinen mies, ei minulla ole kultajyvääkään enää kotona. Ei ole muilla kuin sinulla enää kultaa. Näytäpä minulle aarteesi, tyttöseni.
— Ei nyt, on niin kylmä; syökäämme ensin aamiaista, vastasi Eugénie.
— Niinpä niin, ehdimmehän sittenkin. Se edistää aamiaisen syötyämme ruuansulatustamme. Des Grassins, se kelpo mies, on lähettänyt meille tämän. Syökäämme siis, lapseni. Se ei maksa mitään. Kunnon mies se des Grassins, kunnon mies. On ottanut, hölmö, Charles'in asiat hoidettavikseen ja maksutta. Hän saattaa kyllä kuntoon Grandet-vainajan asiat. Totta vie, tämä paisti on mainiota, jatkoi hän jonkun ajan päästä suu täynnä ruokaa. Mutta miks'et syö, vaimoseni, tämä ravitsee vähintäin kahdeksi päiväksi.
— Minun ei ole nälkä. Olen pahoinvoipa, kuten tiedät.
— Ai, ai. Mutta voit huoleti syödä pelkäämättä että halkeaisit; olethan La Bertelliérejä, vankkaa sukua. Olet tosin hiukan kellahtava kasvoiltasi, mutta minä pidän keltaisesta.
Häpeällisen hirsipuu-kuoleman odotus on varmaan vähemmän hirvittävää tuomitulle kuin se tunne millä rouva Grandet ja hänen tyttärensä odottivat mitä tapahtuisi aamiaisen jälkeen. Kuta iloisemmin tynnyrintekijä puhui ja kuta ahnaammin hän pureskeli, sitä ahdistavampi tunne valtasi molempien naisten sydämet. Kuitenkin tunsi tytär itsensä rohkeammaksi kuin äiti, sillä rakkaus teki hänet voimakkaaksi.
— Hänen, hänen tähtensä, ajatteli Eugénie, kärsisin vaikka tuhat kuolemaa.
Näin ajatellessaan, heitti hän äitiinsä rohkaisevia katseita.
— Vie pois kaikki, sanoi Grandet Nanonille, kun he yhdentoista seutuvilla olivat lopettaneet aamiaisensa; mutta jätä pöytä paikoilleen. Meillä on siten mukavampi ihailla sinun pieniä aarteitasi, lisäsi hän, katsellen Eugénieta. Sinulla on, ainoastaan nimellisarvossa laskettuna, viisituhattayhdeksänsataa viisikymmentäyhdeksän frangia — siihen neljäkymmentä, jotka saat tänään, tekee yhtä vaille kuusituhatta frangia. Tässä annan etukäteen sinulle tuon puuttuvan kolikon, koska, näetkös, tyttöseni… — Mutta minkätähden seisot siinä ja kuuntelet? Menetkö heti paikalla työhösi, huudahti Grandet, kääntyen Nanonin puoleen.
Nanon katosi.